Isätön Isä

Avainsana: tyttö

  • ÄITIENPÄIVÄ

    ÄITIENPÄIVÄ

    Äitienpäivä on päivä, jolloin juhlistetaan äitejä ja kiitetään heitä heidän äitiydestään ja panoksestaan perheen hyvinvointiin. Nykypäivänä toki mielestäni äitienpäivää voi juhlia myös esimerkiksi äidiksi haluavat ja muutkin erittäin lavealla määritelmällä. Äiteys ei kuitenkaan ole kaikille itsestään selvää, ja sen takia päivä varmasti on monelle myös kivulias. Täten minä aplodeeraan kaikille äiteille, äidiksi haluaville ja äidiksi itsensä kokeville toivotan yhteisesti:
    HYVÄÄ ÄITIENPÄIVÄÄ!  

    Äitienpäivä voi olla erityisen merkityksellinen isättömälle pojalle, koska se tarjoaa tilaisuuden arvostaa äidin roolia ja osoittaa kiitollisuutta äidille. Tätä samaa ei isänpäivänä isälle voi tehdä. Isättömälle pojalle äitienpäivä voi olla tunteellinen päivä, jolloin hän voi pysähtyä ajattelemaan äidin merkitystä omassa elämässään. Se voi olla tilaisuus muistella äidin antamaa tukea, hoivaa ja rakkautta, jota on saanut kokea. Äitienpäivä voi myös korostaa äidin roolia perheen yhtenä liikkeellepanevana voimana, joka on täyttänyt myös isän poissaolon jättämän tyhjiön. Kukin tietenkin tavallaan.

    Samalla isättömän pojan kannalta äitienpäivä voi myös nostattaa monia tunteita, kuten surua tai kaipausta isän puutteen takia. Hän saattaa kaivata isän läsnäoloa ja toivoa, että äidin lisäksi hänellä olisi isä, jonka kanssa jakaa näitä tunteita ja juhlia yhdessä äitiä. Juhliva äiti voi kuitenkin tarjota lohtua ja vahvistaa isättömän pojan tunnetta siitä, että hän on tärkeä ja rakastettu.

    Äitienpäivän merkitys isättömälle pojalle voi vaihdella yksilöllisesti riippuen siitä, millainen suhde hänellä on äitiinsä ja miten hän on käsitellyt isän puuttumista elämästään. Jotkut isättömät pojat voivat kokea äitienpäivän katkerana tai vaikeana päivänä, kun taas toiset voivat nähdä sen mahdollisuutena juhlistaa äitiä ja osoittaa kiitollisuuttaan.

    On tärkeää muistaa, että jokainen isättömäksi jäänyt poika käsittelee tilannettaan omalla tavallaan, ja äitienpäivän merkitys voi vaihdella heidän kokemustensa ja tunteidensa perusteella. Tärkeintä on kunnioittaa ja tukea heidän tunteitaan ja tarjota heille tukea tarvittaessa.

    Itse muistan äitienpäivät hyvinkin mukavina muistoina. Meillä ei mitään suurempia perinteitä ollut, mutta jotenkin muistan kyllä aina tykänneeni äitienpäivästä, kun esimerkiksi koulussa tehtiin kortteja tai muita juttuja. Kun taas kuten aikaisemmassa blogissani (Isänpäivä blogi) kerroin isänpäivästä, joka ei sitten niin kiva ollutkaan. Tämän takia olettaisin, että äitienpäivä oli aina itselläni odotettu juttu, kun oli samanlainen tyyppi, jolle tehdä kortti, kun muillakin lapsilla. En siis kokenut itseäni ulkopuoliseksi tai erilaiseksi, kuten isänpäivänä.

    Meillä nykyään äitienpäivä ja isänpäivä seuraa aika mukavaa perinteistä kaavaa. Toiselle laitetaan aamukahvit/aamupala. Katsellaan lasten tekemät kortit ja taiteilut läpi ja sitten on kukkia tai vastaavaa. Tämän jälkeen toinen puolisko (tässä tapauksessa minä) on jonnekin tehnyt lounasvarauksen. Tällä kertaa toki lounas menee päivälliseksi, koska pojalla on jalkapalloturnaus, päivällä, mutta se ei menoa haittaa. 

    Myös tämän vuoden äitienpäivä lahjaksi valikoitua Äidin ja pojan yhteinen jalkapallopeli HJK-Inter, johon sai ilmaisia mutsilippuja. Hienoa ja kiitos HJK! 

    Kuitenkin oli lapsi isätön tai ei. Lapselle tärkeintä äitienpäivässä on yleensä osoittaa rakkautta ja kiitollisuutta äitiä kohtaan. Lapsi haluaa näyttää, että hän arvostaa äidin panosta ja haluaa tehdä äidilleen iloiseksi.

    Tärkeitä elementtejä lapselle äitienpäivässä voivat olla esimerkiksi:

    • Rakkauden osoittaminen: Lapselle äitienpäivä on tilaisuus ilmaista äidilleen rakkauttaan. Se voi tapahtua esimerkiksi halauksin, suukoin, sanoilla tai pienillä huomaavaisuuksilla, kuten itsetehdyillä kortilla tai piirustuksilla.
    • Lahjat: Lapset saattavat ilahduttaa äitiään antamalla hänelle lahjoja. Lahjan ei tarvitse olla suuri tai kallis, vaan se voi olla jotain itsetehtyä tai persoonallista, mikä osoittaa lapsen ajatelleen äitiään.
    • Yhteinen aika: Lapsi saattaa haluta viettää erityistä aikaa äitinsä kanssa äitienpäivänä. Se voi olla esimerkiksi leikkimistä, yhdessä ulkoilua, lempiharrastuksen jakamista tai yhteisen aterian nauttimista.
    • Kiitollisuuden ilmaiseminen: Äitienpäivä on myös hyvä tilaisuus lapselle kiittää äitiään hänen tekemästään työstä ja sitoutumisesta perheeseen. Lapsi voi sanoilla tai eleillä osoittaa kiitollisuuttaan ja kertoa äidille, kuinka paljon hän arvostaa häntä.
    • Perheen yhdessäolo: Äitienpäivänä voi olla tärkeää, että koko perhe viettää aikaa yhdessä. Lapselle voi olla merkityksellistä nähdä, että kaikki perheenjäsenet osallistuvat äidin juhlistamiseen ja osoittavat kiintymystään.

    Lapselle tärkeintä äitienpäivässä on siis osoittaa rakastavansa ja arvostavansa äitiään, sekä tehdä päivästä erityinen äidille. Jokainen lapsi ilmaisee rakkauttaan ja kiitollisuuttaan omalla tavallaan, joten tärkeintä on, että eleet ja teot tulevat sydämestä ja ovat lapselle luontevia.

    Toistan loppuun saman minkä sanoin jo alussa:
    Kaikille äiteille, äidiksi haluaville ja äidiksi itsensä kokeville toivotan yhteisesti:
    HYVÄÄ ÄITIENPÄIVÄÄ!  

  • ISÄTTÖMÄN ELÄMÄN HAASTEET POJALLE

    ISÄTTÖMÄN ELÄMÄN HAASTEET POJALLE

    Tässä kun blogia on tullut jo jonkin aikaa kirjoiteltua ja tullut paljon viestejä muilta isättömiltä henkilöiltä, niin tässä blogissa käyn vähän läpi haasteita mitä isätön elämä pojalle saattaa tuoda. Nämä eivät ole kaikki minun elämästä pelkästään, vaan tässä on myös havaintoja mitä olen huomannut aiheesta.

    Kun poika kasvaa ilman isää, se voi olla erittäin haastavaa ja hämmentävää. Isän poissaolo voi vaikuttaa pojan elämään monin eri tavoin, ja vaikutukset voivat olla pitkäkestoisia ja vaikeasti käsiteltäviä. Tässä blogissa tarkastellaan joitakin niistä haasteista, joita poika voi kohdata elämässään ilman isää.

    Yksi tärkeimmistä asioista, jotka voivat hämmentää poikaa, on tunteiden käsitteleminen. Kun isä puuttuu elämästä, poika voi olla vaikeuksissa oppia tunnistamaan ja käsittelemään tunteitaan. Tämä voi johtaa siihen, että poika tukahduttaa tunteensa tai ei kykene ilmaisemaan niitä. Tämä voi puolestaan johtaa erilaisiin ongelmiin, kuten vaikeuksiin sosiaalisissa suhteissa ja mielenterveysongelmiin.

    Toinen asia, joka voi olla hämmentävää pojan elämässä, on identiteetin kehittäminen. Isän poissaolo voi vaikeuttaa pojan käsitystä siitä, kuka hän on ja mistä hän tulee. Ilman isää poika voi tuntea olevansa erilainen kuin muut lapset, ja hänen itsetuntonsa voi kärsiä. Tämä voi johtaa epävarmuuteen omasta paikasta maailmassa, joka voi vaikuttaa pojan elämään pitkälle aikuisuuteen asti.

    Kolmas haaste, joka voi hämmentää poikaa, on mieheyden mallin puuttuminen. Isä on usein ensimmäinen miesmalli, jonka poika kohtaa elämässään. Ilman isää poika voi tuntea olonsa epävarmaksi siitä, millainen miehen tulisi olla ja miten käyttäytyä miehenä. Tämä voi vaikuttaa pojan kykyyn muodostaa terveitä suhteita muihin miehiin ja kehittää itsenäistä miehen identiteettiä.

    Neljäs haaste, joka voi hämmentää poikaa, on vastuun ottaminen. Ilman isää poika voi joutua ottamaan vastuuta perheessä, joka voi olla hänelle liian raskasta. Tämä voi johtaa siihen, että poika joutuu kasvamaan nopeasti ja menettää lapsuuden ilon. Lisäksi vastuun ottaminen voi vaikuttaa pojan kykyyn muodostaa terveitä suhteita ikätovereihinsa ja kehittää itsestään vastuullinen aikuinen.

    Viides haaste, joka voi hämmentää poikaa, on suhteiden puute isän kanssa. Ilman isää poika voi menettää tärkeitä hetkiä, kuten yhteiset harrastukset, urheilutapahtumat tai perhejuhlat, joita isä olisi voinut jakaa hänen kanssaan. Tämä voi johtaa siihen, että poika tuntea itsensä ulkopuoliseksi ja yksinäiseksi, mikä voi vaikuttaa negatiivisesti hänen itsetuntoonsa ja henkiseen hyvinvointiinsa. Lisäksi poika voi kokea kaipausta ja surua siitä, ettei hänellä ole isää, jonka kanssa jakaa elämänsä tärkeitä hetkiä.

    Kuudes haaste, joka voi hämmentää poikaa, on vaikeus muodostaa terveitä suhteita muihin ihmisiin. Ilman isän mallia poika voi kamppailla luodessaan terveitä ja myönteisiä suhteita muihin ihmisiin. Hän voi olla epävarma siitä, miten käyttäytyä muiden ihmisten kanssa ja miten avata sydämensä heille. Tämä voi johtaa sosiaalisten taitojen puutteeseen, mikä voi vaikeuttaa hänen kykyään löytää ystäviä ja kehittää romanttisia suhteita aikuisena.

    Seitsemäs haaste, joka voi hämmentää poikaa, on taloudellisen turvallisuuden puute. Ilman isää perhe voi kamppailla taloudellisesti, mikä voi vaikuttaa pojan elämään monin eri tavoin. Hän voi joutua luopumaan tärkeistä harrastuksista tai koulutusmahdollisuuksista, joita hänellä olisi ollut, jos perheellä olisi ollut paremmat taloudelliset resurssit. Tämä voi myös johtaa siihen, että poika joutuu ottamaan liian aikaisin vastuuta perheen taloudellisesta tilanteesta, mikä voi vaikuttaa hänen kykyynsä keskittyä koulunkäyntiin tai muihin tärkeisiin asioihin elämässä.

    Nämä ovat vain muutamia esimerkkejä siitä, kuinka isän poissaolo voi vaikuttaa pojan elämään. On tärkeää huomata, että jokainen poika on yksilöllinen, ja hänen kokemuksensa voivat vaihdella suuresti. Kuitenkin yhteistä kaikille on, että isän puuttuminen voi olla hämmentävää ja haastavaa, ja se voi vaikuttaa moniin eri osa-alueisiin elämässä. On tärkeää tarjota tukea ja resursseja perheille, joissa isä ei ole läsnä, jotta pojat voivat saada apua ja ohjausta näiden haasteiden käsittelemiseksi.

  • 10 Vinkkiä hiihtolomaan pienellä budjetilla

    10 Vinkkiä hiihtolomaan pienellä budjetilla

    Hiihtoloma on monelle perheelle odotettu hetki, jolloin voi viettää aikaa yhdessä ja nauttia talvisesta ulkoilusta. Vaikka hiihtolomalle voi kulua paljon rahaa, on mahdollista viettää mukavaa ja hauskaa lomaa myös pienemmällä budjetilla. Tässä on kymmenen vinkkiä lasten hiihtolomaan pienellä budjetilla:

    1. Lähde ulos luontoon: Yksi parhaista tavoista nauttia talvesta on lähteä ulos luontoon. Käy esimerkiksi hiihtämässä lähellä olevassa metsässä tai maastossa. Retkellä voi myös grillailla eväitä ja leikkiä ulkona.
    2. Käy luistimilla: Luistelukenttien käyttö on usein ilmaista tai edullista. Monissa kunnissa on ilmaisia luistelukenttiä, joten tarkista lähialueesi tarjonta ja suuntaa koko perheen kanssa luistelemaan.
    3. Lähde mäkeen: Useissa paikoissa on ilmaisia mäkiä, joissa voi lasketella kelkoilla tai pulkalla. Voit myös tehdä oman mäen lähellä olevaan puistoon tai pihaan.
    4. Käy uimahallissa: Jos ulkona on liian kylmä, uimahallissa voi lämmitellä ja nauttia vesileikeistä koko perheen kanssa. Uimahalliliput ovat usein edullisia, ja osassa kunnissa alle 7-vuotiaat pääsevät uimahalliin ilmaiseksi.
    5. Järjestä kotona leikkipäivä: Järjestä kotona leikkipäivä, jolloin leikitään yhdessä erilaisia leikkejä ja pelejä. Voitte esimerkiksi pelata lautapelejä, järjestää sisäleikkejä tai askarrella yhdessä.
    6. Lähde retkelle: Retkelle voi lähteä myös lähialueen museoihin, kirjastoihin tai eläintarhoihin. Monissa paikoissa on ilmainen sisäänpääsy, ja retkelle voi ottaa mukaan omia eväitä.
    7. Tee herkkuja yhdessä: Kokkaaminen yhdessä on hauskaa puuhaa, joka samalla opettaa lapsille uusia taitoja. Voitte tehdä yhdessä esimerkiksi leivonnaisia, välipaloja tai ruokia.
    8. Käy kirjastossa: Kirjastoissa järjestetään usein erilaisia tapahtumia ja toimintaa lapsille. Voitte esimerkiksi käydä lukutuokioissa, satutunneilla tai askartelupajoissa.
    1. Lähde retkelle hiihtokeskukseen: Vaikka hiihtolaskettelu voi olla kallista, on mahdollista löytää edullisia vaihtoehtoja hiihtokeskuksissa. Monissa paikoissa on ilmaisia tai edullisia lastenrinteitä, joissa voi opetella laskettelua tai lumilautailua. Lisäksi monet hiihtokeskukset tarjoavat vuokralle edullisia välineitä ja tarjoavat opetusta aloittelijoille.
    2. Nauti kotona olemisesta: Hiihtoloman ei tarvitse olla täynnä ohjelmaa ja aktiviteetteja. Voitte myös nauttia yhdessä olemisesta kotona, katsoa elokuvia, lukea kirjoja tai leikkiä pelejä. Pienellä budjetilla voi luoda mukavia hetkiä yhdessä ilman suurta stressiä tai paineita.

    Yhteenvetona: lasten hiihtoloman viettoon on olemassa monia edullisia ja ilmaisia vaihtoehtoja. Luonto, ulkoilu, sisäleikit, uimahalli ja kotona olemisesta nauttiminen ovat kaikki hyviä vaihtoehtoja, jotka eivät rasita lompakkoa.

    Tärkeintä lapsille on kuitenkin viettää aikaa yhdessä ja nauttia talven iloista.

  • Kuinka olla isätön isä

    Kuinka olla isätön isä

    Isänä oleminen voi olla haastavaa monelle miehelle, mutta se voi olla erityisen vaikeaa niille, joilla ei ole ollut omaa isää mallina. Tämä voi johtua esimerkiksi isän kuolemasta, hylkäämisestä tai siitä, että isä ei ole ollut läsnä lapsen elämässä muusta syystä.

    Tässä artikkelissa käsittelen joitakin tapoja, joilla miehet voivat toimia isänä lapselleen, vaikka heillä ei olisikaan omaa isää mallina.

    1. Ole läsnä lapsen elämässä: Lapselle tärkeintä on se, että isä on läsnä hänen elämässään. Ole läsnä arjessa ja pyri viettämään aikaa lapsen kanssa. Osallistu esimerkiksi lasten harrastuksiin ja leikkeihin, tai lue iltasatu lapselle.
    2. Ole avoin ja kuuntele lapsen tarpeita: Jokainen lapsi on erilainen ja tarvitsee erilaista tukea ja huomiota. Ole avoin ja kuuntele lapsen tarpeita ja toiveita. Keskustele hänen kanssaan avoimesti ja anna hänen ilmaista mielipiteensä.
    3. Luo luottamussuhde: Tärkeää on luoda lapsen kanssa luottamuksellinen suhde, joka perustuu avoimuuteen ja rehellisyyteen. Näin lapsi oppii tuntemaan sinut paremmin ja tuntee olevansa turvassa.
    4. Etsi muita miesroolimalleja: Vaikka sinulla ei olisikaan omaa isää mallina, voit löytää muita miesroolimalleja, kuten isoisäsi, setäsi tai ystäväsi. Voit myös liittyä isä- ja poikaryhmiin, joissa voit tavata muita isäksi ryhtyneitä miehiä.
    5. Kehitä omaa isäidentiteettiäsi: Jokaisella isällä on oma tapa olla isä ja oma isäidentiteetti. Kehitä omaa isäidentiteettiäsi ja löydä omat vahvuutesi ja heikkoutesi. Ole itsesi kanssa rehellinen ja pyri kehittämään itseäsi isänä.
    6. Käytä ammattilaisapua: Jos sinulla on vaikeuksia toimia isänä lapsellesi, älä epäröi hakea ammattilaisapua. Voit esimerkiksi käyttää perheterapiaa tai hakea neuvoja isä-roolimalleilta.

    Lopuksi, on tärkeää muistaa, että isänä oleminen on jatkuvaa oppimista ja kehittymistä. Ole avoin uusille tavoille ja oppimismahdollisuuksille, joita voit löytää esimerkiksi isä-poikaryhmistä tai terapiaistunnoista.

    Muista myös olla paikalla.

    Nämä jutut ei tietenkään ole mikään, että juuri näin täytyy tehdä, mutta tuossa muutamia mietteitä minulta, kun aihetta olen paljon pohtinut. Muista että jokaisella lapsella on vaan yksi isä ja se on kaikkein tärkein isä.

  • ELÄMYKSET

    ELÄMYKSET

    Elämykset on aihe mikä saa minut välillä ärsyyntymään toden teolla. Tykkään luoda lapsille kokemuksia ja elämyksiä, mutta niiden hintalappu on välillä todella iso. Ymmärrän toki, että kaikki maksaa ja miksi maksaa yms. Mutta kyllä sapettaa maksaa 25 € per pää jostain keikkalipuista lasten keikalle ja kun lasta ei tietenkään voi laittaa sinne yksin, niin pelkkiin lippuihin menee 50 € ja sitten olisi se kiva joku muisto sieltä vielä ostaa mukaan. Saati sitten, jos on neljä henkinen tai isompi perhe ja kaikille lapsille haluaisi tarjota elämystä.

    Kaikki vanhemmat kuitenkin haluavat lapsille tuottaa elämyksiä ja muistoja mahdollisimman paljon mitkä inspiroivat, mutta hinnat luovat hirveitä paineita vanhemmille ja monet joutuvat tekemään valtavia uhrauksia vain saadakseen lapsen kerran kesässä käymään Linnamäellä. 

    Me ollaan siitä hyvässä asemassa, että jotain elämyksiä voidaan järjestää pari kertaa vuodessa, mutta ei monella perheellä ole ja se ärsyttää. Lapset saavat rahan takia erilaisia kokemuksia ja sitten kun kesäloman jälkeen koulussa vertaillaan kesän tekemisiä, niin saattaa olla aika paljon eroja. Toki on esimerkiksi kauppakeskuksissa ilmaisiakin lasten tapahtumia, mutta kokemuksesta voin sanoa, että on se elämyksenä aivan erilainen mennä kauppakeskukseen katsomaan jotain, kun vaikka Linnanmäelle. Esitys on jo pelkästään paljon suunnitellumpi. Tätä toki lapsi ei välttämättä tiedosta.

    Tähän voisi moni ajatella, että pienelle lapselle on tärkeintä, että näkee vaan suosikki hahmonsa, mutta siitä olen vähän eri mieltä. Se on toki joo se pääasia ja kaiken perusta, mutta elämyksenä se ei ole samalla lailla stimuloiva tai vaikka inspiroiva. 

    Hyvänä esimerkkinä omista lapsista: Oltiin Lempäälän Ideaparkissa katsomassa Hevisaurusta (ilmainen). Keikan jälkeen lapset sanoivat, että oli mahtavaa ja kivaa. Tämä keikka siis tapahtui keskellä ostaria. Ostarin valoissa ja ostarin tunnelmassa.
    Kun oltiin Hevisauruksen omalla keikalla laivalla, jossa oli valot himmeät ja näyttävät taustalakanat ja välkkyvät keikkavalaistukset. Tämän keikan jälkeen lapset halusivat perustaa bändin. Eli se inspiroi heitä aivan eri tavalla. Toinen oli ilmainen ja toiseen meni meiltä perheenä satoja euroja… Ei meillä ole sellaiseen varoja, mutta teemme sitten muita uhrauksia, että lapsille näitä saadaan toteutettua.

    Lasten festarit Silja Linella. Esiintymässä Ti-Ti nalle.

    Sitä kuinka tämän saisi tasapainotettua ja kaikille lapsille saisi samanlaisia elämyksiä on tietenkin erittäin vaikea kysymys. Näihin on paljon hyviä säätiöitä ja yhdistyksiä minkä kautta pystyy saamaan lippuja tai muita avustuksia elämysten tuottamiseen ja tämä on jo hyvä suunta. Olisiko yksi sellainen, että lasten keikalle olisi mahdollista ostaa hyväntekeväisyys lippuja, joita sitten voi vaikka järjestäjän kautta saada. Ajateltuna esim. siten, että kun ostetaan lippuja lasten konserttiin, niin voisin ostaa, vaikka yhden normilipun ja yhden hyväntekeväisyys lipun, jonka sitten voi lunastaa joku toinen perhe. En tiedä mikä olisi hyvä ja oikea tapa, mutta minua ärsyttää suunnattomasti, kun lapset eivät saa samanlaisia inspiroivia elämyksiä kuin muut päiväkoti tai koulu kaverit. 

    En tiedä johtuuko tämä mun ärsyyntyminen siitä, että itsellä ei lapsuudessa ollut vuosittaista lomamatkaa tai ei käyty maksullisissa tapahtumissa tai muuta vastaavaa ja sen takia tunnen jopa lievää syyllisyyttä siitä, että pystyn tarjoamaan lapsille vuosittain jotain mitä haluavat. Samalla takaraivossa tuntuu se pikku Villen harmitus kuunnella kesäloman jälkeen muiden ulkomaanmatkoista ja Särkänniemessä käynneistä. 

    Tiedän tämän olevan tyhmää ajattelua, kun ei nämä saisi heijastua siihen mitä tarjoan omille lapsille, mutta minkäs teet… 

  • LASTEN HARRASTUKSET

    LASTEN HARRASTUKSET

    Lasten harrastukset ovat mielestäni yksi tärkeimmistä asioista kasvatuksessa. Harrastukset antavat lapselle sen oman jutun minkä kautta löytää omaa identiteettiä. Harrastusten kautta saa uusia sosiaalisia kokemuksia, onnistumisen tunteita, sekä opitaan elämään epäonnistumisten kanssa.

    Jokaiselle lapselle oikean harrastuksen löytäminen onkin sitten isompi haaste. Meillä on sellainen käytäntö, että on yksi harrastus mihin panostetaan ja sitten voi kokeilla siinä sivussa muita mitä haluaa. Sitten jos kokeilujen kautta löytyy uusi mihin halutaan panostaa, niin vaihdetaan siihen.

    Tässä onkin myös kääntöpuoli ja se on raha. Lasten harrastaminen on erittäin kallista. Onneksi Facebook kirppiksiltä ja Tori:sta löytyy hyvin ja halvalla lasten harrastusvälineitä. Mutta sitten on kausi- ja kuukausimaksut. Ymmärrän tietenkin mihin maksut perustuvat. Niiden avulla saadaan ylläpidettyä toimintaa ja pidettyä valmennuksen taso mahdollisimman korkealla ynnä muuta. 

    Meillä pienemmän lapsen pääharrastus ei vielä maksa muuta, kun varusteet. Vanhemmalla pääharrastus on varusteiden lisäksi kuukausitasolla noin 75 €. Tämä on monelle erittäin iso raha. Näiden lisäksi on sitten kokeilu harrastukset. Onneksi suurimmalla osalla kokeilut ovat lapsilla ilmaisia, niin niistä harvemmin tulee maksuja. Mutta tulee niistäkin kuitenkin varustekuluja, auton käyttökuluja yms.  Meillä ei lapsena esimerkiksi ollut rahaa, mutta silti meillä sai olla yksi harrastus kerralla. Muistan kyllä elävästi, kun kerran noin 10-vuotiaana kävin itse ilmoittamassa itseni jalkapallokaudelle ja huomasin äidin reaktiosta, että tämä ei ollut hyvä idea. Hän ei tietenkään mitään sanonut ja pääsin harrastamaan, mutta jälkeenpäin olen miettinyt, että varmaan taloudellisen tilanteen takia äiti oli miettinyt, jos en nyt menisi sillä kaudelle harrastamaan.

    Meikäläinen neljännellä tai viidennellä luokalla Ilveksessä.
    Huomio, että tuolloin oli ok, että KOFF sponsoroi junnufutista.
    Nykyään tuntuisi aika absurdilta.

    No kuitenkin itse pääsin monipuolisesti harrastamaan lapsuudessani. Harrastin jalkapalloa, koripalloa, salibandya, teatteri-ilmaisua ja olin bändikoulussa. Yläasteikäisenä, kun taloudellinen tilanteemme oli kohentunut, niin minulla oli samanaikasina harrastuksina salibandy ja teatteri-ilmaisu.

    En ollut ikinä esimerkiksi urheilussa mitenkään hyvä. En ollut maalikuningas, nopein tai ketterin, mutta tykkäsin siitä. Se toi minulle juuri omaa juttuani. Eipä se meillä kotona ikinä ollutkaan ideana, että urheilusta tehtäisiin uraa, vaan enemmänkin juuri tuota oman jutun tekemistä.

    Nyt taas omien lasten kanssa pyrin kannustamaan heitä suorituksissa ja auttamaan heitä lajeissaan niin hyvin, kun pystyn. Olen vapaaehtoisena joukkueenjohtajana ja pyrin antamaan lapsille parhaat mahdolliset edellytykset siihen, että jos kokevat haluavansa uran urheilun parissa, niin se ei tuesta jää kiinni. Tietenkin pitäen huolen, että harrastaminen on kivaa ja mihinkään ei pakoteta. 

    Poika juuri ennen ensimmäisiä reenejä vuonna 2020.

    Sitten yksi minulle ihmeellinen havainto on tapahtunut tässä pojan jalkapalloharrastuksen yhteydessä. Nimittäin muiden vanhempien vapaaehtoisuuden puute. Tämä on itselleni erittäin outoa, koska itse olen tottunut olemaan vapaaehtoisena kaikessa. Havahduin tähän nyt toden teolla, että hyvin harva suostuu esimerkiksi pelipäivien kahvilassa ottamaan vuoroa itselleen. Siinä kuitenkin kerätään rahaa sille juuri sinun lapsesi joukkueelle, että pääsevät turnauksiin ja saavat juttuja. Sekä kyseessä on vain kahvin ja mokkapalan myyminen. Varsinkin miehillä tuntuu olevan tässä haasteita. Toki miehet sitten esim. jeesaavat valmennuksessa tai peluuttamisessa, mutta silti suurin osa äideistä ja isistä ei ota osaa mihinkään toimintaan ollenkaan. Tämä on minulle outoa. Toki voihan se tietty olla, että se on normaalia ja tämä minun aktiivisuuteni on outoa muille… No mene ja tiedä.

    Kuitenkin tällaiset vanhempien vapaaehtoiset toiminnat ovat elinehto siihen, että esimerkiksi valmentaja voi keskittyä valmentamiseen ja vanhemmat yrittävät parhaansa hoitaa joukkueelle ylimääräistä rahaa, että harrastustoiminta saadaan mahdollisimman laadukkaaksi. Meilläkin on näitä kahvilahommia noin 5 kertaa vuodessa ja jos kaikki osallistuisivat, niin se tarkoittaisi yhtä noin 30 min vuoroa vuodessa… Kun taas nyt se nojautuu muutamaan aktiiviin, jotka saattavat tehdä 4 tuntia putkeen ja missaa lapsensa pelit.

    Myöskin tästä aiheesta on jotenkin vaikea nostaa järkevää keskustelua. Se menee yleensä siihen, että aktiiviset huutaa, että olis kiva että muutkin tekisi ja passiiviset ei sano mitään. Se ei ole oikein rakentavaa. Pitäisi saada passiiviselta selkeät selitykset siihen, että miksi valitsee passiivisuuden ja aktiivisen tarvitsisi tämä ymmärtää ja hyväksyä. Tätä kautta aukeaisi keskustelu ja saataisiin kaikkia tyydyttävä osapuoli. Mutta passiivisilta ei tätä helposti saa ja aktiivinen on yleensä liian hyökkäävä.

    Onko tämä sitten se, että kun on kyse vapaaehtoisuudesta, niin siihen ei osallistuta. Pitäisikö heti alusta käskeä ja laittaa tämä toiminta kiinni lapsen harrastamispaikkaan vai olisiko se jo liian rajua. Vai miten tämä kannattaisi tehdä? Jos olet ei aktiivinen tällaisissa, niin kommentoi vaikka alle, kuinka olisi paras aktivoida vanhempia. Tai jos olet onnistunut hyvällä prosentilla aktivoimaan, niin kuinka teit sen? Voit myös laittaa minulle suoraan sähköpostia isa@isatonisa.com

    Eli ottakaa osaa kahvin myyntiin ja auttakaa valmentajia. Laadukas harrastaminen on kuitenkin jokaiselle lapselle vain etu.

  • ONKO PAKKO OLLA NIIN MIES?

    ONKO PAKKO OLLA NIIN MIES?

    Tämä blogi on tehty yhteisprojektina viiden muun bloggaajan kanssa. Kaikissa blogeissa on sama otsikko ja jokainen itse pähkäilee blogissaan samaa aihetta. 

    Muut viisi blogia löytyy linkkeinä tekstin lopussa.

    Järki lähtee, ääni jää
    Veri täyttää nielun, suun
    Kyllä mies kivun kestää
    Mutta ei häpeää

    Aamuisin herätessäni evästän itseni päivään
    Kertaamalla mielessäni kaikki ne asiat,
    Joissa olen elämässäni epäonnistunut,
    Ja kaikki ne mahdollisuudet,
    Jotka olen jättänyt käyttämättä.

    Te ette tiedä mitään
    Minä tiedän kaiken
    Tukeanne en tarvitse
    Apuanne en kaipaa

    Itse oman hautani kaivan
    Viereen kiven komeimman
    Itse oman ristini kannan
    Sen viimeisen matkan pahimman

    Bändi: Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus
    Kappale: Nyt on mies
    Sanat: Timo Rautiainen

    Olen jo aikaisemminkin kirjoittanut siitä, että miehiset jutut ovat minulle pelottavia ja koen niissä normaalia suurempaa epäonnistumisen pelkoa. Tämä juontaa juurensa siihen, että kunnollista miesmallia ei elämässäni ole ikinä ollut ja sen takia en oikein tiedä mikä on oikein miehisissä jutuissa ja mikä väärin. Tämä tekee sen, että mieluummin olen tekemättä sellaisia, kun yritän.

    Mikä sitten on miehisyyttä. Onko se, että piirretään oman kodin perustukset röökiaskiin? Onko se, että viikonloput korjataan omia tai kavereiden moottorivehkeitä. Mielellään vielä itse tehdyillä työkaluilla? Vai onko se, että nostat penkistä enemmän kuin muut? Onko se sitä, että sun sanaan voi luottaa ja pidät suoraselkäisesti huolta perheestäsi? Vai jotain aivan muuta…

    Kaikki miehet mittaavat miehisyyttä eri tavalla ja eri kaveri porukoissa sen mittarin painoarvo sosiaalisessa yhteiselossa on erilainen. Itse kun olen ollut paljon tekemisissä musiikin ja muiden taiteiden harrastajien parissa, niin tuo mittari ei niissä ole niin merkittävässä roolissa, kuin vaikka stereotyyppisten lätkäjätkien keskuudessa. Toki se, että olenko juuri tämän takia hakeutunut enemmän taiteita harrastavien ihmisten pariin voi hyvinkin pitää paikkansa. No tiedä häntä…

    Sitten vastapuolena, kun olen pitkään tehnyt töitä yökerho maailmassa, niin siellä esimerkiksi portsarit ovat suurelta osalta juuri tätä miehistä mies mallia missä jutut ovat ronskeja ja mitataan hauiksen kokoa ja ”äijäillään” aktiivisesti. Käytännössä heidän juttunsa on aina huumoria ja hauskoja. Työ heillä on henkisesti ja fyysisesti raskasta, niin sitä on hyvä tasapainottaa ronskilla huumorilla. Ainakin minun mielestäni. Mutta tämä äijäily on aina ollut itselleni aika outoa, mutta monille juuri tämä on sitä oikeaa miehisyyttä. Puhutaan ronskeja ja kerrotaan panotarinoita, jolla pönkitetään omaa kilpeä muille alfoille. Tämä ei tietenkään koske kaikkia portsareita. 

    Tämä on minulle ollut aina aika vierasta. Itse en esimerkiksi omista petipuuhistani puhu kuin vain aivan läheisimmille ystäville ja heillekin erittäin harvoin. Jos vaimo on keskustelussa mukana ja haluaa myös puhua, niin sitten puhun enemmän. Koen jotenkin, että jos hän ei ole paikalla, niin ei ole oikein puhua asiasta mikä on meille hyvin intiimi. Nuorempana sitä saattoi puhua, mutta ei enää kyllä nykyään.

    Miksi sitten monissa porukoissa ja yhteiskunnassa pitää olla niin mies? Eikö voisi olla ihan yhtä lailla mies, jos tykkää vaikka virkata mieluummin, kun korjata moottoreita. Miten se liittyy miehisyyteen mitä tykkää tehdä. Miksi tässä asiassa tarvitsee edes meillä miehillä olla mitään mittaria. Jos joku mies tykkää mieluummin mansikka margaritasta kuin jaloviinasta, niin miksi sen tarvitsee olla vähemmän miehistä. Se koetaan olevan, mutta miksi? 

    Miksi myös monet miehet ottavat hirveän henkilökohtaisesti, jos heistä sanotaan jotain feminiinistä tai muuten vaan epä-äijämäistä. Siitä saatetaan toden teolla suuttua ja katkeroitus pitkäksi aikaa. Minulla on esimerkiksi yksi ystävä, jolla on pitkätukka ja hänelle eräässä parturissa sanottiin, että: ”Sinulla on tällainen tyttötukka”. Eipä enää siihen parturiin mennyt, vaikka työn jäljessä ei ollut mitään moittimista. Tuo yksi lause kolautti miehisyyttä niin kovaa, että hän äänesti jaloillaan ja ei enää sinne mennyt. Silloin kun hän minulle tämän kertoi, niin ihmettelin ääneen, että mitä väliä tuolla on ja vaikka työn jälki oli moitteeton, niin tuolla lauseella oli noin iso merkitys. No jokaisen tottakai kuuluu mennä esimerkiksi juuri sellaiselle parturille mikä on itselleen paras, että ei siinä mitään. Koin vaan tämä itselleni erittäin erikoiseksi asiaksi. Itselläni on nykyään myös pitkä tukka ja en voisi itse kuvitella ottavani tuollaista noin raskaasti. Tai edes välittäväni siten, että se jäisi mieleeni. Mutta tämä on juuri se ero mikä minussa on verrattuna moniin tuntemiini miehiin. Tämän koen olevani edelleen peruja isättömyydestä ja miesmallin puutteesta. Onko se sitten hyvä vai huono juttu, niin sitä en tiedä… Tai toisaalta onko se juttu ollenkaan…

    Niin kun tästä varmaan paistaa aika hyvin läpi, niin en hirveästi välitä äijäilystä ja sellaisesta ääri maskuliinisesta miehisyyden mittaristosta, jossa voittaja tarkistetaan säännöllisin väliajoin nakkikioskilla. Mutta jokainen tyylillään ja en missään nimessä aliarvosta heitä ihmisinä yhtään tai muutenkaan ketään vähättele. Kaikilla on oikeus tehdä asioita mikä tekee onnelliseksi ja antaa sinulle juuri sinulle tärkeän miehisyyden identiteetin, ja sitä ei kuulu muualta matkia vaan ainoastaan omaksua itselleen parhaaksi, jotta koet oman miehisyyden juuri sellaisena kuin se sinulle sopii.

    Tässä vielä loppuun linkit muihin blogeihin, jotka ovat saman otsikon alla:

    Tuli Vaan Mieleen

    Miehen Sanoin

    Aito ajatus

    toffeeKolli

    JoonasMieli

  • ISÄ ARKI & SOSIAALINEN ELÄMÄ

    ISÄ ARKI & SOSIAALINEN ELÄMÄ

    Varpajaiset vietetty ja lapsi saatu kotiin. On arjen aloituksen aika. Minun roolini itse lapseen on ensimmäiset 6kk todella vähäistä. Roolini on enemmänkin sitä, että pidän huolen väsyneestä äidistä ja arjesta. Totta kai osallistun vaippojen vaihtoon, pesemiseen ja muuhun mihin vaan pystyn. Mutta kuitenkin kaikki lapsessa pyörii aika isolta osin äidin ympärillä. Eli kaikille kumppaneille tiedoksi, että jos koet olevasi tarpeeton, hyödytön ja ulkopuolinen lapsesi arjessa, niin se ei sitä ole. Äidillä on ajatukset ja arki täysillä lapsen ympärillä, niin sinun tehtäväsi on hoitaa loput.  

    Sitten huomattiin erittäin negatiivinen asia. Lähes kaikki kaverit lopettivat kertaheitolla yhteydenpidon. Yhden käden sormissa oli laskettavissa ne, jotka pitivät omasta aloitteesta meihin yhteyttä. Meillä kuitenkin oli tuolloin iso kaveripiiri. 

    Kun olimme itse heihin päin yhteydessä, niin kaikki oli ok, mutta sitten rupesimme huomaamaan, että oli juhlia mihin meitä ei kutsuttu ja rupesimme laittamaan merkille, että jos emme itse ole heihin yhteydessä, niin he eivät ole meihin.

    Pohdimme tätä asiaa. Minä varsinkin enemmän. Huomasin myös, että nämä, jotka eivät ole yhteydessä oli valtaosin lapsettomia. Rupesin miettimään omaa ajatteluani niitä kavereita kohtaan, joista oli tullut vanhempia ennen kuin minusta tuli. Havahduin siihen, että en minäkään heihin ollut kyllä pitänyt oikein mitään yhteyttä. Harmittaa se, että tajusin tämän vasta tässä vaiheessa. Tarvitsin omakohtaisen kokemuksen, että ymmärsin omat virheeni.

    Mistä tämä sitten johtui? Kuitenkin nyt kun minulla oli lapsi, niin emme muuta halunneetkaan, kun lähteä kavereiden luona käymään tai nähdä muita ihmisiä ja ystäviä. Miksi olin itse tehnyt samalla lailla, että en ollut yhteydessä enää niin usein kavereihin, joilla on lapsia?

    Ainoa selitys minkä olen keksinyt oli, että lapsettoman ihmisen on vaikea ymmärtää mitä elämä lasten kanssa on. Oletus on, että kun lapsi tulee talouteen, niin heillä ei ole enää aikaa mihinkään. Heillä on nyt tärkeämpää tekemistä tai he saattavat tuoda lapsen mukana, jota moni ei välttämättä halua. Kaikkeen näihin voin sanoa, että olettamukset ei voisi olla enempää väärin. On ihan ok pyytää, että tuletko käymään kahvilla, mutta ilman lasta. Ainakin minun mielestäni.

    Totta kai koko arki pyörii lapsen ympärillä ja tekemistä riittää jokaiselle päivälle ja jokaiselle tunnille. Tämän takia harva vanhempi itse miettii järjestää mitään tai olla yhteydessä tuossa vaiheessa kehenkään. Mutta kun joku soittaa tai kutsuu jonnekin. Se on parasta mitä siinä tilanteessa tuoreelle lapsiperheelle voi tapahtua. Lapsi jää erittäin mielellään toiselle vanhemmista ja toinen lähtee ovesta pihalle. Toki siinä tulee myös se, että ulos lähtevä osapuoli puhuu varmasti paljon lapsesta, mikä saattaa myös olla monelle ärsyttävää, mutta siinä täytyy muistaa, että ei hänen elämässänsä juuri sillä hetkellä muuta tapahdu. Sama ilmiö käy, kun menee armeijaan. Lomilla ei paljon muusta puhuta ja se on monelle ärsyttävää. Mutta fakta on, että jos ei muuta elämässä tapahdu, niin siitä silloin puhutaan. Eli mitä harvemmin tuoretta vanhempaa kutsutaan mihinkään, niin sitä enemmän hän puhuu vaan lapsesta. 

    Totta kai vaihtoehtona olisi järjestää itsekin juhlia, mutta ei sitä itse mieti, että pitäisinkö juhlat tai illanistujaiset, koska itse niiden järjestäminen tuoreena vanhempana on todella haastavaa. Pelkästään lapsenvahti kuviot voivat olla jo iso haaste. Kun taas jos kutsu tulee, niin voi lapsen vaan jättää toiselle ja itse lähteä. Kun kutsu tulee lähteä ovesta pihalle, niin suurempaa iloa ei siinä vaiheessa ole.

    Jos siis sinulla on ystävä, joka on saanut lapsen, kutsu aina hänet mukaan juhliin. Vaikka lastenvahti ongelmien takia hän ei välttämättä aina pääse, niin ajatus siitä, että joku sinua ajattelee ja haluaa viettää aikaa kanssasi, merkitsee henkisesti todella paljon siinä vaiheessa, kun kaikki sinun asiasi peilataan nykyään lapsesi kautta ja sinulta ei kysytä mitä sinä haluaisit?

  • RUOKAILU

    RUOKAILU

    Lapsiperheessä käytännössä kaikki pyörii ruokailun ympärillä. Kaikki asiat aikataulutetaan sen mukaan, koska pitää syödä.

    Tämä on myös mielestäni tärkein asia vanhemmilta, että lapsi saa riittävästi ja monipuolisesti ravintoa. Lapsi kokeilee uusia juttuja ynnä muuta. Meillä jos lapset saisi päättää, niin syötäisiin pelkkiä nugetteja koko ajan, mutta onneksi he eivät saa päättää. 

    Meillä on tässä vanhempina ollut myös paljon totuttelemista. Ennen lapsia valmistimme hyvin harvoin kotona ruokaa ja jos valmistimme, niin se oli makaronia ja jauhelihaa. Jos oli tilipäivä, niin sinne laitettiin myös sipulia. Myöskin ruokailu ajat meillä vaihteli todella paljon.

    Olemme molemmat hyviä kokkeja ja varsinkin minä tykkään kyllä tehdä ruokaa, eli ei se siitä ollut kiinni. Emme vaan jostain syystä halunneet ruokaa tehdä. Mieluummin haimme tai menimme jonnekin syömään. Varmaan iso osa tässä oli sitä, että olimme molemmat ravintola-alalla, niin halusimme tukea ravintoloita tai käydä katsomassa miten jossain paikassa homma hoidetaan.

    Mutta palatakseni lasten ruokailuun. Meidän tarvitsi tosiaan opetella ruoka-ajat ja ruuan laittaminen rutiiniksi. Tämä onnistui kyllä helposti ja huomasin itsessänikin, että olin paljon energisempi, kun ruokailu tapahtui säännöllisesti. Mutta meille tuli vastaan toinen ongelma, mikä on varmasti monelle lapsi perheelle tuttu. Teimme tosi paljon samoja ruokia. Kiersimme helppoa kehää, eli jauhelihakastike ja siihen erilainen lisuke tai sitten makaronilaatikko tai vastaava uunin kautta. Alkuun tätä ei ollut, mutta kun toinen lapsi rupesi syömään samaa ruokaa kuin muut, niin menimme huomaamattamme tähän oravan pyörään. 

    No minä sitten mietin, että miten tämän saisi parhaiten korjattua. Tässä tulee nyt sitten yksi parhaista ideoista, mitä vanhempana olen ikinä saanut. Suosittelen ehdottomasti kaikille. Laitoimme pienille lapuille viidenkymmenen ruuan nimet ja arvoimme etukäteen seuraavat 20 ruokaa. Ruokien joukoissa oli myös esim. jonkun perheen jäsenen valitsema ravintola ja vastaavia, mutta teimme siten, että valitsimme 10 liha-, 10 kasvis-, 10 kala-, 10 kana- ja 10 muuta ruokaa. Laitoimme nämä eri kippoihin ja vuorotellen niistä nostettiin lappu. Sitten kun 20 ruokaa oli tehty, niin arvoimme seuraavat 20. Tällöin toki lapset innostuivat arvonnasta niin paljon, että taisimme arpoa paljon enemmän. 

    Tämä oli nerokasta moneltakin kantilta. Tämä pakotti meidät vanhempina tekemään uusia ruokia. Kauppalistat olivat käytännössä jo valmiina. Ei tullut enää pohdintaa, että mitäs tänään syötäisiin. Jonkun verran listaa lennosta saatetaan muuttaa, eli jos on vaikka valinta ”kunnon ravintola” niin aikataulutamme sen viikonlopulle ja tällöin jotkut ruuat saattavat vaihtaa paikkaa.

    Suosittelen tätä systeemiä ehdottomasti kaikille helpottamaan arkea ja sen rutiineja. Tämä pitää ruokapöydän monipuolisena ja mielenkiintoisena.

    Tämän neronleimauksen jälkeen ei ole ikinä tarvinnut käydä erittäin uuvuttavaa mitä tänään syötäisiin keskustelua tai mennä kauppaan ihmettelemään, että mitä sitä nyt oikein ostaisi.

    Tässä meidän lista jääkaapin ovessa
    Tässä meidän lista jääkaapin ovessa
  • ISÄTTÖMYYS POIKANA, MUIDEN SILMIN.

    ISÄTTÖMYYS POIKANA, MUIDEN SILMIN.

    Niin kuin aikaisemmassa blogissa (Lapsena eläminen isättömänä) kerroin, lapsuuteni isättömänä Tampereen lähiössä ei jättänyt minulle mielestäni mitään mullistavia haavoja, mutta muiden silmin asia on ollut ehkä vähän erinäköistä. 

    Äitini on kirjoittanut päiväkirjaansa tällaisen tekstin 25.1.1991. Olin tuolloin 5-vuotias ja isän kuolemasta on vähän yli vuosi:

    ”Villellä on tosi kova miehen kaipuu. Uimahallissa oli neljä isää lapsineen, ja Ville meni heti heidän luokseen esittämään uimatemppujaan ja pyysi heitä katsomaan mitä hän osaa. En koskaan pysty täyttämään tuota aukkoa Villen elämässä”.

    En luonnollisesti itse tätä muista, mutta tämän kaltaista käytöstä minussa on ollut. Tämä ei tietenkään mitenkään sano sitä, että äitini ei olisi ollut riittävä. Tuon ikäiselle pojalle, jolle isän kuolema ei ole vielä varmasti mennyt tajuntaan asti, on aivan mahdoton täyttää sitä aukkoa. Myöskään väkisin sitä ei pidä tehdä, ettei homma vahingossa mene yli, ja jonka seurauksena lapsi on vielä enemmän sekaisin siitä, mikä on miesmalli jota seurata. Kuitenkin väitän, että jos lapsi vaikka uimahallissa tulee minun luokseni, kun olen lasten kanssa ja esittelee temppuja, niin se ei taatusti ketään häiritse ja temppuja kehun siinä missä omienkin lasten.

    Toinen esimerkki tulee kouluajalta. Taisin olla noin kolmannella luokalla, kun äiti teki opiskelun ohella töitä ja olimme siskon kanssa paljon kaksin. Minulla alkoi koulussa mennä todella huonosti ja oli paljon myös häiriökäyttäytymistä. Lopulta äiti kysyi neuvoa koulusta ja siellä neuvottiin minulle syliterapiaa. Opettajilla oli epäilys, että koska olen isätön poika, niin minulla on normaalia suurempi tarve läheisyyden tunteeseen äidin kanssa siinä iässä. Nyt kun äiti oli kiireinen, niin olin ruvennut tällä tavalla reagoimaan siihen. Sitten alkoi syliterapia. Se tarkoitti muun muassa sitä, että tein läksyt äitini sylissä, katsoin telkkaria siinä, nukuin äidin vieressä ja vastaavia toimenpiteitä. Tämä auttoi ja aloin taas pärjäämään paremmin koulussa.

    Olin jo yhden menetyksen kokenut ja koin menettäväni toista. Tai ehkä ennemminkin en kokenut saavani tarpeeksi läheisyyttä, joten käyttäydyin ainoalla osaamallani tavalla, eli hain huomiota häiriköimällä. Sen ikäinen lapsi ei tätä itse tiedosta eikä sitä osaa itse sanoa, mutta ammattilaiset koulussa sen kyllä huomaavat ja he osaavat auttaa. Jos esimerkiksi olet kiireinen töissä tai muuta vastaavaa, niin tuossa on hyvä vinkki, kuinka pitää huoli lapsen hyvinvoinnista helpolla. Tällä saat lapselle tunteen, että hänestä välitetään ja on turvallista. 

    Myöskin toinen mikä auttoi tähän paljon, oli vaarini. Eli isäni isä. Hän asui Kotkassa ja ei tämän takia niin paljoa pystynyt olemaan miesmallina minulla kuin halusi. Mutta hän keksi sellaisen systeemin, että jokainen perjantai minun piti koulun jälkeen soittaa hänelle. Jos en ollut ollut sillä viikolla jälki-istunnossa, hän laittoi minulle säästöön 10 markkaa. Sitten kun näimme, niin sain koko potilla ostaa itselleni lelun. Minulla oli ennen tätä paljon jälki-istuntoa, mutta syliterapian ja tämän vaarin systeemin avulla ne käytännössä loppuivat. Tässä vaarin järjestelmässä raha oli alkuun isoin motivaattori, kunnes ekan kerran minun tarvitsi soittaa vaarille ja kertoa, että olin ollut jälki-istunnossa. Muistan sen vieläkin. Se oli aivan hirveätä soittaa hänelle. Vaari ei missään nimessä ollut paha tai suuttunut, mutta itseäni hävetti vaan niin paljon ja olin pettynyt itseeni siinä, että vaari oli pettynyt minuun. Ekan tällaisen puhelun jälkeen motivaatio ei ollut enää raha, vaan se, että ei tarvitsisi tuota puhelua enää soittaa.

    Mutta summauksena loppuun. Vaikka tosiaan minulle ei muistiini ole jäänyt arpia tai huonoja muistoja tuosta ala-asteikäisen pojan elämästä, on siellä silti paljon kaikkea, mitä muut ovat havainneet. Loistavaa työtä ympärilläni on kyllä kaikki tehneet. Ei ole sotkeuduttu liikaa ja vinkit ja teot on ollut sellaisia, jotka ovat hyvin ohjanneet minua eteenpäin ilman, että olen tiennyt niiden ohjaavan.

    P.S. Kuvassa mun eka kala kesäkuussa 1990.