Tämä blogi on tehty yhteisprojektina viiden muun bloggaajan kanssa. Kaikissa blogeissa on sama otsikko ja jokainen itse pähkäilee blogissaan samaa aihetta.
Muut viisi blogia löytyy linkkeinä tekstin lopussa.
Järki lähtee, ääni jää
Veri täyttää nielun, suun
Kyllä mies kivun kestää
Mutta ei häpeääAamuisin herätessäni evästän itseni päivään
Kertaamalla mielessäni kaikki ne asiat,
Joissa olen elämässäni epäonnistunut,
Ja kaikki ne mahdollisuudet,
Jotka olen jättänyt käyttämättä.Te ette tiedä mitään
Minä tiedän kaiken
Tukeanne en tarvitse
Apuanne en kaipaaItse oman hautani kaivan
Bändi: Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus
Viereen kiven komeimman
Itse oman ristini kannan
Sen viimeisen matkan pahimman
Kappale: Nyt on mies
Sanat: Timo Rautiainen
Olen jo aikaisemminkin kirjoittanut siitä, että miehiset jutut ovat minulle pelottavia ja koen niissä normaalia suurempaa epäonnistumisen pelkoa. Tämä juontaa juurensa siihen, että kunnollista miesmallia ei elämässäni ole ikinä ollut ja sen takia en oikein tiedä mikä on oikein miehisissä jutuissa ja mikä väärin. Tämä tekee sen, että mieluummin olen tekemättä sellaisia, kun yritän.
Mikä sitten on miehisyyttä. Onko se, että piirretään oman kodin perustukset röökiaskiin? Onko se, että viikonloput korjataan omia tai kavereiden moottorivehkeitä. Mielellään vielä itse tehdyillä työkaluilla? Vai onko se, että nostat penkistä enemmän kuin muut? Onko se sitä, että sun sanaan voi luottaa ja pidät suoraselkäisesti huolta perheestäsi? Vai jotain aivan muuta…
Kaikki miehet mittaavat miehisyyttä eri tavalla ja eri kaveri porukoissa sen mittarin painoarvo sosiaalisessa yhteiselossa on erilainen. Itse kun olen ollut paljon tekemisissä musiikin ja muiden taiteiden harrastajien parissa, niin tuo mittari ei niissä ole niin merkittävässä roolissa, kuin vaikka stereotyyppisten lätkäjätkien keskuudessa. Toki se, että olenko juuri tämän takia hakeutunut enemmän taiteita harrastavien ihmisten pariin voi hyvinkin pitää paikkansa. No tiedä häntä…
Sitten vastapuolena, kun olen pitkään tehnyt töitä yökerho maailmassa, niin siellä esimerkiksi portsarit ovat suurelta osalta juuri tätä miehistä mies mallia missä jutut ovat ronskeja ja mitataan hauiksen kokoa ja ”äijäillään” aktiivisesti. Käytännössä heidän juttunsa on aina huumoria ja hauskoja. Työ heillä on henkisesti ja fyysisesti raskasta, niin sitä on hyvä tasapainottaa ronskilla huumorilla. Ainakin minun mielestäni. Mutta tämä äijäily on aina ollut itselleni aika outoa, mutta monille juuri tämä on sitä oikeaa miehisyyttä. Puhutaan ronskeja ja kerrotaan panotarinoita, jolla pönkitetään omaa kilpeä muille alfoille. Tämä ei tietenkään koske kaikkia portsareita.
Tämä on minulle ollut aina aika vierasta. Itse en esimerkiksi omista petipuuhistani puhu kuin vain aivan läheisimmille ystäville ja heillekin erittäin harvoin. Jos vaimo on keskustelussa mukana ja haluaa myös puhua, niin sitten puhun enemmän. Koen jotenkin, että jos hän ei ole paikalla, niin ei ole oikein puhua asiasta mikä on meille hyvin intiimi. Nuorempana sitä saattoi puhua, mutta ei enää kyllä nykyään.
Miksi sitten monissa porukoissa ja yhteiskunnassa pitää olla niin mies? Eikö voisi olla ihan yhtä lailla mies, jos tykkää vaikka virkata mieluummin, kun korjata moottoreita. Miten se liittyy miehisyyteen mitä tykkää tehdä. Miksi tässä asiassa tarvitsee edes meillä miehillä olla mitään mittaria. Jos joku mies tykkää mieluummin mansikka margaritasta kuin jaloviinasta, niin miksi sen tarvitsee olla vähemmän miehistä. Se koetaan olevan, mutta miksi?
Miksi myös monet miehet ottavat hirveän henkilökohtaisesti, jos heistä sanotaan jotain feminiinistä tai muuten vaan epä-äijämäistä. Siitä saatetaan toden teolla suuttua ja katkeroitus pitkäksi aikaa. Minulla on esimerkiksi yksi ystävä, jolla on pitkätukka ja hänelle eräässä parturissa sanottiin, että: ”Sinulla on tällainen tyttötukka”. Eipä enää siihen parturiin mennyt, vaikka työn jäljessä ei ollut mitään moittimista. Tuo yksi lause kolautti miehisyyttä niin kovaa, että hän äänesti jaloillaan ja ei enää sinne mennyt. Silloin kun hän minulle tämän kertoi, niin ihmettelin ääneen, että mitä väliä tuolla on ja vaikka työn jälki oli moitteeton, niin tuolla lauseella oli noin iso merkitys. No jokaisen tottakai kuuluu mennä esimerkiksi juuri sellaiselle parturille mikä on itselleen paras, että ei siinä mitään. Koin vaan tämä itselleni erittäin erikoiseksi asiaksi. Itselläni on nykyään myös pitkä tukka ja en voisi itse kuvitella ottavani tuollaista noin raskaasti. Tai edes välittäväni siten, että se jäisi mieleeni. Mutta tämä on juuri se ero mikä minussa on verrattuna moniin tuntemiini miehiin. Tämän koen olevani edelleen peruja isättömyydestä ja miesmallin puutteesta. Onko se sitten hyvä vai huono juttu, niin sitä en tiedä… Tai toisaalta onko se juttu ollenkaan…
Niin kun tästä varmaan paistaa aika hyvin läpi, niin en hirveästi välitä äijäilystä ja sellaisesta ääri maskuliinisesta miehisyyden mittaristosta, jossa voittaja tarkistetaan säännöllisin väliajoin nakkikioskilla. Mutta jokainen tyylillään ja en missään nimessä aliarvosta heitä ihmisinä yhtään tai muutenkaan ketään vähättele. Kaikilla on oikeus tehdä asioita mikä tekee onnelliseksi ja antaa sinulle juuri sinulle tärkeän miehisyyden identiteetin, ja sitä ei kuulu muualta matkia vaan ainoastaan omaksua itselleen parhaaksi, jotta koet oman miehisyyden juuri sellaisena kuin se sinulle sopii.
Tässä vielä loppuun linkit muihin blogeihin, jotka ovat saman otsikon alla:
