Isätön Isä

Tekijä: Isätön isä

  • 40-vuotias, kaksi lasta ja nolla vapaa-aikaa – näin yritän pysyä kyydissä (enkä aina onnistu)

    40-vuotias, kaksi lasta ja nolla vapaa-aikaa – näin yritän pysyä kyydissä (enkä aina onnistu)

    Täytin juuri 40 vuotta.

    Talossa asuu 10- ja 7-vuotiaat lapset, joilla on enemmän kierroksia kuin minulla koskaan – edes silloin, kun kuvittelin olevani kuolematon ja join energiajuomia kuin vettä.

    Meillä juostaan jalkapallokentän laidalta koripallohalliin, sieltä uimahallille ja takaisin kotiin niin, että välillä en ole varma, mikä pussi on roskille ja missä on pelipaidat. Työt painaa niskaan, vaimon työt painaa niskaan, joulukin on aina jollain kumman tavalla taas ovella. Parisuhde ja perheen yhteinen aika pitäisi mahtua johonkin väliin. Ja samaan aikaan sisällä asuu se tyyppi, joka haluaisi vain rojahtaa sohvalle, laittaa telkkarin päälle ja olla hetken aikaa kenenkään tarvitsematta mitään.

    Isättömänä isänä mulla ei ole “mallia” siitä, miltä arjessa läsnä oleva isä näyttää. Joudun keksimään sen koko ajan uudestaan. Ja välillä tuntuu, että vedän roolia, johon en ole treenannut tarpeeksi.

    Harrastukset, kalenteri ja kentän laidalla seisova ukko

    Lasten harrastukset on samaan aikaan siunaus ja kirous. On hienoa, että lapset pelaavat futista, heittävät koreja ja polskivat uimahallissa. Ne oppivat joukkueesta, pettymyksistä, onnistumisista ja siitä, että elämä ei tapahdu ruudulla vaan oikeassa maailmassa, jossa tulee hiki ja joskus itku.

    Sivutuotteena meidän elämästä on tullut pienimuotoinen kuljetusfirman ja varustevuokraamon yhdistelmä. Tuntuu, että olen enemmän logistiikkapäällikkö kuin mikään muu: ajelen treeneihin, peleihin, turnauksiin, etsin kadonneita sisäpelikenkiä ja yritän muistaa, oliko tänään uikkaripäivä vai nappispäivä.

    Olen päättänyt, etten ole pelkkä kuski. Jään kentän laidalle, menen tarvittaessa mukaan valmentamaan, juttelen muiden vanhempien kanssa, ja ennen kaikkea yritän oikeasti katsoa, kun omani onnistuu. Siinä kohtaa, kun lapsi tekee maalin tai hyvän suorituksen ja vilkaisee automaattisesti katsomoon etsimään mua, ymmärrän, miksi olen siellä.

    Kalenteri on meidän perheen sydän ja painajainen yhtä aikaa. Ilman sitä mikään ei pysy kasassa, mutta kun sen avaa, tajuaa, kuinka ahtaasti kaikki oikeasti mahtuu viikkoon: omat palaverit, vaimon työvuorot, harkat, pelit, kokeet, kaverisynttärit, joulujuhlat. Jokainen rako on jo varattu ennen kuin ehtii valittaa olevansa väsynyt.

    Kaksi aikuista, yksi arki

    Kun sekä minulla että vaimolla on omat työt, arki ei kysy, sopiiko. Toisella on tärkeä palaveri, toisella deadlinen loppusuora. Sitten koulusta tulee Wilma-viesti, jossa kerrotaan joku uusi asia, joka “pitää hoitaa huomiseksi”. Päälle vielä joulun valmistelut: lahjojen miettiminen, sukulaisten aikataulujen sovittaminen, ruokalistat, askartelut, juhlat.

    Siinä välissä pitäisi muistaa myös parisuhde. Välillä meidän “laatuajan” määrä on se viisi minuuttia, kun lapset nukkuu, kahvi on vielä lämmintä ja vaihdetaan pari lausetta siitä, mitä päivässä tapahtui – ennen kuin jompikumpi nukahtaa sohvalle kesken lauseen. Täydellisen parisuhdeillan sijaan löytyy usein vain “me kaksi keittiössä, tiskikone hurisee ja kumpikin huokailee vuorollaan”. Totuus on, että sekin on jo jotain.

    Sohva, syyllisyys ja se pieni ääni päässä

    Illalla, kun lasten huoneesta kuuluu viimeiset rapinat ja ovi on kiinni, sohva alkaa houkutella. Näen itseni siinä, selkä tyynyissä, telkkari päällä, aivot pois päältä. Se tunne on niin vahva, että välillä melkein kuulen sohvan puhuvan: “Tuu jo. Ansaitset tämän.”

    Samaan aikaan syyllisyys muistuttaa: huomisen eväät on tekemättä, pyykit koneessa, Wilmaan piti vastata, joulukortit ostamatta. Onko hyvä isä se, joka painuu sohvalle, vai se, joka valitsee taas kerran tekemisen? Ja voiko joskus olla molempia?

    Isättömyys tekee tästä kaikesta vähän terävämpää. Kun ei ole omassa muistissa mallia isästä, joka olisi ollut kentän laidalla, kysynyt läksyistä tai laittanut ruokaa, vastuunkantaminen omille lapsille tuntuu sekä tärkeältä että pelottavalta. En halua olla sankari, mutta en todellakaan halua olla poissaolevakaan.

    Ruoka – näkymätön laji, joka ratkaisee jaksamisen

    Yksi asia jää helposti kaiken keskellä varjoon: se, mitä me oikeasti syödään. Olisi niin helppoa vetää pakkasesta ranskalaiset ja kalapuikot, kaataa ne pellille ja ratkaista “mitä tänään syödään” 20 minuutissa. Tai koukata Hesen kautta, kun treenit loppuvat just pahimpaan nälkään.

    Ja rehellisesti: näin tapahtuu välillä. Eikä siitä tarvitse tehdä numeroa.

    Silti, jos haluan, että lapset jaksavat treeneissä, koulussa ja kokeissa – ja itsekin pysyn jotenkin toimintakykyisenä – pelkät ranskalaiset ei riitä. Monipuolinen ruoka vaatii aikaa, kaupassa käyntiä, sitä että joku viitsii pilkkoa, paistaa, keittää ja lopuksi vielä siivota jäljet. Usein se joku olen minä, väsyneenä, hellan ääressä, samalla kun päässä pyörii lista tekemättömistä muista asioista.

    Muistan liiankin hyvin, miltä näyttää koti, jossa kukaan ei kysy “söitkö tänään kunnolla?”. Siksi yritän olla se aikuinen, joka pistää siihen kattilaan jotain muutakin kuin kalapuikkojen varjokuvan.

    Pienet onnistumiset, jotka pitävät mut liikkeessä

    Joskus mietin, miksi teen tätä kaikkea. Miksi en vaan ottaisi iisimmin, antaisi kalenterin kaatua ja söisi pitsaa joka ilta.

    Sitten lapsi tulee kotiin ja kertoo saaneensa kokeesta hyvän numeron. Se on ehkä yrittänyt siihen vähän enemmän, koska me luettiin yhdessä. Tai pelissä onnistuu harhautus, jota on harjoiteltu monta kertaa. Lapset etsivät silloin vaistomaisesti katseellaan vanhempaa, joka olisi katsomassa. Kun ne silmät löytävät mut, koko kuskaamisrumba, väsymys, valvotut yöt ja arki-iltojen rääpäleruuat tuntuvat hetken ajan järjellisiltä.

    Tai ne hetket, jolloin istumme koko perhe saman pöydän ääressä, syödään “ihan tavallista ruokaa” ja nauretaan jollekin täysin typerälle läpälle. Kukaan ei silloin mieti, oliko ruoka täydellisesti maustettu tai olohuone siisti. Silloin on vaan hyvä olla.

    Viisi tapaa pitää kaaos edes jotenkuten kurissa

    En ole terapeutti enkä mikään perhevalmentaja. Nämä ovat vain tavat, joilla yritän pitää ruuhkavuosien arjen jollain lailla kasassa – ja pysyä itse mukana.

    1. Yksi kalenteri kaikkeen

    Meillä kaikki menee yhteen näkymään: työt, harrastukset, pelit, kokeet, joulumenot. Kun viikko näkyy kerralla, on helpompi sanoa myös ei. Kaikkeen ei ehdi, eikä tarvitsekaan.

    2. Rutiinit voittaa inspiraation

    En jaksa keksiä joka ilta uutta. Siksi arki pyörii muutaman perusruoan ja valmiiksi pakattujen harrastuskassien varassa. Kun tietyt jutut ovat automaattisia – “täällä on futiskamat, täällä uikkarit” – päätösten määrä vähenee ja energiaa jää muuhun.

    3. Vastuut sanotaan ääneen

    Sen sijaan, että painitaan hiljaa siitä, kuka tekee enemmän, sovitaan: minä hoidan tämän, sinä hoidat tuon. Kuka kuskaa, kuka kokkaa, kuka käy kaupassa, kuka hoitaa joululahjat. Parisuhde ei kaadu siihen, että asioista sovitaan – se kaatuu siihen, että oletetaan ja katkeroidutaan.

    4. Riittävän hyvä arki on tarpeeksi

    Koti ei ole aina siisti, ruoka ei aina terveellistä, parisuhde ei aina elokuvatasoa. Mutta jos suurimman osan ajasta kaikilla on edes kohtuullinen olo ja joku kuuntelee kun toisella on paha mieli, ollaan jo tosi pitkällä.

    5. Pieni pala omaa aikaa joka päivä

    Olen tajunnut, etten voi odottaa täydellistä “vapaapäivää”. Tarvitsen sen 10–20 minuuttia jotain omaa: kävelyn, saunan, hiljaisen kahvihetken ilman ruutuja. Jos en hengähdä välillä, pinna kiristyy ja silloin kärsii kaikki – ne jotka on mulle kaikkein tärkeimpiä.

    3 arki-illan pelastajaruokaa, kun tekisi mieli painaa vain Hesen läpi

    En aio esittää, että meillä kokataan joka ilta jotain terveyslehden etusivua. Mutta tässä kolme juttua, joihin palaan aina uudestaan, kun arki painaa niskaan ja nälkä huutaa.

    1. Bolognese, josta riittää moneen iltaan

    Perusjuttu: paistan jauhelihaa, sekaan tomaattimurskaa, sipulia ja jos jaksan, vähän porkkanaraastetta. Ensimmäisenä iltana se on pastakastike. Seuraavana päivänä sama soossi toimii tortillan välissä tai riisin kanssa. Jos jäänteitä on vielä jäljellä, niistä saa pikamakaronilaatikon. Yksi kokkaus, useampi ilta pelastettu.

    2. Kaikki pellille ja uuni hoitaa loput

    Otan uunivuuan tai pellin, heitän siihen perunoita tai juureksia, pakastekasviksia ja jonkun proteiinin – esim. kanaa tai kalaa. Öljyä, suolaa, mausteita. Uuni päälle ja sillä välin ehdin pakata kamat, jutella lasten kanssa tai vain nojata keittiötasoon ja hengittää hetken. Lopputuloksena lämmin ruoka, jossa on muutakin kuin ranskalaisia.

    3. Munakas tai tortilla, johon tungetaan mitä kaapista löytyy

    Kun jääkaapissa on vain kananmunia, juustonkannikka ja jokin puolikuollut kasvis, munakas pelastaa. Vatkaan munat, heitän juuston ja täytteet sekaan, paistan ja tarjoan kylkeen edes jotain vihreää. Lapsille voi tehdä omat versiot: yhdelle ilman mitään vihreää, toiselle extra-juustolla, kolmannelle rullalle tortillan sisään. Se ei ole fine dining, mutta pitää nälän poissa ja mielen vähän parempana.

    Ja jos joskus päädytään kuitenkin kalapuikkoihin ja ranskalaisiin, en enää ruoski itseäni. Silloin laitan kylkeen salaattia tai edes kurkkua ja porkkanaa, ruisleivän ja hedelmän. Ei täydellistä, mutta riittävän hyvää. Eikä lapsi muistele aikuisena, oliko lautasella aina parsakaalia – se muistaa, oliko kotona turvallista ja oliko joku paikalla.

    En pysy aina lasteni perässä. En aina jaksa, en aina onnistu, en aina ole se versio itsestäni, jonka haluaisin. Silti menen kentän laidalle, istun läksyjen ääreen, keitän makaroonit, vaikka tekisi mieli vain kadota sohvan syliin.

    Isättömänä isänä mulle tärkeintä on lopulta yksi asia: Kun lapsi katsoo kentän laidalle, keittiön pöydän ääreen tai oven suuhun, siellä on joku.

    En ole täydellinen isä. Mutta olen paikalla.

    Ja välillä, tässä maailmassa, se on jo aika helvetin paljon.

  • Lapsiperheen kesä = kaaosta, kompromisseja ja pieniä iloja

    Lapsiperheen kesä = kaaosta, kompromisseja ja pieniä iloja

    Kesäloma. Sana, joka lapsille tarkoittaa vapautta, valvomista, uimista, jäätelöä ja loputtomasti aikaa ja vanhemmille usein hieman toisenlaista todellisuutta. Meidän perheessä kesä tarkoittaa iloa ja yhdessäoloa, mutta myös aikataulujen tasapainottelua, budjettilaskelmia ja jatkuvaa sovittelua siitä, kuka haluaa mitä ja milloin.

    Meillä on kaksi lasta: 6-vuotias tyttö ja 9-vuotias poika. Molemmat harrastavat jalkapalloa, ja onneksi kesäloman ensimmäiset kaksi viikkoa he viettävät MPS:n jalkapalloleirillä. Se on ollut meille vanhemmille pelastus ja aivan kirjaimellisesti. Kun tekee töitä kotoa käsin, lasten jatkuva läsnäolo tuo omat haasteensa.

    Etätyö + lapset = luovaa kaaoksen hallintaa

    Työskentely kotona lasten ollessa lomalla ei ole mikään lomailu. Kun lapset eivät ole koulussa tai päiväkodissa, arjen rytmi muuttuu täysin. Koneen äärellä istuminen vaatii jatkuvaa keskeytysten sietokykyä ja multitaskaamista.

    On kokouksia, jotka täytyy pitää niin, että taustalla ei kuulu Lego-äänitehosteita tai “mulla ei oo mitään tekemistä” -huutoja. On kirjoittamista, joka keskeytyy, kun leikkitappelu muuttuu oikeaksi riidaksi. On puheluita, jotka on pakko ottaa ulkona, koska sisällä alkaa juuri silloin Barbie-disco tai Nerf-sota.

    Siksi jalkapalloleiri on ollut meille kullanarvoinen apu. Se tuo päivään rytmin, antaa lapsille mielekästä tekemistä ja meille vanhemmille muutaman tunnin keskeytysvapaata työaikaa.

    Kesäloman suunnittelu – kompromisseja ja keskusteluja

    Joka kesä törmäämme samaan tilanteeseen: jokaisella perheenjäsenellä on omat toiveensa ja haaveensa siitä, mitä kesällä pitäisi tehdä.

    • Lapsi haluaa huvipuistoon
    • Toinen haluaa hotelliin
    • Aikuisista toinen kaipaa rauhaa ja toinen kulttuuria
    • Ja kaikki haluavat “jotain spesiaalia”

    Mutta koska aika ja budjetti ovat rajalliset, kaikkea ei voi tehdä. Tämä on se todellisuus, johon mekin joka vuosi palaamme. On tärkeää osata sanoa ei – ei siksi, että ei haluaisi, vaan siksi, että kaikkeen ei yksinkertaisesti ole mahdollisuutta.

    Tänä vuonna meillä on ollut yksi selkeä etu puolellamme: olemme varanneet syyslomalle koko perheen ulkomaanmatkan. Se tuo kesään realistisuutta ja lapsille ymmärrystä. Kun tietää, että iso reissu on tulossa myöhemmin, on helpompi hyväksyä se, ettei kesällä tehdä kaikkea mitä mieli tekisi.

    Kesä ilman kalliita huvituksia voi silti olla kivaa

    Meidän kesämme ei tänä vuonna täyty kalliista aktiviteeteista tai reissusta toiseen juoksemisesta. Sen sijaan yritämme löytää iloa arjen pienistä hetkistä:

    • Pyöräretki lähimetsään eväiden kanssa
    • Yhteinen uimareissu ilta-auringossa
    • Korttipelit terassilla
    • Leffailta olohuoneen patjavuorissa
    • Itse tehty jäätelö tai mehujää
    • Piknik omalla takapihalla

    Nämä eivät maksa paljoa, mutta jäävät silti mieleen. Lapset eivät tarvitse aina suuria elämyksiä. Usein tärkeintä on se, että vanhemmat ovat läsnä. Ja se on juuri se haaste, kun tekee töitä kotoa: miten olla oikeasti läsnä, kun päässä pyörii työasiat ja sähköpostit?

    Myös vanhemmat tarvitsevat kesälomaa – aikaa aikuisille

    Kesä ei ole vain lasten aikaa. Sen pitäisi olla myös vanhempien. Usein unohdamme tämän keskellä perhearkea, mutta aikuisten yhteinen aika on ihan yhtä tärkeää kuin lasten aktiviteetit. Meille se tarkoittaa irtiottoa arjesta musiikin, ystävien ja festaritunnelman merkeissä.

    Tänäkin vuonna suuntaamme Tuska-festareille – siitä on tullut meille pieni mutta tärkeä kesäperinne. Kolme päivää musiikkia, naurua ja aikaa olla taas pelkkinä aikuisina, ei vain vanhempina.

    Tällaiset hetket palauttavat, vahvistavat parisuhdetta ja muistuttavat siitä, keitä me olemme yhdessä. Kaiken kiireen, väsymyksen ja vanhemmuuden ulkopuolella. Ne antavat virtaa, jota ei saa mistään muualta.

    Ja vaikka lapset jäävät kotiin hoitoon tai mummolaan, hekin hyötyvät siitä, että vanhemmat saavat ladata akkujaan ja tulla kotiin paremmalla energialla ja isommalla hymyllä.

    Vinkkejä kotoa töitä tekeville vanhemmille kesäksi:

    1. Hyödynnä leirejä ja kerhoja – edes lyhyet hetket rauhassa työskentelyyn tekevät ihmeitä.
    2. Pidä aikataulu selkeänä – lapsetkin hyötyvät rytmistä, vaikka onkin loma.
    3. Sovi vuorot puolisosi kanssa – jos mahdollista, jaatte vastuun ja saatte molemmat tilaa.
    4. Varaa aikaa yhteiselle tekemiselle päivän päätteeksi – se motivoi jaksamaan päivän.
    5. Ole armollinen itsellesi – kaikki ei mene täydellisesti, eikä tarvitsekaan.

    Lopuksi

    Lapsiperheen kesä ei ole aina sitä Instagramin siloteltua hehkutusta. Se on arkea, kaaosta, kompromisseja ja toisaalta myös valtavasti lämpöä, naurua ja yhteisiä muistoja.

    Meidän kesämme rakentuu tänä vuonna leirien, etätyön, pienten retkien ja ison syksyn reissun odottamisen ympärille. Sekä totta kai vanhempien omasta festariviikonlopusta. Se ei ole täydellinen, mutta se on meille sopiva.

    Miten teidän perheessä selviydytään kesästä? Kommentoi kertomalla omat vinkkisi – me kaikki tarvitaan niitä. 💛

  • Isättömyyden vaikutus omiin parisuhdetaitoihin

    Isättömyyden vaikutus omiin parisuhdetaitoihin

    Miten puutteet miesmalleissa näkyvät parisuhteessa?

    Isättömyys on kokemus, joka voi vaikuttaa elämään monella eri tasolla – identiteetistä ja itsetunnosta aina ihmissuhteisiin ja omiin käyttäytymismalleihin asti. Vaikka isän poissaolo voi näkyä eri ihmisillä eri tavoin, yksi selkeimmistä vaikutusalueista on parisuhde.

    Kun lapsuudessa ei ole ollut läsnä olevaa isää tai vahvaa miesmallia, se voi muokata käsitystä itsestä, rakkaudesta ja siitä, miten parisuhteessa toimitaan. Monet asiat oppii matkan varrella, mutta ilman mallia joitakin taitoja joutuu opettelemaan kantapään kautta.

    Tässä artikkelissa pureudun siihen, miten isättömyys on vaikuttanut omiin parisuhdetaitoihini ja mitä olen oppinut sen myötä.

    1. Mallin puute – mistä oppii, miten parisuhteessa toimitaan?

    Monet meistä saavat ensimmäiset parisuhdemallit omilta vanhemmiltaan. Heidän tapansa osoittaa rakkautta, riidellä, sovitella ja käsitellä vaikeuksia muovaavat alitajuisesti omaa käsitystä siitä, millainen parisuhde on “normaali”. Mutta mitä tapahtuu, kun tätä mallia ei ole tai se on rikkonainen?

    Kun isä puuttuu lapsuudesta, puuttuu myös yksi tärkeä referenssipiste siitä, millainen rooli miehellä voisi olla perheessä ja parisuhteessa. Tästä seuraa monia kysymyksiä:

    • Miten miehen kuuluu osoittaa tunteitaan?

    • Miten vastuuta jaetaan parisuhteessa?

    • Millainen isä haluan itse olla?

    • Miten käsitellään ristiriitatilanteita ilman, että joko sulkeutuu tai räjähtää?

    Koska ei ole ollut mallia, vastaukset näihin kysymyksiin täytyy rakentaa itse joko yrityksen ja erehdyksen kautta tai etsimällä aktiivisesti hyviä esimerkkejä muualta. Itse olen oppinut erehdyksien kautta ja oppiminen jatkuu tietenkin edelleen. Vaikka olemme olleet yhdessä vaimoni kanssa jo 17 vuotta ja mielestäni parisuhteemme toimii hyvin, niin en kuitenkaan pidä parisuhdetta itsestään selvänä vaan koko ajan työstän itseäni ja parisuhdetta kohti parempaa auvoa. Matkaa on aina tehtävänä ja jos ei ole valmis matkustamaan, niin siinä kärsii kaikki.

    2. Tunteiden käsittely ja kommunikaatio – haasteena sanoittaa sisintä

    Tunteiden ilmaiseminen ja käsittely on yksi niistä alueista, joilla isättömyys voi aiheuttaa haasteita. Kun isähahmoa ei ole ollut tukemassa ja opettamassa, miten tunteita käsitellään rakentavasti, tunteiden sanoittaminen voi aikuisena tuntua vaikealta tai jopa uhkaavalta.

    Parisuhteessa tämä voi näkyä monella tavalla:

    • Sulkeutuminen ja vaikeus avautua – On helpompi pitää tunteet sisällään kuin riskeerata torjutuksi tulemista.

    • Riidat eskaloituvat nopeasti tai vältetään kokonaan – Jos ei ole nähnyt, miten aikuiset riitelevät ja sovittelevat terveellä tavalla, ristiriitatilanteet voivat tuntua kaoottisilta tai pelottavilta.

    • Vaikeus tunnistaa omia tunteita ja tarpeita – Kun ei ole ollut ympärillä miestä, joka näyttää esimerkkiä siitä, että myös miehellä voi olla tunteita ja tarpeita, saattaa aikuisena olla vaikea tunnistaa, mitä itse oikeasti kaipaa ja haluaa.

    Tämä voi johtaa tilanteisiin, joissa joko välttelee konflikteja viimeiseen asti tai reagoi niihin liian voimakkaasti. Kumpikaan näistä ei edistä tervettä parisuhdetta.

    Minulla on toki se hyvä puoli, että meillä on kotona aina puhuttu tunteista avoimesti, mutta keskusteluista on aina kuitenkin puuttunut miehinen näkökulma. Tämän takia olen monesti joutunut parisuhteessa pohtimaan, että mitä mieltä minun kuuluu jostain asiasta olla tai miten tämä pitää ilmaista. Tämä siksi, että yleensä toinen osapuoli odottaa minulta miehistä lähestymistä ja siten en automaattisesti osaa. Tällöin parisuhteessa tulee helposti tilanne, että en ratkaise tilannetta tai ole keskustelussa sellaisena kun minun oletetaan olevan ja se tuottaa ongelmia. Ei niinkään se mitä tai miten kohtaan tilanteen vaan se mitä minulta oletetaan.

    3. Epävarmuus omasta arvosta – riitänkö tällaisena?

    Isättömyys voi jättää syvän jäljen itsetuntoon ja omanarvontuntoon. Kun toinen vanhemmista ei ole ollut läsnä, voi helposti jäädä kytemään ajatus: “Mikä minussa oli vialla? Miksi en ollut riittävä, jotta hän olisi pysynyt?”

    Vaikka aikuisena järki sanoo, että isän poissaolo ei ollut oma syy, lapsuuden kokemukset voivat silti vaikuttaa siihen, miten itsensä näkee parisuhteessa. Tämä saattaa näkyä esimerkiksi seuraavilla tavoilla:

    • Tarve hakea jatkuvasti vahvistusta – “Rakastaako hän minua oikeasti?”

    • Välttelevyys ja itsenäisyyden korostaminen – “Jos en tarvitse ketään, kukaan ei voi satuttaa minua.”

    • Mustasukkaisuus ja epäluottamus – “Jos isä jätti, miksei kuka tahansa muukin voisi jättää?”

    Tällaiset tunteet voivat kuormittaa parisuhdetta, jos niitä ei tunnista ja käsittele tietoisesti.

    Vaikka isäni ei jättänyt meitä omasta tahdostaan vaan väkivallan kautta, niin tuo mustasukkaisuus on sellainen mistä kärsin aikanaan todella paljon ja olen melko varma, että kumpusi juuri tuosta jättämisen pelosta. Olen aikaisemmissa parisuhteissa ollut erittäin mustasukkainen kumppani ja jälkeenpäin katsottuna aivan turhaan. Pääsin itse eroon tästä vaivasta sillä, että olin parisuhteessa missä minua kohtaan oltiin erittäin mustasukkainen ja tällöin tajusin kuinka typerää mustasukkaisuus on. Eli tässäkin tapauksessa uskon, että en tiennyt kuinka minun kuuluisi miehenä parisuhteessa toimia ja sitten esimerkin kautta opin mikä on oikein ja mikä väärin. Eli onneksi minua kohtaan on oltu mustasukkaisia, niin osaan nykyään olla olematta mustasukkainen ja luottaa enemmän toiseen.
    Luottamukseen kuitenkin kaikki kulminoituu. Jos oikeasti luottaa toiseen, niin silloin ei ole mustasukkainen toista kohtaan.

    4. Miten rakentaa terveitä parisuhdetaitoja ilman vahvaa miesmallia?

    Vaikka isättömyys vaikuttaa se ei tarkoita sitä, että olisi tuomittu epäonnistumaan parisuhteessa. Ihminen on onneksi oppiva olento ja parisuhdetaitoja voi kehittää läpi elämän.

    Tässä muutamia kysymyksiä mitä olen itseltäni kysynyt ja jotka ovat auttaneet itseäni:

    Itsetutkiskelu ja rehellisyys

    • Millaisia käyttäytymismalleja olen omaksunut lapsuudestani?

    • Miten ne vaikuttavat nykyiseen parisuhteeseeni?

    • Mitä voisin tehdä toisin?

    Hyvien mallien etsiminen aikuisena

    • Mentorit, ystävät, kirjat ja terapia voivat kaikki auttaa löytämään parempia parisuhdemalleja.

    • Opettele havainnoimaan muiden ihmisten toimivia suhteita ja mieti, mitä voisit ottaa niistä oppia.

    Tunteiden käsittelyn opettelu

    • Kirjoittaminen, mindfulness ja itsereflektio voivat auttaa tunnistamaan ja sanoittamaan tunteita paremmin.

    • Keskustelut kumppanin kanssa: avaa ajatuksiasi, vaikka se tuntuisi aluksi vaikealta.

    Luottamuksen rakentaminen

    • Hyvä parisuhde perustuu luottamukseen ja sen rakentaminen alkaa itsestä.

    • Harjoittele uskomaan siihen, että sinut voi hyväksyä ja rakastaa sellaisena kuin olet.

    5. Menneisyys ei määritä tulevaisuutta

    Vaikka isättömyys jättää jälkensä, se ei määritä sitä, millainen parisuhteesi on nyt tai tulevaisuudessa. Kun ymmärtää, miten oma tausta vaikuttaa, voi aktiivisesti tehdä töitä sen eteen, että rakkaudesta ja läheisyydestä tulee jotain muuta kuin menneisyyden varjojen toistoa.

    Oma matkani parisuhteessa ei ole ollut mutkaton, mutta jokainen oivallus ja opittu taito on vienyt eteenpäin. Olen oppinut, että rakkaus ei ole jotain, mitä täytyy ansaita, vaan se on jotain, mitä voi oppia vastaanottamaan ja antamaan vaikka matka olisi alussa kivinen.

    Jos sinäkin olet kasvanut ilman toista vanhempaa, oletko huomannut samankaltaisia haasteita parisuhteessasi? Miten olet käsitellyt niitä?

  • Miten olla hyvä isä ilman omaa esimerkkiä? – Pohdintaa ja käytännön kokemuksia

    Miten olla hyvä isä ilman omaa esimerkkiä? – Pohdintaa ja käytännön kokemuksia

    Isäksi tuleminen on yksi elämän merkittävimmistä muutoksista. Se herättää monia kysymyksiä ja tunteita, erityisesti niissä, joilla ei ole ollut omaa isää mallina. Kun ei ole kasvanut nähden läheltä, millainen hyvä isä voi olla, saattaa tuntea epävarmuutta siitä, miten itse voisi olla lapselleen paras mahdollinen vanhempi. Tämä kirjoitus on pohdintaa ja käytännön kokemuksia siitä, miten isyyttä voi rakentaa ilman omaa esimerkkiä.

    Isyyden rakentaminen tyhjästä

    Isän puuttuminen jättää monille tyhjän tilan, jota on vaikea täyttää. Lapsena saattaa huomata kaipaavansa jotain määrittelemätöntä – isän läsnäoloa, neuvoja, esimerkkiä. Kun oma lapsi syntyy, tuo tyhjyys voi tuntua entistä painavammalta: miten olla hyvä isä, kun ei ole nähnyt isyyttä läheltä?

    Ensimmäinen askel on hyväksyä, että menneisyys ei määritä tulevaisuutta. Se, ettei ole saanut omaa isämallia, ei tarkoita, ettei voisi olla hyvä isä omille lapsilleen. Isyys ei ole perinnöllinen taito, vaan jatkuvaa oppimista, kokeilemista ja ennen kaikkea läsnäoloa.

    Opettelu ja esimerkkien etsiminen

    Kun omaa isää ei ole ollut, muita esimerkkejä kannattaa etsiä aktiivisesti. Hyviä isyyden malleja voi löytyä muualtakin kuin omasta perheestä – ystäviltä, sukulaisilta, jopa fiktiivisistä hahmoista kirjoissa ja elokuvissa. Tärkeintä on tarkkailla ja miettiä, millaiset piirteet tekevät isästä hyvän ja miten niitä voisi tuoda omaan vanhemmuuteen.

    Lukeminen ja itsensä kehittäminen voivat olla arvokkaita työkaluja. Vanhemmuuteen liittyvistä kirjoista, podcasteista ja asiantuntijoiden neuvoista voi saada paljon käytännön vinkkejä ja uutta näkökulmaa isyyteen. Myös vertaistuki on tärkeää – keskustelut muiden isien kanssa voivat tarjota arvokasta tukea ja uusia ajatuksia.

    Läheisyys ja tunteiden ilmaiseminen

    Moni isättömänä kasvanut saattaa huomata, että tunteiden ilmaiseminen ja läheisyyden osoittaminen lapselle ei ole itsestäänselvää. Tämä voi johtua siitä, ettei ole kokenut sitä itse lapsena. Hyvä isyys ei kuitenkaan tarkoita vain auktoriteettia tai vastuun kantamista – se tarkoittaa myös tunneyhteyden luomista.

    Lapselle on tärkeää tietää, että isä on läsnä, välittää ja rakastaa. Tämä ei tarkoita vain sanoja, vaan myös tekoja: yhdessä vietettyä aikaa, halauksia, katsekontaktia, keskusteluja, joissa lapsi tuntee tulleensa kuulluksi. Isänä oleminen ei vaadi täydellisyyttä, vaan aitoa halua olla läsnä.

    Epävarmuuden ja pelkojen käsittely

    Isyyden mukana tuleva epävarmuus on täysin normaalia, mutta erityisesti ilman omaa isämallia se voi korostua. Mitä jos teen virheitä? Mitä jos en osaa antaa lapselleni sitä, mitä hän tarvitsee? Nämä kysymykset ovat tuttuja monille isille, mutta niiden ei pitäisi estää vanhemmuuden iloja.

    On tärkeää muistaa, että jokainen vanhempi tekee virheitä – mutta tärkeintä on se, miten niihin reagoi. Anteeksipyytäminen, itsensä kehittäminen ja avoin keskustelu lapsen kanssa luovat pohjan vahvalle suhteelle. Isyys ei ole staattinen tila, vaan matka, jossa opitaan ja kehitytään yhdessä lapsen kanssa.

    Oman isyyden muovaaminen

    Isyyden perusta on läsnäolo, rakkaus ja halu olla osa lapsen elämää. Se ei tarkoita, että pitäisi olla täydellinen tai että kaikki vastaukset olisivat heti valmiina. Tärkeintä on ottaa isyys vastaan omalla tavallaan ja muovata siitä sellainen, joka tuntuu oikealta ja omalle lapselle parhaimmalta.

    Jokainen isä on erilainen, ja jokainen isyyden matka on ainutlaatuinen. Se, ettei ole saanut omaa mallia, voi jopa olla etu – se antaa vapauden rakentaa isyyttä ilman valmiita kaavoja. Kunhan on valmis olemaan läsnä, oppimaan ja rakastamaan, on jo hyvällä tiellä kohti hyvää isyyttä.

    Loppusanat ja kysymys lukijoille

    Isäksi kasvaminen ilman omaa esimerkkiä voi olla haastavaa, mutta se ei ole mahdotonta. Jokainen päivä tarjoaa uuden mahdollisuuden olla parempi isä ja oppia lisää. Tärkeintä on tehdä parhaansa ja olla läsnä lapsensa elämässä.

    Millaisia ajatuksia tai kokemuksia sinulla on isyydestä ilman omaa mallia? Oletko kohdannut haasteita tai löytänyt keinoja, jotka ovat auttaneet sinua vanhemmuudessa? Jaa ajatuksesi kommenteissa!

  • Isä, jota itse kaipasit: kokemuksia isyydestä

    Isä, jota itse kaipasit: kokemuksia isyydestä

    Mitä ajatuksia ja tunteita isättömyys tuo omaan isyyteen?

    Kun kuulin ensimmäisen kerran, että minusta tulee isä, tunsin sydämessäni valtavaa iloa – mutta samalla epäröinti valtasi mieleni. Miten voin olla hyvä isä, kun en ole koskaan nähnyt läheltä, mitä se oikeasti tarkoittaa? Mitä jos epäonnistun? Mitä jos teen samoja virheitä kuin muiden isät? Isättömyyden varjo nosti heti päätään, enkä tiennyt, miten sen kanssa pitäisi elää.

    Isättömyys ei ole asia, jota ajattelee joka päivä, mutta kun kyse on isäksi tulemisesta, se nostaa pintaan yllättävän paljon tunteita ja kysymyksiä. Olin onnellinen tulevasta lapsestani, mutta samalla mielessä pyörivät epävarmuudet ja pelot. Ne ovat varjostaneet monia hetkiä isyyden polulla ja varmasti tulevat olemaan mukana jatkossakin.

    Kun ei ole omaa esimerkkiä

    Lapsena kaipasin usein isää. En edes aina tiedostanut sitä, mutta pienet hetket, kuten ystävän isän mukanaolo koulutapahtumassa tai elokuvien täydelliset perhekuvaukset, toivat esiin tyhjyyden tunteen. Äiti hoiti kyllä tonttinsa hyvin, mutta varsinkin yläaste ikäisenä isän puuttuminen rupesi konkretisoitumaan. Isän puuttuminen merkitsi myös sitä, ettei minulla ollut konkreettista mallia siitä, miten olla itse isä.

    Nyt, kun itse olen isän roolissa, tuntuu kuin kulkisin tuntemattomalla polulla ilman karttaa. Ei ole valmista käsikirjoitusta siihen, mitä tehdä, kun lapsi itkee keskellä yötä tai kun pitäisi selittää elämän suuria kysymyksiä. Kaikki tuntuu olevan opettelua, yritystä ja erehdystä. Joskus tämä polku tuntuu raskaalta, mutta samalla siinä on myös jotain vapauttavaa.

    Pelot ja epävarmuudet isyydessä

    Yksi suurimmista peloistani on se, että toistan omat lapsuuteni virheet. Vaikka isäni ei ollut elämässäni mukana, se ei tarkoita, etteikö hänen poissaolonsa olisi vaikuttanut minuun. Mitä jos teen omille lapsilleni jotain sellaista, mitä itse kannan edelleen mukanani? Mitä jos en ole riittävä?

    Epävarmuus nousee erityisesti niissä hetkissä, kun omat rajat tulevat vastaan. Miten voin olla yhtä aikaa auktoriteetti ja lempeä, kun en ole nähnyt mallia siitä, miten se onnistuu? Miten voin näyttää lapsilleni, että he voivat olla haavoittuvaisia, kun en ole aina osannut näyttää sitä edes itselleni?

    Tunteiden ilmaiseminen on onneksi ollut minulle aina luonnollista. Lapsuudenkodissani tunteista puhuttiin avoimesti. Olipa kyse ilosta, surusta tai pelosta. Olen oppinut, että tunteiden sanoittaminen on tärkeä osa elämää, ja haluan välittää tämän taidon myös omille lapsilleni.

    Haasteet tunteiden ilmaisussa ovat kuitenkin nousseet toiselta suunnalta. Vaimoni perheessä tunteista ei ole aina puhuttu yhtä avoimesti, ja se on välillä tuonut haasteita parisuhteeseemme ja vanhemmuuteemme. Meidän on pitänyt yhdessä opetella löytämään tapoja, joilla molemmat voivat tuntea olonsa turvalliseksi tunteidensa kanssa.

    Tiedän, että avointen tunnekeskustelujen ylläpitäminen ei ole aina helppoa, varsinkaan jos siihen ei ole kasvanut. Mutta uskon, että perheemme hyötyy siitä valtavasti. Kun lapsemme näkevät, että molemmat vanhemmat pyrkivät ilmaisemaan tunteitaan, he oppivat, että tunteet, olivat ne minkälaisia tahansa, ovat hyväksyttyjä ja tärkeitä.

    Miten olla isä, jota itse kaipasi?

    Monet epävarmuudet kietoutuvat yhteen yksinkertaiseen kysymykseen: miten olla isä, jota itse kaipasi? Haluan olla läsnä, tukena ja turvana, mutta samalla pelkään, että epäonnistun. On vaikeaa antaa jotain, mitä ei itse ole saanut ja silti se on juuri se, mitä haluan tehdä.

    Lapseni eivät kuitenkaan tarvitse täydellistä isää. Tämä on asia, joka minun on pitänyt opetella hyväksymään. He tarvitsevat vain minut, kaikkine vikoineni ja epävarmuuksineni. Tärkeintä on aina se, että olen harrastuksissa ja muissa asioissa lähellä ja helposti lähestyttävä.

    Valonpilkahduksia epävarmuuden keskellä

    Kaiken pelon ja epävarmuuden keskellä on kuitenkin yksi asia, joka antaa minulle voimaa: Halu olla läsnä. Olen oppinut, että läsnäolo voittaa kaiken muun. Ei ole väliä, onko keittiössä täydellinen järjestys tai tarjoanko oikeita vastauksia kaikkiin kysymyksiin. Lapset muistavat sen, että olin siinä heidän kanssaan, että annoin aikaa ja huomiota.

    Olen myös oppinut, että virheet kuuluvat isyyteen. Joskus hermot menevät, joskus sanoo jotain, mitä katuu. Tärkeintä on oppia, pyytää anteeksi ja mennä eteenpäin. Lapseni eivät odota minulta täydellisyyttä ja sen ymmärtäminen on ollut vapauttavaa.

    Isättömyyden opit ja oivallukset

    Isättömyys on opettanut minulle paljon. Se on näyttänyt, miten tärkeää on puhua asioista, vaikka ne tuntuisivat vaikeilta. Se on myös muistuttanut, että epävarmuus ei tee kenestäkään huonoa isää. Päinvastoin, se tekee meistä inhimillisiä ja osoittaa, että olemme valmiita oppimaan ja kasvamaan.

    Pelot ja epävarmuudet ovat osa isäksi tulemista. Ne muistuttavat siitä, että haluan tehdä parhaani ja että haluan lapsilleni elämän, jossa he tietävät olevansa rakastettuja. En ehkä ole täydellinen isä, mutta yritän joka päivä olla paras mahdollinen.

    Kysymyksiä lukijoille

    Millaisia pelkoja tai epävarmuuksia sinä olet kokenut vanhemmuudessa? Oletko löytänyt tapoja käsitellä niitä? Jaa kokemuksesi kommenttikenttään tai laita vaikka viestiä Instagramin kautta @villeranta13 ehkä voimme yhdessä auttaa toisiamme ymmärtämään, ettei kukaan ole vanhemmuudessa yksin.

  • Stressitön joulu: vinkit iloon ja yhdessäoloon

    Stressitön joulu: vinkit iloon ja yhdessäoloon

    Joulu on monille vuoden kohokohta, mutta usein sen mukana tulee myös stressi. Lahjojen hankinta, kodin siivoaminen, ruoanlaitto ja perinteiden ylläpitäminen voivat tuntua raskailta, varsinkin jos budjetti on tiukka tai oma jaksaminen koetuksella. Lapsille joulu on kuitenkin ennen kaikkea taianomaista aikaa, ja siihen voi panostaa ilman suuria rahasummia.

    Tässä ajatuksia stressittömästä joulusta ja vinkkejä siihen, miten tehdä joulusta lapsille ikimuistoinen, vaikka taloudellinen tilanne olisi tiukka.

    Joulu ilman stressiä – onko se mahdollista?

    Stressi syntyy usein siitä, että asetamme itsellemme liikaa paineita. Täydellisyys ei kuitenkaan ole lasten mielissä. He muistavat tunnelman, yhdessäolon ja pienet hetket – eivät sitä, kuinka täydellisesti kuusi oli koristeltu tai miten kalliit lahjat he saivat. Tärkeintä on miettiä, mikä teille perheenä on tärkeää. Onko se rauhallinen yhteinen hetki, hyvä ruoka vai leikkiminen uusilla leluilla? Keskity siihen.

    Muutama vinkki stressittömyyteen:

    • Priorisoi. Kaikkea ei tarvitse tehdä. Valitse tärkeimmät asiat, jotka tuovat teille iloa.

    • Pyydä apua. Jos sinulla on puoliso tai läheisiä, jaa tehtäviä. Jokaisen ei tarvitse kantaa kaikkea yksin.

    • Ole armollinen itsellesi. Epätäydellisyys on osa elämää, ja se tekee jouluistakin inhimillisempiä.

    Hauska joulu pienellä budjetilla

    Joulu ei ole rahan kulutuskilpailu. Lapset eivät arvosta lahjojen hintaa vaan niiden tuomaa iloa ja yllätystä. Tässä muutamia tapoja luoda joulumieltä pienelläkin rahalla:

    1. Itse tehdyt lahjat. Lapset arvostavat asioita, joihin on käytetty aikaa. Esimerkiksi itse askarreltu lautapeli, omasta valokuvasta tehty palapeli tai käsinkirjoitettu satu voivat olla yhtä arvokkaita kuin kaupan lahjat.

    2. Kokemukset tavaran sijaan. Yhteiset kokemukset, kuten piparien leivonta, lumisota tai yhdessä katsottu elokuva, jättävät pitkäkestoisempia muistoja kuin tavaralahjat.

    3. Joulukalenteri erilaisella twistillä. Tee itse joulukalenteri, jossa jokaisen luukun takaa löytyy pieni tehtävä tai yllätys. Esimerkiksi: “Leikitään yhdessä tunti”, “Piirretään joulukortti mummille” tai “Pidetään suklaaherkuttelupäivä.”

    4. Kierrätyslahjat. Käytettyjen tavaroiden kaupoista tai kierrätysryhmistä voi löytää upeita leluja ja pelejä edullisesti. Lapset harvoin välittävät, onko lahja uusi vai käytetty.

    5. Luova lahjojen paketointi. Käytä vanhoja sanomalehtiä, piirustuksia tai kangaspaloja pakkausmateriaalina. Se tuo lahjoihin persoonallisuutta ja säästää rahaa.

    Muista tunnelman tärkeys

    Lopulta lapset muistavat joulusta sen tunnelman. Jos vanhemmat ovat stressaantuneita, se heijastuu lapsiinkin. Mutta jos kodissa on naurua, lämpöä ja yhdessä tekemisen iloa, lapset muistavat sen. Tunnelmaa voi luoda yksinkertaisilla asioilla: kynttilänvalolla, musiikilla ja yhteisillä hetkillä.

    Meidän perheessämme on vuosien varrella opittu, että joulu on juuri niin hyvä kuin millaiseksi me sen itse teemme. Ei väliä, onko pöydässä viisi laatikkoruokaa vai kaksi, eikä sillä, onko kuusen alla lahjoja vähän vai paljon. Tärkeintä on, että olemme yhdessä.

    Mitä vinkkejä sinulla on stressittömän ja hauskan joulun viettoon? Entä millaisia budjettiratkaisuja olette tehneet perheenne jouluihin? Kommentoi alle ja jaa oma kokemuksesi!

  • Kuinka Juhliminen Tukee Perhesuhteita

    Kuinka Juhliminen Tukee Perhesuhteita

    Tässä kun parhaillaan toivun viikonlopun juhlinnasta, onkin hyvä hetki kirjoittaa muutama ajatus aiheesta. Juhliminen ja siitä seuraavat tuntemukset herättävät usein pohdintaa ja nyt on tilaisuus pukea niitä sanoiksi.

    Minusta itsestäni voisi sanoa sen verran, että nautin juhlimisesta ja erityisesti siitä, kun pääsen istahtamaan kapakkaan tuopillisen ääreen. Olut maistuu parhaimmalta seurassa ja kapakassa vietetty aika on minulle varsin mieluisaa ja hauskaa ajanvietettä. Se tuo oman rentoutumisensa ja irrottautumisensa arjen kiireistä. Juhliminen, olipa se sitten syntymäpäivät, ystävien tapaamiset tai muuten vain illanviettoa, kuuluu elämääni luontevasti.

    Mitä tulee perhe-elämääni, meillä kotona on selkeä linja: lasten ollessa paikalla emme koskaan ole humalassa ja itse asiassa he ovat hyvin harvoin nähneet meitä ylipäätään juomassa alkoholia. Tämä on meille tietoinen valinta ja osa kasvatuksellisia periaatteitamme. Haluan, että lapsemme näkevät alkoholin sellaisena, kuin me sen ymmärrämme – satunnaisena nautintona, ei arjen rutiinina.

    Mieluummin nautimme alkoholista kodin ulkopuolella, esimerkiksi juuri kapakassa. Tälle valinnalle on omat perustelunsa, joista yksi liittyy taustaamme ravintola-alalla. Olemme molemmat tehneet pitkän uran ravintoloissa ja tämä on antanut meille arvostusta kapakkaoluen merkitystä kohtaan. Ei vain nautinnollisessa mielessä, vaan myös sen työllistävän vaikutuksen kautta. Ymmärrämme hyvin, että jokainen tuoppi ja illanvietto ravintolassa tukee monia ihmisiä ja yrityksiä – olipa kyse tarjoilijoista, keittiön henkilökunnasta tai yrittäjistä. Siksi valitsemme useimmiten kapakan kodin sijaan, kun haluamme nauttia oluen tai kaksi.

    Kaiken kaikkiaan juhliminen on minulle sosiaalinen ja rentouttava kokemus, joka saa arjen tuntumaan hetkellisesti kevyemmältä.

    Meillä on vaimon kanssa tavoitteena päästä ainakin kerran kuussa treffeille ja samalla käydä hieman nauttimassa kapakoiden tunnelmasta. Tämä tavoite ei aina toteudu, mutta yllättävän hyvin olemme kuitenkin onnistuneet järjestämään aikaa toisillemme säännöllisesti. Mielestäni tällaiseen kuukausittaiseen irtiottoon jokaisen perheellisen parisuhteen kannattaisi pyrkiä. Se on tapa pitää huolta siitä, että vanhempien keskinäiset suhteet pysyvät virkeinä ja yhteys säilyy arjen kiireiden keskellä. Olen kirjoittanut tästä aiemminkin, joten en lähde nyt toistamaan itseäni enempää.

    Joka tapauksessa, vaikka perhe ja arki ovat elämässäni tärkeitä, juhliminen on myös omaan elämänfilosofiaani kuuluva asia, jota pidän tärkeänä – ja ennen kaikkea hauskana. Juhliminen tarjoaa tilaisuuden irrottautua arjen rutiineista ja löytää hetkellinen vapaus. En kuitenkaan tarkoita, että juhlimisen pitäisi aina sisältää alkoholia. Kuitenkin omalla kohdallani juhliminen ja alkoholin nauttiminen, esimerkiksi oluen muodossa, kulkevat usein käsi kädessä. Se ei kuitenkaan tarkoita, että alkoholi olisi ainoa syy tai tarkoitus juhlia. Tärkeintä on se, mitä juhliminen itsessään edustaa ja mitä merkityksiä se kantaa mukanaan.

    Juhlimisen ydinasia minulle on nimenomaan irtiotto arjesta. Se on keino jättää hetkeksi taakseen ne arkiset huolet, jotka pyörivät mielessä viikosta toiseen. Kun istuu kapakassa tuopin ääressä tai astuu tanssilattialle, tuntuu kuin kaikki arjen murheet jäisivät hetkeksi syrjään. Sitä kautta voi saada kaivattua hengähdystaukoa ja ehkä jopa perspektiiviä omaan arkeen. Ne samat huolet kyllä odottavat maanantaina, mutta ainakin hetken ajan ne voi unohtaa ja antaa mielen levätä.

    Juhliminen ei siis ole vain keino pitää hauskaa, vaan se voi olla myös tärkeä tapa ladata akkuja ja palautua. Monesti ajatellaan, että juhliminen olisi jotain pinnallista tai vain hetkellistä hupia, mutta minulle se on tapa vahvistaa omaa jaksamista ja hyvinvointia. Kun arjesta pystyy välillä irrottautumaan ja löytämään ilon jostain muusta, palaa sen jälkeen uusin voimin takaisin vastuisiin ja velvollisuuksiin.

    Siksi uskon, että säännöllinen irtiotto, olipa se sitten treffi-ilta puolison kanssa tai ystävien tapaaminen, tekee hyvää niin yksilölle kuin parisuhteellekin.

    Koen, että juhliminen on minulle enemmänkin synonyymi rentoutumiselle. Tämä liittyy vahvasti siihen, että elämä lapsiperheessä harvoin tarjoaa mahdollisuuksia laiskaan lepopäivään kotona. Kaikki vanhemmat tietävät, kuinka koti täyttyy tehtävistä heti lasten syntymän jälkeen. Kun arki pyörii ympärillä, harvoin tulee hetkeä, jolloin voisi vain istua alas ja olla tekemättä mitään. Aina on jokin velvollisuus odottamassa: pyykkikone täytettävänä, tiskit tiskattavana tai lastenhoitoon liittyvät tehtävät hoidettavana. Vaikka kuinka haluaisi rauhoittua kotioloissa, kotona rentoutuminen on usein haastavaa, sillä tehtävät eivät koskaan lopu. 

    Tästä syystä rentoutuminen vaatii kodin ulkopuolelle lähtemistä. Kun astuu ulos arjen ympyröistä ja ympäristöstä, jossa velvollisuudet muistuttavat jatkuvasti itsestään, rentoutuminen on mahdollista. Kun lähdemme viettämään iltaa, oli se sitten ystävien seurassa tai kahdestaan, se on keino irrottautua hetkeksi kaikista näistä asioista. Juhliminen tarjoaa meille tilaisuuden unohtaa kotona odottavat tehtävät ja keskittyä pelkästään hauskanpitoon ja toisiimme.

    Esimerkiksi tässä taannoin, kun olimme juhlimassa ja ilta vei meidät tanssilattialle. Lopulta tanssimme aina valomerkkiin asti, eikä silloin yön pikkutunneilla mikään tuntunut paremmalta kuin musiikin mukana liikkuminen ja hetkestä nauttiminen. Vaikka sunnuntaiaamuna herätessä valinta tuntui hieman kyseenalaiselta – kun olo oli väsynyt ja pää hieman raskas – niin illan aikana koettu irtiotto arjesta oli todellakin sen arvoinen. Kun yöllä tanssi ja nauroi, se tuntui maailman parhaimmalta idealta.

    Vaikka sunnuntaina saattoi hetken kyseenalaistaa omat valintansa, jo maanantaina tunsi olonsa tyytyväiseksi. Irtiotto oli juuri sitä, mitä tarvitsimme. Se ei ollut vain hauskanpitoa, vaan myös tapa ladata henkisiä akkuja, saada hetkeksi etäisyyttä arjen paineisiin ja palautua.

    Juhlimisen idea onkin juuri siinä, että se tarjoaa tilaisuuden paeta hetkeksi. Se voi olla illallinen ravintolassa, yö klubilla tai vain tuopin nauttiminen kapakassa – tärkeintä on, että se irrottaa meidät arjen kierteestä ja antaa meille hetken vapauden. Ja vaikka juhlinnan jälkeen saattaa tuntea olonsa väsyneeksi, kokonaisvaltainen tyytyväisyys valtaa mielen, kun muistaa, että se hetki oli omistettu pelkästään itselle ja rentoutumiselle.

    Eli yhteenvetona voisin todeta, että muistakaa tehdä säännöllisesti asioita mikä teitä rentouttaa ja nauttikaa itsestänne ja toisistanne.

  • Arki on haastavaa, mutta teidän parhaanne riittää

    Arki on haastavaa, mutta teidän parhaanne riittää



    Kun arjen kiireet kasaantuvat: työssäkäyvien vanhempien haasteet harrastusten ja arjen pyörittämisessä

    On maanantaiaamu, ja perheessä herätään uuteen viikkoon. Päivä alkaa tuttuun tapaan: aamupalaa kiireessä, lasten pukemista, koulureppujen pakkaamista ja valmistautumista päiväkotiin sekä kouluun lähtöön. Arkiset askareet rytmittävät aamun minuuttiaikataululla, eikä sekuntiakaan tunnu olevan liikaa. Kiire on käsinkosketeltava jo ennen kuin aamu vaihtuu päiväksi.

    Vaikka aamut voivat olla hektisiä, monella vanhemmalla suurimmat ajatukset kohdistuvat jo iltaan. Miten päivän suunnitelmat ja aikataulut saadaan sovitettua yhteen niin, että kaikki ehtivät sinne, minne pitääkin? Edessä on jälleen yksi perhekalenterin “taidonnäyte”, jossa työpäivät, lasten harrastukset, kotityöt ja kaikki muu arjen palapeliin kuuluva on yritettävä mahduttaa järkeväksi kokonaisuudeksi.

    Tämä on monelle työssäkäyvälle vanhemmalle tuttua arkea – varsinkin, jos perheessä on sekä kouluikäinen että alle kouluikäinen lapsi. Päivät venyvät usein pitkiksi, kun molemmat lapset tarvitsevat omat aikataulunsa, ja vanhempien täytyy jongleerata niiden välillä. Jos lapset harrastavat esimerkiksi jalkapalloa, perheen viikko täyttyy nopeasti treeneistä, pelimatkoista ja jatkuvasta kuljetusrumbasta. Useat treenikerrat viikossa asettavat omat haasteensa, kun vanhemmat yrittävät samalla huolehtia omista työtehtävistään, kokouksista ja ajoittaisista ylitunneista.

    Koko arjen aikataulu rakentuu kuin palapeli, jossa jokainen pala on tärkeä. Yksi pieni muutos – esimerkiksi treenien siirtyminen myöhemmäksi tai yllättävä työtehtävä – voi kaataa koko suunnitelman ja aiheuttaa kiirettä sekä stressiä koko perheelle. Usein vanhemmat huomaavat venyttävänsä omia voimavarojaan äärimmilleen, jotta lapset saavat mahdollisuuden osallistua harrastuksiinsa ja elää rikasta arkea.

    Silti kysymys kuuluu: miten kaiken tämän keskellä jää aikaa perheelle? Läsnäololle, yhdessä nauramiselle ja niille pienille hetkille, jotka tekevät arjesta merkityksellistä? Kiireinen elämäntapa saattaa jättää jälkeensä tunteen, että perheessä kaikki kyllä saavat aikaan valtavasti asioita, mutta arjen arvokkaimmat hetket, ne, joissa oikeasti ollaan yhdessä, saattavat jäädä vähemmälle.

    On selvää, että työssäkäyvien vanhempien arjessa ei ole yhtä oikeaa ratkaisua. Jokainen perhe tasapainottelee omien resurssiensa ja tilanteidensa mukaan. Kuitenkin on tärkeää muistaa, että täydellisyyteen pyrkimisen sijaan arjen tarkoituksena on rakentaa perheelle yhteisiä, toimivia rutiineja – ja löytää tapoja, joilla jokainen perheenjäsen voi tuntea itsensä tärkeäksi ja kuulluksi.

    Vaikka arki on haastavaa, sen ei tarvitse olla pelkkää suorittamista. Pienet muutokset, kuten yhteiskuljetusten järjestäminen, ruoan esivalmistelu viikonloppuisin tai tietoinen pysähtyminen hetkeen, voivat helpottaa kiirettä ja tuoda tilaa tärkeille yhteisille hetkille. Ja joskus, kaiken kiireen keskellä, juuri ne pienet hetket – hymyt, halaukset ja yhteiset naurunremakat – muistuttavat siitä, miksi teemme kaiken tämän.

    Illat kuluttavat vanhempia

    Kun työpäivä viimein päättyy, monelle vanhemmalle koittaa vasta seuraava “vuoro”. Työasioiden sijaan huomio siirtyy lasten kuljettamiseen ja illan rutiinien pyörittämiseen. Päiväkotiin jäänyt kuopus odottaa hakijaansa, ja esikoinen pitäisi saada ajoissa jalkapallotreeneihin, jotka alkavat aivan toisella puolella kaupunkia. Tähän väliin pitäisi mahduttaa myös ruoka, mutta usein illallinen valmistuu kiireessä, tai pahimmillaan se jää myöhäiseen ajankohtaan, kun kentän laidalla vierähtää odotettua enemmän aikaa.

    Arjen logistinen yhtälö vaikeutuu entisestään, kun lasten treenipaikat ja aikataulut eivät sovi yhteen. Treeniajat saattavat mennä päällekkäin, ja vanhemmat joutuvat jakautumaan eri suuntiin tai turvautumaan ystävien, naapureiden tai muiden joukkueen perheiden apuun. Vaikka kimppakyydit ja vastuun jakaminen helpottavatkin arkea, jatkuva aikatauluttaminen ja säätäminen vievät silti energiaa. Usein vanhempi huomaa istuvansa autossa tai kentän laidalla miettien seuraavaa siirtoa: kuka hakee kuopuksen, miten ehditään kotiin ajoissa, ja milloin jää aikaa päivittää kuulumiset puolison kanssa.

    Illat eivät kuitenkaan ole pelkkää logistiikkaa. Kun kiire hellittää hetkeksi ja kotiin saavutaan, odottavat myös muut iltatoimet: läksyjen tarkistaminen, iltapuuhat kuopuksen kanssa ja ehkä muutama työasia, joka jäi päivän aikana roikkumaan. Väsyneenä on entistä vaikeampaa olla kärsivällinen ja huomata, että juuri se hetki, kun lapsi haluaa kertoa päivästä tai pyytää apua, vaatisi vanhemmalta täyden huomion. Usein käykin niin, että juuri silloin, kun voimat ovat vähissä, lapset kaipaavat eniten huomiota ja läsnäoloa.

    Tällainen iltojen “tuplavuoro” ei pelkästään väsyttä fyysisesti, vaan voi tuntua myös henkisesti raskaalta. Vanhemmat haluavat tarjota lapsilleen kaiken mahdollisen, mutta samalla he huomaavat usein unohtavansa omat tarpeensa. Kun päivä toisensa jälkeen kuluu suorittaessa, voi olla vaikeaa löytää aikaa palautumiselle – tai edes pysähtyä miettimään, kuinka arjesta voisi tehdä kevyempää.

    Vaikka illat voivat tuntua välillä uuvuttavilta, niiden keskeltä löytyy myös pieniä ilon hetkiä: se hetki, kun kuopus nukahtaa onnellisena päivän seikkailujen jälkeen, tai esikoinen palaa treeneistä ylpeänä hyvin tehdystä suorituksesta. Nämä hetket muistuttavat, miksi vanhemmat jaksavat pyörittää tätä arkea – mutta samalla on tärkeää muistaa, että myös vanhemmat ansaitsevat hetken hengähtää.

    Läsnäolo hukkuu kiireeseen

    Harrastukset ovat monelle lapselle elämän parhaita hetkiä: siellä syntyvät ystävyyssuhteet, opitaan uutta ja koetaan onnistumisen iloa. Vanhemmille on tärkeää tukea lapsiaan näissä hetkissä, tarjota heille mahdollisuuksia kehittyä ja kannustaa heitä tavoittelemaan omia unelmiaan. Mutta arjen tiukassa tahdissa voi tulla hetkiä, jolloin vanhemmat pysähtyvät miettimään: missä välissä meillä on aikaa vain olla yhdessä, ilman aikatauluja, velvollisuuksia tai kiirettä?

    Kun päivät täyttyvät töistä, koulu- ja päiväkotirutiineista, harrastuksista ja kaikesta niiden välille jäävästä, perheen yhdessä vietetty aika saattaa jäädä vähiin. Kiireessä elämä muuttuu helposti suorittamiseksi. Aamulla kiirehditään ehtiä ajoissa, illalla aikataulu määrää, milloin treeneihin pitää lähteä ja kuinka nopeasti ruoan pitää olla valmiina ennen kuin seuraava tehtävä kutsuu. Läsnäolo, se hetki, jolloin kaikki perheenjäsenet voivat olla yhdessä ja jakaa päivän kokemuksia ilman häiriöitä, jää liian usein taka-alalle.

    Kiireinen arki voi myös luoda tunteen, että vanhemmat ovat aina fyysisesti läsnä mutta henkisesti poissa. Harrastuksien kentän laidalla odottaessa saattaa huomata, että ajatus karkaa seuraavaan tehtävälistaan tai huomiseen palaveriin. Lapset puolestaan toivovat hetkiä, jolloin he saavat vanhempien täyden huomion, ja arki tuntuu kevyemmältä. Näiden hetkien löytäminen voi olla haastavaa, mutta juuri niistä syntyy perheen yhteisiä muistoja ja syvempää yhteyttä.

    On hyvä välillä pysähtyä ja kysyä itseltään: voisimmeko joskus priorisoida yhdessäolon aikataulujen edelle? Vaikka jalkapallotreenit ja muut velvollisuudet ovat tärkeitä, on vähintään yhtä tärkeää, että perheellä on mahdollisuus kokea arkea ilman kiireen painetta – nauttien vain toistensa seurasta. Olipa kyseessä rento pelihetki, yhteinen illallinen ilman puhelimia tai sunnuntaikävely, nämä yksinkertaiset asiat voivat tuoda läsnäolon takaisin arkeen ja muistuttaa siitä, miksi kaiken kiireen keskellä tehdään yhdessä juuri tätä matkaa.

    Miten hallita arkea paremmin?

    Kiireisen arjen pyörittäminen vaatii luovuutta ja käytännönläheisiä ratkaisuja, jotta jokainen perheenjäsen saa tarvitsemansa huomion ja tilan omille tarpeilleen. Kun työpäivät venyvät pitkiksi, lasten harrastukset vaativat kuljetuksia ja kotityöt kasaantuvat odottamaan, pienetkin muutokset voivat tehdä suuren eron. Tässä muutamia vinkkejä, jotka voivat auttaa kiireisiä perheitä hallitsemaan arkea paremmin:

    1. Hyödynnä yhteiskuljetuksia

    Lasten harrastusten aikataulut voivat olla haastavia, varsinkin jos perheessä on useampi lapsi ja treenipaikat sijaitsevat eri puolilla kaupunkia. Joukkueen sisällä kannattaa järjestää kimppakyytejä muiden vanhempien kanssa. Sopikaa vuorot, jolloin yksi vanhemmista hoitaa kuljetukset muiden puolesta. Tämä vähentää ajomatkoja ja antaa muille vanhemmille mahdollisuuden hengähtää tai keskittyä muihin tehtäviin.

    2. Suunnittele ruoka etukäteen

    Arjen kiirettä helpottaa merkittävästi, jos illallista ei tarvitse keksiä lennosta. Viikonloppuisin voi tehdä suurempia ruokaeriä, joita voi pakastaa ja lämmittää kiireisinä arki-iltoina. Valmiiksi pilkotut kasvikset ja nopeaan valmistukseen sopivat ainekset säästävät aikaa. Myös yksinkertaiset ateriat, kuten keitot, padat tai uuniruoat, ovat hyviä ratkaisuja silloin, kun aika on kortilla.

    3. Kalenteroi perheaika

    Kun arki täyttyy töistä ja harrastuksista, on tärkeää varata kalenteriin tietoisesti aikaa vain perheelle. Tämä voi tarkoittaa vaikkapa yhtä iltaa viikossa, jolloin kukaan ei lähde treeneihin tai muihin menoihin, vaan keskitytään olemaan yhdessä. Pelataan lautapelejä, katsotaan elokuvaa tai vain jutellaan päivän kuulumisista. Yhteinen aika ilman keskeytyksiä vahvistaa perhesuhteita ja tuo tasapainoa kiireiseen elämään.

    4. Delegoi ja pyydä apua

    Aina ei tarvitse pärjätä yksin. Joskus isovanhemmat, ystävät tai naapurit voivat olla korvaamaton apu. Pyydä heitä esimerkiksi hakemaan lapsia treeneistä tai hoitamaan pieniä arjen askareita. Myös puolison kanssa vastuun jakaminen selkeiden roolien ja tehtävien avulla keventää kummankin kuormitusta. Yhdessä tekeminen voi tuoda myös uusia näkökulmia ja helpottaa arjen haasteita.

    5. Muista joustavuus

    Kaiken ei tarvitse olla täydellistä. On täysin hyväksyttävää, että lapset syövät voileivät automatkalla treeneihin tai että pyykit odottavat päivän pidempään. Pienet poikkeukset rutiineista eivät kaada maailmaa, ja joustavuus auttaa vanhempia selviytymään kiireestä ilman turhaa stressiä. Tärkeintä on, että perhe voi hyvin, eikä täydellisyyteen pyrkiminen aja vanhempia uupumukseen.

    Pienillä, arkea helpottavilla ratkaisuilla kiireisten päivien hallinta voi tuntua astetta kevyemmältä. Muista, että jokainen perhe on erilainen, ja juuri teille sopivien tapojen löytäminen on tärkeintä. Kun aikaa säästyy ja kuormitus vähenee, jää tilaa myös niille arvokkaimmille hetkille – yhteiselle ajalle ja läsnäololle.


    Muistutus: Teette parhaanne

    Arjen pyörittäminen työssäkäyvinä vanhempina on monen roolin yhdistämistä, jatkuvaa aikatauluttamista ja usein myös venymistä yli omien voimavarojen. Silti on tärkeää muistaa, että jokainen perhe tekee asiat omalla tavallaan – ja juuri se tekee arjesta teidän näköisenne. Kukaan ei voi olla täydellinen vanhempi, mutta jokainen meistä voi olla riittävän hyvä, sellainen vanhempi, joka rakastaa, tukee ja on läsnä.

    Lapset eivät tule muistamaan aikuisiällä sitä, oliko koti aina siisti tai oliko päivällinen huolellisesti suunniteltu kolmen ruokalajin gourmet-elämys. Sen sijaan he muistavat ne hetket, jolloin vanhemmat kuuntelivat heitä, nauroivat heidän kanssaan ja olivat aidosti läsnä. Pienetkin eleet, kuten kiireetön keskustelu päiväkodin pihalla tai kannustavat sanat ennen tärkeää peliä, jättävät syvimmät jäljet lapsen mieleen.

    Arki on usein haastavaa, täynnä kiirettä ja kompromisseja. Toisinaan tuntuu, että kaikki kaatuu päälle, eikä mikään mene suunnitelmien mukaan. Mutta arjen keskellä piilee myös valtava määrä pieniä ilon ja merkityksen hetkiä, jotka tekevät kaikesta sen arvoista. Ne voivat olla pieniä, mutta niillä on suuri merkitys: lapsen nauru auton takapenkillä, ylpeys onnistuneesta maalista treeneissä, halaus ennen nukkumaanmenoa tai se hiljainen hetki, kun vanhemmat istuvat teekuppiensa ääressä ja hengähtävät päivän päätteeksi.

    Vaikka arki olisi kuinka kiireistä, muistakaa, että tärkeintä on yhdessäolo. On täysin normaalia, että joskus tuntuu siltä, ettei kaikki suju täydellisesti. Jokainen vanhempi kohtaa haasteita ja epävarmuutta, mutta loppujen lopuksi lapset eivät tarvitse täydellisiä vanhempia – he tarvitsevat vanhempia, jotka tekevät parhaansa.

    Olkaa siis armollisia itsellenne. Jokainen päivä, jokainen pieni hetki ja jokainen teidän osoittamanne huolenpidon ele rakentaa lapsille turvallista ja rakastavaa pohjaa tulevaisuudelle. Teette jo nyt enemmän kuin tarpeeksi, ja se riittää. Teidän parhaanne on juuri sitä, mitä perheenne tarvitsee.

  • ERO!

    ERO!


    Tässä seuraavassa blogissa käsittelen eroa. Myös kaikille tutuille kerrottakoon tässä vaiheessa, että me emme ole eronneet ja pahasti siltä näyttää, että emme myöskään tule eroamaan ;). Eli käsittelen tätä aihetta loogisena enkä sydän särkyneenä tunteiden vallassa.

    Lähdetään siitä ensimmäisenä liikkeelle, että erot eivät ikinä ole samanlaisia ja ero tilanteessa kumpikin osapuoli kokee tilanteen omalla tavallaan. Ei ole kahta samanlaista kokemusta eikä kahta samanlaista ero. Tämän varmasti ymmärtää kaikki. Tai ainakin kaikki, jotka on eronnut useammin kuin kerran. Itsellä eroja menneisyydessä on useampia. Aina yläasteen eroista, kun seurustelua oli takana vasta viikkoja, niin myös siihen, kun seurustelua on takana jo melkein viisi vuotta. Mielestäni nuo ”yläaste” erot ovat kaikessa söpöydessään parhaita opettamaan sydänsurujen ja tunteiden hallintaa. Itsellä on onneksi aina ollut avoin keskusteluyhteys kotona, ja äiti olikin yleensä ensimmäinen jolle eroistani kerroin. Tällöin myös sain kaakaota ja popcornia ja nehän siinä tilanteessa maistui.

    Mutta asiaan. Eli tässä vuosien varrella olen seurannut erilaisia erotilanteita ja ollut niissä osana. Eroissa on aina se ”ongelma” että silloin tunteet ottaa vallan. Tämä on tietenkin täysin luonnollista ja pitääkin ottaa, kun tunteet ovat kuitenkin ne, jotka ohjaavat erosta ylipääsemistä parhaiten. Ensimmäiset päivät on pahimmat ja tämän jälkeen joka päivä on hieman parempi. Loogisesti kuitenkin, jos ajatellaan, niin eroon on aina jokin syy. Tämä syy on usein myös tosi looginen ja sen ymmärtäminen auttaa ymmärtämään miksi ero on fiksu ratkaisu. Mutta voisiko siinä sitten olla usein esimerkiksi, että on kerennyt jo patoutua paljon asioita ja sitten toinen ehdottaa eroa ja sitten nämä patoutuneet asiat purkautuvat, kun vielä on mahdollista ne purkaa… En tiedä, mutta joissain tapauksissa tämä voi olla. Sitä en ymmärrä, että miksi joillekin on tärkeää esimerkiksi se kumpi jättää tai muuta vastaavaa… Ihan kuin se olisi joku kilpailu. Jos tuota asiaa pitää edes vähänkään tärkeänä, niin tällöin parisuhde on jo lähtökohtaisesti väärille raiteille. Tämähän luo skenaarion, missä joka riidassa heitellään erokorttia varmuuden vuoksi siltä varalta, että voi sitten sanoa olevansa se, joka jätti. Aivan mahdoton rakennuspalikka terveelle parisuhteelle.

    Sitten on tietenkin uskottomuudesta johtuvia eroja. Nämä ovatkin usein kinkkisiä, jos yrittää niihin logiikkaa miettiä. Tuollaisissa tapauksissa tunteet ottavat järjettömän ison vallan ja logiikka menee aivan romukoppaan. Kuitenkin isoin kysymys näissä tapauksissa on, että miksi joku on uskoton. 
    Kuuluuko häneen luonteeseen? Eli tällöin hänen pitäisi itse ymmärtää olla poissa parisuhteesta. 
    Mikä johti siihen? Eikö kotona saanut sitä mitä halusi ja miksi ei? Eikö osattu puhua? 
    Oliko kännissä ja ei tajunnut? Typerin selitys ja ei saa ikinä mennä läpi.
    Uskottomuus voi johtua mistä vaan ja tämän asian kanssa ei mielestäni kannata olla ehdoton siihen, että heti jos joku pettää, niin se on ero. Vaan pitäisi pystyä ensin miettimään järjellä… Tiedän se on aluksi aivan mahdotonta…

    Kuitenkin jos tuota uskottomuus asiaa vielä pohdin itseni kannalta. Me olemme olleet yhdessä vuodesta 2008 eli yli 16 vuotta. Meillä on kaksi lasta ja arki rullaa kivasti. 
    Olisinko minä (tai vaimoni) valmiita heittämään tämän kaiken roskiin vain sen takia, että jompikumpi on uskoton… Omasta puolesta tiedän, että en missään nimessä olisi ja olen melko varma, että vaimoni on täysin samaa mieltä. Tämä olisi enemmänkin yksi haaste lisää meidän suhteessamme, josta selvitään jälleen yhdessä. Kuitenkin tiedostan sen, että jos näin kävisi, niin ajattelisinko silti näin loogisesti vai lähtisikö tunteet laukalle. Todella vaikea sanoa, mutta näin kuitenkin loogisesti haluaisin asiaa ajatella. Tuntuu ainakin erittäin hassulta ajatukselta, että yhden illan virheen takia hajottaisin lasten kodin ja laittaisin heidät sopeutumaan uuteen minkä jompikumpi aikuisista on aiheuttanut. No toivottavasti asiaa ei ikinä tarvitse tunteiden kautta miettiä.

    Sitten vielä tuosta erosta, kun mukana on lapsia.
    Kun lähipiirissä tapahtuu tällaisia eroja, niin usein mietimme keskenämme, että mitä me tekisimme tuossa tilanteessa. Varmasti muutkin tätä aina pohtivat, mutta jos ette niin suosittelen lämpimästi. 
    Olemme vahvasti sitä mieltä, että jos esimerkiksi nyt eroaisimme syystä x, niin tekisimme siten, että nykyinen asuntomme on se missä lapset asuvat ja aikuinen vaihtuu siellä viikoittain. Hommaisimme siis jostain kaksion ja sitten aikuiset vaihtaa viikoittain asuntoa. Ei lapset.
    Koska mielestäni siinä ei ole mitään järkeä, että jos aikuiset hölmöilee ja päätyvät eroon, niin minkä takia lapsen pitäisi siitä kärsiä. Kuitenkin se, että jompikumpi vanhemmista on vain joka toinen viikonloppu lastensa kanssa on väärin lapsia ja sitä vanhempaa kohtaan. Tiedän kyllä, että ero tilanteissa toinen vanhemmista saattaa olla niin jääräpää, että vaihtaa vaikka paikkakuntaa tai muuttaa uuden puolison luo ynnä muuta ja tämän takia tämä on mahdotonta… No tässä tullaan siihen, että tällaisissa tapauksissa kyseinen vanhempi laittaa oman etunsa lastensa edun edelle ja lähtökohtaisesti tekee mielestäni silloin väärin. Kuitenkin silloin kun päätetään ruveta vanhemmiksi, niin silloin pitää ymmärtää, että siihen sitoudutaan loppuun asti. Varsinkin kun lapset ovat vielä kouluikäisiä tai alle, niin vanhemmalla ei ole mielestäni mitään asiaa laittaa omaa etua lapsen edun edelle.

    Tämän sanottua näen jo sieluni silmin, kun vaimoni on minulle uskoton ja suutun niin saatanasti, että muuta Lappiin erakoksi… Sitten minulle tullaan näyttämään tätä tekstiä saate sanoin, että: ”Miten meni?”
    Mutta kuten tuolla jo heti alussa kirjoitin, niin tämä kaikki on nyt loogisesti ajateltuna kirjoitettu ilman tunteita. Kukaan ei voi tietää miten erotilanteessa tunteet ottaa vallan. 
    Summattuna: Kaikki kokevat erot omalla tavallaan.

  • HelsinkiCup 2024: Perheemme Jalkapalloseikkailun Toinen Päivä

    HelsinkiCup 2024: Perheemme Jalkapalloseikkailun Toinen Päivä

    HelsinkiCupin toinen päivä koitti jälleen kirkkaana ja kauniina, täydellisenä jalkapallosäänä. Tällä kertaa suuntasimme Viikkiin, jossa odotti uusi kenttä ja uudet haasteet. Vaikka sukulaisemme eivät valitettavasti päässeet tällä kertaa mukaan kannustamaan, muiden vanhempien kanssa pidimme tunnelman korkealla ja kannustushuudot kaikuivat kentän laidalla. Päivän aikana koettiin monia tunteita, ja poikamme joukkue antoi kaikkensa jokaisessa ottelussa.

    Toisen Päivän Pelit: Voittoja, Häviöitä ja Jännitystä

    Päivän ensimmäinen peli toi mukanaan voiton riemua. Joukkueemme pelasi upeasti yhteen, ja poikamme oli kentällä elementissään. Hän teki hienoja suorituksia ja oli mukana monissa hyökkäyksissä. Voitto nostatti kaikkien mielialaa, ja oli hienoa nähdä poikamme ilo ja ylpeys suorituksestaan.

    Toisessa pelissä kohtasimme vahvan vastustajan. Vaikka joukkueemme taisteli urheasti, joudumme lopulta taipumaan tappioon. Tämä ei kuitenkaan lannistanut joukkuetta, vaan he ottivat tappion vastaan urheiluhengessä ja päättivät oppia kokemuksesta. Poikamme osoitti hienoa urheiluhenkeä kannustaessaan joukkuetovereitaan ja analysoidessaan pelin kulkua.

    Viimeinen peli oli päivän kohokohta: tiukka ja jännittävä tasapeli, joka tarjosi parasta jalkapalloviihdettä. Molemmat joukkueet taistelivat viimeiseen asti, ja pelin intensiivisyys piti meidät kaikki jännityksessä. Poikamme pelasi uskomattoman hyvin, ja oli ilo nähdä, miten hänen taitonsa ja rohkeutensa olivat kehittyneet turnauksen aikana. Tämä ottelu oli kuin kruunu koko turnaukselle, joka parani koko ajan loppua kohden. Poikamme sai paljon kehuja sekä valmentajalta että muilta vanhemmilta, ja hänen suorituksensa oli päivän puheenaihe.

    Ansaittu Palkinto ja Juhlinta

    Pelien jälkeen poikamme palkittiin ansaitusti mitalilla, joka roikkui ylpeänä hänen kaulassaan. Tämä mitali symboloi kovaa työtä, sitoutumista ja onnistumisia, joita turnaus oli tuonut mukanaan. Päätimme juhlistaa hienoa turnausta hakemalla ruoat Mäkkäristä – täysin ansaittu herkku pitkästä päivästä. Lapset olivat innoissaan ja tämä pieni juhlahetki toi lisää iloa päivään.

    Lisäksi lupasimme lapsille, että jos he jaksaisivat valvoa, saisivat katsoa jalkapallon EM-kisojen välieräottelun. Tämä oli heille suuri palkinto ja lisäsi vielä enemmän iloa päivään. Poikamme oli erityisen innoissaan, sillä hän rakastaa jalkapalloa ja mahdollisuus katsoa huipputason peliä oli hänelle suuri kunnia.

    Pikkusiskon Seikkailut

    Pikkusiskokin jaksoi jälleen mukana hienosti. Hän juoksi viitta selässä ympäri kenttää, leikkien ja nauttien tunnelmasta. Hänen energiansa ja iloisuutensa tarttuivat kaikkiin ympärillä oleviin, ja hänestä tuli päivän oma pieni sankari. Hän seurasi isoveljensä pelejä innokkaasti ja eli mukana jokaisessa hetkessä. Vaikka päivät olivat pitkiä, hän jaksoi iloisesti ja jakoi oman riemunsa koko perheen kanssa.

    Lopuksi

    HelsinkiCupin toinen päivä jätti meihin kaikkiin positiivisen mielen ja paljon hyviä muistoja. Kokonaisuudessaan turnaus oli upea kokemus, joka toi perheemme lähemmäksi toisiaan ja antoi meille mahdollisuuden nauttia jalkapallosta ja yhdessäolosta. Poikamme kehittyi pelaajana ja kasvoi itseluottamuksessa, ja me vanhemmat saimme nauttia hänen saavutuksistaan.

    Turnauksen aikana koetut hetket olivat täynnä iloa, jännitystä ja yhteenkuuluvuuden tunnetta. Poikamme kehitys pelaajana oli silminnähtävää, ja hänen itseluottamuksensa kasvoi jokaisen pelin myötä. Olimme ylpeitä hänen saavutuksistaan ja siitä, kuinka hän kantoi itsensä kentällä.

    Odotamme jo innolla ensi vuoden turnausta ja uusia seikkailuja jalkapallon parissa. HelsinkiCup ei ole vain jalkapalloturnaus, se on elämys, joka tuo perheet yhteen, luo unohtumattomia hetkiä ja vahvistaa yhteisöllisyyttä. Näiden muistojen voimalla jatkamme eteenpäin ja valmistaudumme uusiin haasteisiin ja iloihin. Turnauksen päätyttyä voimme katsoa taaksepäin ja todeta, että tämä kokemus oli yksi niistä, jotka jäävät elämään perheemme tarinoissa ja muistoissa pitkään. HelsinkiCup on todellakin paljon enemmän kuin pelkkä jalkapalloturnaus – se on seikkailu, joka yhdistää ja inspiroi meitä kaikkia.