ERO!

Tässä seuraavassa blogissa käsittelen eroa. Myös kaikille tutuille kerrottakoon tässä vaiheessa, että me emme ole eronneet ja pahasti siltä näyttää, että emme myöskään tule eroamaan ;). Eli käsittelen tätä aihetta loogisena enkä sydän särkyneenä tunteiden vallassa.

Lähdetään siitä ensimmäisenä liikkeelle, että erot eivät ikinä ole samanlaisia ja ero tilanteessa kumpikin osapuoli kokee tilanteen omalla tavallaan. Ei ole kahta samanlaista kokemusta eikä kahta samanlaista ero. Tämän varmasti ymmärtää kaikki. Tai ainakin kaikki, jotka on eronnut useammin kuin kerran. Itsellä eroja menneisyydessä on useampia. Aina yläasteen eroista, kun seurustelua oli takana vasta viikkoja, niin myös siihen, kun seurustelua on takana jo melkein viisi vuotta. Mielestäni nuo ”yläaste” erot ovat kaikessa söpöydessään parhaita opettamaan sydänsurujen ja tunteiden hallintaa. Itsellä on onneksi aina ollut avoin keskusteluyhteys kotona, ja äiti olikin yleensä ensimmäinen jolle eroistani kerroin. Tällöin myös sain kaakaota ja popcornia ja nehän siinä tilanteessa maistui.

Mutta asiaan. Eli tässä vuosien varrella olen seurannut erilaisia erotilanteita ja ollut niissä osana. Eroissa on aina se ”ongelma” että silloin tunteet ottaa vallan. Tämä on tietenkin täysin luonnollista ja pitääkin ottaa, kun tunteet ovat kuitenkin ne, jotka ohjaavat erosta ylipääsemistä parhaiten. Ensimmäiset päivät on pahimmat ja tämän jälkeen joka päivä on hieman parempi. Loogisesti kuitenkin, jos ajatellaan, niin eroon on aina jokin syy. Tämä syy on usein myös tosi looginen ja sen ymmärtäminen auttaa ymmärtämään miksi ero on fiksu ratkaisu. Mutta voisiko siinä sitten olla usein esimerkiksi, että on kerennyt jo patoutua paljon asioita ja sitten toinen ehdottaa eroa ja sitten nämä patoutuneet asiat purkautuvat, kun vielä on mahdollista ne purkaa… En tiedä, mutta joissain tapauksissa tämä voi olla. Sitä en ymmärrä, että miksi joillekin on tärkeää esimerkiksi se kumpi jättää tai muuta vastaavaa… Ihan kuin se olisi joku kilpailu. Jos tuota asiaa pitää edes vähänkään tärkeänä, niin tällöin parisuhde on jo lähtökohtaisesti väärille raiteille. Tämähän luo skenaarion, missä joka riidassa heitellään erokorttia varmuuden vuoksi siltä varalta, että voi sitten sanoa olevansa se, joka jätti. Aivan mahdoton rakennuspalikka terveelle parisuhteelle.

Sitten on tietenkin uskottomuudesta johtuvia eroja. Nämä ovatkin usein kinkkisiä, jos yrittää niihin logiikkaa miettiä. Tuollaisissa tapauksissa tunteet ottavat järjettömän ison vallan ja logiikka menee aivan romukoppaan. Kuitenkin isoin kysymys näissä tapauksissa on, että miksi joku on uskoton. 
Kuuluuko häneen luonteeseen? Eli tällöin hänen pitäisi itse ymmärtää olla poissa parisuhteesta. 
Mikä johti siihen? Eikö kotona saanut sitä mitä halusi ja miksi ei? Eikö osattu puhua? 
Oliko kännissä ja ei tajunnut? Typerin selitys ja ei saa ikinä mennä läpi.
Uskottomuus voi johtua mistä vaan ja tämän asian kanssa ei mielestäni kannata olla ehdoton siihen, että heti jos joku pettää, niin se on ero. Vaan pitäisi pystyä ensin miettimään järjellä… Tiedän se on aluksi aivan mahdotonta…

Kuitenkin jos tuota uskottomuus asiaa vielä pohdin itseni kannalta. Me olemme olleet yhdessä vuodesta 2008 eli yli 16 vuotta. Meillä on kaksi lasta ja arki rullaa kivasti. 
Olisinko minä (tai vaimoni) valmiita heittämään tämän kaiken roskiin vain sen takia, että jompikumpi on uskoton… Omasta puolesta tiedän, että en missään nimessä olisi ja olen melko varma, että vaimoni on täysin samaa mieltä. Tämä olisi enemmänkin yksi haaste lisää meidän suhteessamme, josta selvitään jälleen yhdessä. Kuitenkin tiedostan sen, että jos näin kävisi, niin ajattelisinko silti näin loogisesti vai lähtisikö tunteet laukalle. Todella vaikea sanoa, mutta näin kuitenkin loogisesti haluaisin asiaa ajatella. Tuntuu ainakin erittäin hassulta ajatukselta, että yhden illan virheen takia hajottaisin lasten kodin ja laittaisin heidät sopeutumaan uuteen minkä jompikumpi aikuisista on aiheuttanut. No toivottavasti asiaa ei ikinä tarvitse tunteiden kautta miettiä.

Sitten vielä tuosta erosta, kun mukana on lapsia.
Kun lähipiirissä tapahtuu tällaisia eroja, niin usein mietimme keskenämme, että mitä me tekisimme tuossa tilanteessa. Varmasti muutkin tätä aina pohtivat, mutta jos ette niin suosittelen lämpimästi. 
Olemme vahvasti sitä mieltä, että jos esimerkiksi nyt eroaisimme syystä x, niin tekisimme siten, että nykyinen asuntomme on se missä lapset asuvat ja aikuinen vaihtuu siellä viikoittain. Hommaisimme siis jostain kaksion ja sitten aikuiset vaihtaa viikoittain asuntoa. Ei lapset.
Koska mielestäni siinä ei ole mitään järkeä, että jos aikuiset hölmöilee ja päätyvät eroon, niin minkä takia lapsen pitäisi siitä kärsiä. Kuitenkin se, että jompikumpi vanhemmista on vain joka toinen viikonloppu lastensa kanssa on väärin lapsia ja sitä vanhempaa kohtaan. Tiedän kyllä, että ero tilanteissa toinen vanhemmista saattaa olla niin jääräpää, että vaihtaa vaikka paikkakuntaa tai muuttaa uuden puolison luo ynnä muuta ja tämän takia tämä on mahdotonta… No tässä tullaan siihen, että tällaisissa tapauksissa kyseinen vanhempi laittaa oman etunsa lastensa edun edelle ja lähtökohtaisesti tekee mielestäni silloin väärin. Kuitenkin silloin kun päätetään ruveta vanhemmiksi, niin silloin pitää ymmärtää, että siihen sitoudutaan loppuun asti. Varsinkin kun lapset ovat vielä kouluikäisiä tai alle, niin vanhemmalla ei ole mielestäni mitään asiaa laittaa omaa etua lapsen edun edelle.

Tämän sanottua näen jo sieluni silmin, kun vaimoni on minulle uskoton ja suutun niin saatanasti, että muuta Lappiin erakoksi… Sitten minulle tullaan näyttämään tätä tekstiä saate sanoin, että: ”Miten meni?”
Mutta kuten tuolla jo heti alussa kirjoitin, niin tämä kaikki on nyt loogisesti ajateltuna kirjoitettu ilman tunteita. Kukaan ei voi tietää miten erotilanteessa tunteet ottaa vallan. 
Summattuna: Kaikki kokevat erot omalla tavallaan.