ISÄTÖN ISÄ

PÄÄTÖS VANHEMMUUDESTA

Niin kuin aikaisemmasta blogista (Lue: Minä, isätön isä) voi lukea, että keskustelun aloitus vanhemmuudesta starttasi baarissa ja sovimme juttelevamme aiheesta seuraavana päivänä lisää.

No se huominen sieltä sitten saapui ja kun pahimmasta krapulasta oli selvitty, ruvettiin asiasta keskustelemaan. Kerroin peloistani ja siitä, että minulla ei ole mitään hajua mitä pitää tehdä. No eihän tietenkään vaimollanikaan ollut, mutta hän oli itsevarma siitä, että me pystymme kyllä siihen ja minä uskoin häntä. Vaikka hän ei tietenkään voinut ymmärtää täydellisesti pelkojani ja sitä kuinka epävarma oikeasti olen ja miksi. Hän kuitenkin vakuutti minut siitä, että vaikka sähläisin, niin hän kyllä osaa korjata tilanteen. Ei hätää ja yhdessä opitaan.

Minä olin tuolloin 27 vuotta ja sovimme, että otamme asian vakavaan mietintään ja sovimme, että jos vanhemmuuden valitsemme, pyrimme siihen, että lapsi syntyy ennen kuin minä täytän 30 vuotta. Mielestäni aiheeseen oli hyvä tehdä takaraja, että homma ei jää vain puheeksi. Lisäksi minulla oli hyvin aikaa kerätä itsevarmuutta isyyteen.

Siinä sitten mietittiin erilaisia elämäntilanteita mitä eteen tuli ja kuinka tähän reagoisimme nyt ja kuinka jos olisimme vanhempia. No, kuten kaikki vanhemmat tietävät se todellisuus ei ihan näiden kuviteltujen skenaarioiden kanssa kohtaa, mutta tällaisella mielikuvaharjoitteella tulimme koko ajan enemmän varmemmiksi siitä, että haluamme vanhemmiksi. Päätimme myös jo silloin, että pyrimme saamaan kaksi lasta. Ei enempää eikä vähempää.

Sitten elokuussa 2015 saimme pojan ja marraskuussa 2015 täytin kolmekymmentä vuotta (ne bileet ansaitsee melkein jo oman kirjoituksen). Meidän vanhemmuutemme tuli kyllä meidän koko lähipiirille aikamoisena yllätyksenä, koska olimme aina puhuneet, että emme halua vanhemmiksi.

Lokakuussa 2015 pojan ristiäisten yhteydessä menimme sitten myös naimisiin. Koska pappi nyt oli jo paikalla, niin hoidetaan se samalla alta pois. Häitä tosin ei ole vieläkään tanssittu. Paikalla oli vain lähimmät perheenjäsenet ja pari kaveria. Ensin vaimolleni ja minulle tuli sama sukunimi ja sen jälkeen poika liitettiin samaan sukunimeen. Tämä oli hieno päivä.

Olen erittäin iloinen siitä, että tämä kokonaisuus ei tapahtunut kiireellä tai vahingossa. Vaan sain aikaa miettiä ja suunnitella mielessäni millaista vanhemmuus on. Tänä aikana sain itselleni paljon itseluottamusta siihen, että pystyn olemaan roolimalli toiselle. Se, onko kaikki mennyt joka tilanteessa hyvin, onkin sitten eri juttu. Näistä kirjoitan varmasti tulevaisuudessa. Mutta koska kaikki ovat onnellisia ja terveitä, niin mielestäni tähän asti kaikki on mennyt oikein hyvin.

Myöhemmin sitten kesäkuussa 2018 saimme perheeseemme vielä tytön ja tällöin meistä tuli juuri sellainen perhe mistä aloimme yhdessä haaveilemaan tuona krapulaisena aamuna vuonna 2013.

Mielestäni teimme päätökset ja keskustelut asiasta minulle parhaalla mahdollisella tavalla. Minulla oli kuitenkin kaksi vuotta aikaa valmistautua isyyteen, ja mielestäni se oli se mitä tarvitsin. Jos minulle olisi vain tullut ilmoitus, että nyt olemme raskaana ja laskettuun aikaan on 7 kuukautta, en tiedä olisinko panikoinut ja karannut ulkomaille… En tiedä… Se olisi saattanut tulla minulle aivan liian nopeasti ja ratkaisuni sen takia olisi ollut sellaisia mitä katuisin varmasti ikuisesti. Mutta nyt kaikki meni niin kun minun kannaltani kuuluikin.

Yksi vastaus artikkeliin “PÄÄTÖS VANHEMMUUDESTA”

Vastaa

%d bloggaajaa tykkää tästä: