Isätön Isä

Kategoria: Kaikki Blogit

  • HelsinkiCup 2024: Perheemme Jalkapalloseikkailun Ensimmäinen Päivä

    HelsinkiCup 2024: Perheemme Jalkapalloseikkailun Ensimmäinen Päivä


    Tänä vuonna HelsinkiCup, tuo legendaarinen ja odotettu jalkapalloturnaus, toi jälleen koko perheemme yhteen kokemaan urheilun riemua ja yhteisöllisyyttä. Valmistelut alkoivat jo varhain aamulla, kun pakkasimme mukaan runsaasti eväitä, jotta energiat riittäisivät koko päivän koitoksiin. Voileivät, hedelmät, juomat ja muut herkut löysivät paikkansa kylmälaukusta, ja olimme valmiit lähtöön.

    Ensimmäinen Päivä: Aurinkoa ja Voitonhuumaa Käpylässä

    Ensimmäisen päivän ottelut pelattiin vehreässä Käpylässä, missä sää suosi meitä täydellisesti. Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta, eikä pilven hattaraakaan näkynyt. Lämpötila oli juuri sopiva urheilulle, ja ilmassa oli aitoa turnauksen tuntua.

    Päivän ensimmäinen peli oli tasaväkinen kamppailu, joka päättyi jännittävään tasapeliin. Jännitys oli käsin kosketeltavissa, mutta poikamme joukkue ei lannistunut. Toinen ja kolmas peli päättyivät hienoihin voittoihin, ja poikamme loisti kentällä. Hän teki yhteensä kaksi maalia ja puolusti rohkeasti, paljon itsevarmemmin kuin aikaisemmissa peleissä. On ollut ilo seurata hänen kehitystään, ja hänen kentällä osoittamansa rohkeus ja taidot tekivät meistä vanhemmista erityisen ylpeitä. Kolmannesta pelistä poikamme sai myös ansaitusti viirin itselleen – tunnustus hänen erinomaisista suorituksistaan ja panoksestaan joukkueelle.

    Perheen Vahva Kannustusjoukko

    Kannustusjoukkomme oli vertaansa vailla. Mummo, mummi ja ukki olivat kaikki paikalla, tuoden mukanaan lämpöä ja iloa poikamme pelipäivään. Heidän kannustushuutonsa ja iloinen mielensä tarttuivat kaikkiin ympärillä oleviin, luoden kentän laidalle positiivisen ja innostuneen ilmapiirin. Oli hienoa nähdä, miten poikamme silmät kirkastuivat aina, kun hän huomasi kannustusjoukkomme hymyilevät kasvot ja kuuli heidän huutonsa.

    Pikkusiskon Seikkailut

    Tyttömme, joka oli mukana seuraamassa pelejä, jaksoi yllättävän hyvin pitkän päivän kentän laidalla. Vaikka pelit alkoivatkin käydä hänelle hieman tylsiksi päivän edetessä, erityisesti viimeisessä ottelussa, hän jaksoi silti olla reippaasti mukana. Pienelle tytölle pitkä päivä voi olla haastava, joten annoimme hänelle hieman ylimääräistä ruutuaikaa palkkioksi kärsivällisyydestään. Tämä pieni myönnytys teki hänet erittäin onnelliseksi ja auttoi meitä kaikkia keskittymään peleihin loppuun asti ilman huolia.

    Yhteinen Hetki Perheen Kesken

    Ensimmäisen päivän pelien jälkeen kokoonnuimme yhdessä nauttimaan eväitä ja jakamaan päivän kokemuksia. Jokainen perheenjäsen sai vuorollaan kertoa omat kohokohtansa päivästä. Poikamme kertoi innokkaasti maaleistaan ja puolustustaidoistaan, ja me vanhemmat emme voineet olla hymyilemättä ylpeinä. Mummo, mummi ja ukki jakoivat omat kannustushetkensä, ja tyttömme kertoi, kuinka hän nautti ylimääräisestä ruutuajastaan.

    Lopuksi

    HelsinkiCupin ensimmäinen päivä oli meille kaikille unohtumaton kokemus. Poikamme sai näyttää taitonsa ja nauttia onnistumisista, perheemme sai viettää laatuaikaa yhdessä ja kannustaa toisiamme. Tällaiset päivät muistuttavat meitä siitä, kuinka tärkeää on tukea toisiamme ja nauttia yhdessä tekemisen riemusta. Odotamme innolla seuraavia pelipäiviä ja uusia jännittäviä hetkiä jalkapallon parissa. Näistä muistoista tulee varmasti tarinoita, joita kerromme vielä vuosienkin päästä. HelsinkiCup ei ole vain jalkapalloa, se on elämys, joka tuo perheet yhteen ja luo ainutlaatuisia hetkiä.

  • Lapsivapaa

    Lapsivapaa

    Lapsivapaista haluaisin heittää vähän mietteitä ja toivoisin tähän myös vähän kommentteja tuonne alas, että miten muilla nämä menee. Minkä ikäiset lapset, kuinka usein lapsivapaata ja mitä silloin teette? Tai mitä vain haluat kertoa. 

    Meillä on siten, että lapsivapaa yleensä tarkoittaa sitä, että lapset ovat yötä isovanhemmilla. Asumme itse Helsingissä ja isävanhemmat asuvat Järvenpäässä ja Valkeakoskella. Pari kertaa on ollut lastenvahti meillä, mutta jotenkin koemme sen hankalaksi, kun yleensä se miksi tarvitsemme lapsille hoitoa, johtuu siitä, että on jotkut bileet tai sitten joku keikka mihin menemme. Tai sitten jos menemme Liverpooliin katsomaan jalkapalloa. Olemme pyrkineet käydä kerran kaudessa katsomassa yksi peli ja siinä onkin aina säätämistä. Palaan tähän, vaikka vielä lopussa.

    Mutta juuri tuo, että keikat alkavat yleensä myöhään ja bileet jatkuvat aamuun, joten lastenvahdin tarvisi olla meillä myös pitkään ja jotenkin se tuntuu ikävältä. Vai koenko tän jotenkin väärin. Meidän lapsemme ovat 8- ja 5-vuotta ja vielä menee muutama vuosi, että voi heitä keskenään jättää. Vai meneekö? Olemme siis kokeneet, että on helpompaa silloin, kun saamme lapset isovanhemmille yöksi. Tämä ei kuitenkaan ole mitenkään edes joka kuukausi mahdollista, niin ”ulos” pääsyt on meillä aika harvassa. Vai onko? Mikä on ”normaali” määrä? Onko sellaista?

    Meillä on tässä asiassa vaimon kanssa kasvatuksellinen ero myös. Minun tapauksessani olimme minua vuoden vanhemman siskon kanssa jo aika pienestä asti keskenämme. Olen jo aikaisemmissa kirjoituksissa kertonut, että kun muutimme Tampereelle äidin yliopisto-opintojen myötä, niin äiti oli noin kolmekymmentä ja leski uudessa kaupungissa. Pitihän hänen päästä sosialisoimaan. Me kuitenkin aina pärjättiin ja kaikki meni hyvin. Katsottiin leffoja ja syötiin herkkuja. Vaimolla tilanne on ollut eri.

    Mutta joka tapauksessa pääsemme ihan kivasti tuulettumaan vaimon kanssa ja varsinkin silloin, jos menemme Liverpooliin tai Tuska festareille, niin tällöin olemme saaneet lapset pitemmäksi ajaksi hoitoon ja tämä on mahtavaa. Kuitenkin tuo Liverpoolin reissu on yleensä minimissään sen 2–3 yötä lentojen ja muiden säätöjen takia ja Tuska on myös sen 3 yötä. Nämä kun kerran vuoteen onnistuvat, niin kaikki loppu on vaan nonparelleja jätskin päällä.

    Kuitenkin mielestäni on tärkeintä aina se, että mitä teemme silloin kun saamme lapset yökylään. Meillä se yleensä tarkoittaa, että katsomme mitä keikkoja olisi tarjolla tai menemmekö Liverpoolin peliä johonkin katsomaan. Jos näissä kategorioissa ei ole mitään mikä osuu silmään, niin tällöin yleensä lähdemme vain kiertelemään Helsinkiä ja katselemaan paikkoja missä emme ole ennen käyneet ja siinä matkalla sitten katsastetaan pubi, jos toinenkin. Tärkeimpänä kuitenkin, että meillä edelleen juttua keskenämme riittää ja osaamme vieläkin pitää keskenämme hauskaa, vaikka olemme jo hauskaa pitäneet yhdessä kuusitoista vuotta. Tämä se varmaan on tärkeintä, että kun mahdollisuus lapsivapaaseen tulee, niin silloin myös käyttää sen mahdollisuuden. Meillä kun ei ole sellaista ex tempore mahdollisuutta lähteä, niin sen takia nuo sattumanvaraiset lapsivapaat on meille mitä parhaita yllätyksiä.

    Toki kyllähän sitä ilman toista aina voi ex temporeen lähteä ja lähdetäänkin, mutta kun jotenkin sen toisen kanssa se ulkoilu on aina vähän kivempaa ja merkityksellisempää. Ei siinä, etteikö kavereidenkin kanssa kivaa olisi ja onkin todella hauskaa, mutta se on eri lailla hauskaa.

    Mutta olisi kiva kuulla vähän siitä mitä muut tekevät ja kuinka usein ynnä muuta sellaista, mitä vaan haluatte kertoa. Kuinka esimerkiksi kiireellisen arjen keskellä pidätte huolta ihmissuhteistanne. Lapsivapaa on kuitenkin mielestäni tärkeimpiä asioita ihmissuhteiden kannalta ja esimerkiksi parisuhteesta huolenpitäminen lapsiarjen keskellä on välillä erittäin haastavaa, mutta se kuitenkin pitää parhaiten perheen kasassa ja vaatii molempia osapuolia toimiakseen. 

    Eli huolehtikaa lasten lisäksi myös toisistanne.

  • OLIN HYVÄ VANHEMPI ENNEN KUIN SAIN LAPSIA

    OLIN HYVÄ VANHEMPI ENNEN KUIN SAIN LAPSIA

    Ennen vanhemmuuden konkreettista alkua, ajatukseni ja käsitykseni lastenkasvatuksesta olivat selkeät ja ehdottomat. Katselin usein ympärilleni – olipa kyseessä sitten supermarketin vilinä, ravintolan hälinä tai puiston leppoisa iltapäivä – ja huomasin itseni arvostelevan vanhempia, joiden lapset eivät käyttäytyneet ”sopivasti”. Nämä hetket tarjosivat minulle tilaisuuden arvostella, analysoida ja muodostaa mielipiteitä siitä, miten minä tekisin asiat toisin, paremmin.

    Muistan elävästi kerrat, kun törmäsin tilanteisiin, joissa lapsi puhkesi itkuun tai raivokohtaukseen julkisella paikalla. Vitsikkäästi voisin verrata tätä käytöstä tietyissä poliittisissa piireissä vallitsevaan mentaliteettiin. Eli kuinka äänekkäimmin vaatimalla näyttää saavan tahtonsa läpi. Mutta totuus on, että näin se ei kuuluisi olla. Vanhempana tehtäväni on opettaa lapsilleni, että elämässä ei aina saa mitä haluaa, ja että pettymysten kohtaaminen sekä niistä selviäminen ovat tärkeitä taitoja. Vanhemman reaktio – tai reagoimattomuus – tällaiseen tilanteeseen oli minulle kuin suora kutsu arvostella ja kuvitella, kuinka minä hoitaisin asian paremmin.  Ajattelin usein itsekseni: ”Miksi et vain tee jotain? Näetkö et lapsesi tarvitsee sinua juuri nyt?” tai ”Etkö ymmärrä, että hyväksymällä tuollaisen käytöksen opetat lapsellesi vääriä oppeja?” Tässä vaiheessa elämääni olin vakuuttunut, että olin valmis vanhempi, valmis kohtaamaan ja ratkaisemaan nämä haasteet suvereenisti.

    Mutta sitten, kun itse tulin vanhemmaksi, kaikki muuttui. Se itsevarmuus ja kriittisyys, joka oli niin luonteva osa minua ennen, alkoi murentua päivä päivältä, haaste haasteelta. Yhtäkkiä huomasin olevani se vanhempi, jonka toimintaa aiemmin arvostelin. Kohtasin tilanteita, joissa oma lapseni kiukutteli tai itki julkisesti, ja ymmärsin, että vanhemmuus ei ollutkaan niin mustavalkoista. Ymmärsin, että lapsi voi olla väsynyt, nälkäinen, tai yksinkertaisesti turhautunut – eikä aina ole olemassa yksinkertaista ratkaisua lopettaa itku tai raivo.

    Olen oppinut, että jokainen lapsi on yksilö ja että jokaisella vanhemmalla on oma, ainutlaatuinen tapansa kohdata lapsensa tarpeet. Joskus se tarkoittaa, että on parempi antaa lapsen hetki kiukutella turvallisessa ympäristössä kuin yrittää pakottaa rauhoittumaan. Tämä ei ole merkki vanhemman kyvyttömyydestä tai välinpitämättömyydestä, vaan ymmärryksestä lapsen kehityksestä ja tarpeista.

    Esimerkiksi, kun oma lapseni saa kiukkukohtauksen kaupassa, koska en suostu ostamaan haluamaansa herkkua, en enää näe tilannetta vanhemmuuteni epäonnistumisena. Sen sijaan näen sen tilaisuutena opettaa lapselleni tärkeitä elämänoppitunteja: että emme aina saa sitä mitä haluamme, että pettymyksiä tulee kohdata ja että tunteiden hallinta on tärkeä taito. Antamalla periksi jokaiselle vaatimukselle en tekisi palvelusta lapselleni, vaan pikemminkin estäisin häntä oppimasta näitä keskeisiä elämäntaitoja.

    Kokemukseni on opettanut minulle, että vanhemmuus on jatkuvaa oppimista ja sopeutumista. Se on matka, joka haastaa meidät kasvamaan yhdessä lastemme kanssa. Tämä ei tarkoita, etteikö päiviin mahtuisi epäilyksiä ja hetkiä, jolloin toivoisi voivansa tehdä asiat toisin. Mutta se tarkoittaa myös hetkiä, jolloin ymmärrämme, että teemme parhaamme – ja että se riittää.

    Tämän ymmärryksen myötä olen oppinut katsomaan muita vanhempia uusin silmin. En enää tuomitse tai arvostele niin nopeasti, sillä ymmärrän, että jokainen meistä tekee parhaansa oman tilanteensa mukaisesti. Jokainen vanhempi, joka joutuu kohtaamaan lapsensa julkisen kiukkukohtauksen, käy läpi omaa oppimisprosessiaan. Ja vaikka se saattaa hetkellisesti häiritä muita, se on osa paljon suurempaa kasvatusprosessia, joka opettaa lapsille tärkeitä elämänarvoja.

    Vanhemmuus on opettanut minulle nöyryyttä, kärsivällisyyttä ja ymmärrystä – sekä itseäni että muita kohtaan. Se on opettanut, että vanhemmuuden haasteet ovat yhteisiä kaikille, riippumatta siitä, kuinka valmistautunut luulee olevansa. Ja se on opettanut, että jokainen hetki, joka alun perin tuntui kaaokselta tai epäonnistumiselta, on itse asiassa tilaisuus oppia, kasvaa ja kehittyä yhdessä lapseni kanssa.

  • Voiko pojasta tulla hyvä mies ilman isää?

    Voiko pojasta tulla hyvä mies ilman isää?

    Olen saanut muutaman viestin Instagramini (@Villeranta13) kautta siitä, että mistä poika lapsi jää paitsi tai miten hänen kasvunsa poikkeaa kavereista, jos ei ole läsnä olevaa isähahmoa. Nämä kysymykset on tullut sen takia, kun annoin haastattelun poikien äidit –ryhmälle. Tässä linkki haastatteluun: Poikien Äidit

    Nopea vastaus asiaan on, että totta kai voi. Se että ei ole läsnä olevaa isähahmoa ei poista sitä tosiasiaa, että pojasta kasvaa varmasti hyvä yhteiskunnan jäsen.

    Mielestäni ainoat asiat mitä kannattaa ottaa huomioon kasvussa on se minkälaisen roolimallin miehestä, annat pojalle. Esimerkiksi vaikka sinulla itselläsi olisi huonoja kokemuksia miehistä ja vaikka pojan isästä, niin silti se ei poista sitä tosiasiaa, että kyseinen ihminen on pojan ainoa isä. Vaikka hän olisi huono mies sinulle, niin se ei välttämättä tarkoita, että hän olisi huono isä pojalle. Nämä kaksi roolia on mielestäni todella tärkeä erottaa toisistaan. Se ei välttämättä ole helppoa, mutta jos tähän on edes mahdollisuus, niin siihen kannattaa tarttua. 

    Totta kai tiedän, että jokainen perhe on yksilöllinen ja sen takia korostankin sitä, että jos vain tähän on mahdollisuus. 

    Se että poika elää ilman isähahmoa tai turvallista mieshahmoa voi aiheuttaa pojalle myllerrystä siinä kohdassa, kun murrosiässä rupeaa etsimään sitä, kuka on ja mikä on se oma paikka maailmassa. Tämä kyseinen vaihe (niin kuin varmasti moni muistaa) on joka tapauksessa kaikille lapsille todella vaativa vaihe elämässä ja siihen kun vielä lisätään se, että ei ole mitään hahmoa mihin voisi minä kuvaa peilata, niin siinä vaiheessa saattaa pojan pää mennä todella pyörälle.

    Muistan itse nuoruudestani muutamia tapauksia, jotka esimerkiksi nuoruuden nousuhumalassa hölmöili asioita ja kovasti selittivät käytöstään isän puutteella. Pidin tätä itse typeränä ja sanoinkin sen heille aina suoraan, koska ajattelin oman isä kohtaloni olevan paljon traagisempi ja minä en kuitenkaan tähän asiaan ikinä vedonnut. Myöhemmässä iässä ja varsinkin nykyään olen tajunnut, että jokainen käsittelee isä asiansa omalla tavallaan ja joillekin juuri tuo on tapa sitä purkaa. Varsinkin jos järkevää turvallista miestä ei elämässä ole ollut, joka olisi näyttänyt mallia.

    Kuitenkin vaikka kuinka äiti hahmo asiaa opettaa tai näyttää mallia, niin sillä että miespuolinen puhuu pojalle tai ylipäätänsä sellainen, johon voi itsensä heijastaa puhuu sinulle, niin sillä on paljon suurempi merkitys. Minä esimerkiksi halusin nuorena rokkitähdeksi (vieläkin toki salaa haluan) ja kun nuorena peilasin itseäni sellaisiin ja koin omassa mielessäni sellainen olevani, niin jos vaikka Lemmy Kilmister sanoo mainoksessa, että en ole koskaan juonut maitoa, niin en muuten juo minäkään. Tällain kärjistetysti… Mutta pointtina on se, että henkisesti kasvava ja itseään etsivä murrosikäinen nuori tarvitsee itsellensä jonkun pinnan mistä hän näkee sen minkälainen ”kuuluu olla isona”. Näitä pintoja voi olla vaikka, kuinka monta, mutta niitä mielestäni tarvitsee olla. 

    Mielestäni auttaaksesi poikaa tässä asiassa on hyvä miettiä valmiiksi ja tutustuttaa arkeen turvallisia mies hahmoja. En tarkoita tietenkään, että tarvitsisi ottaa elämään väkisin miesystävä, vaan vaikka jos Lähi-K-marketin kauppias on mies, niin hän esimerkiksi varmasti mielellään nuorelle pojalle kertoo miten hänestä on tullut kauppias ja tästä keskustelusta eteenpäin pojalle ja tälle miehelle syntyy side ja aina kun poika käy kaupassa, niin morjenstaa kauppiaalle ja samalla näkee kuinka hän tekee töitä. Pieni asia, mutta vaikutus voi olla iso.

    Eli yhteenvetona totean, että ilman isää eläminen ei poista mitenkään sitä, että pojasta kasvaa hyvä, järkevä kansalainen. Mutta helpottaakseen hänen murrosikäänsä, kannattaa varautua tutustuttamalla hänelle turvallisia mieshahmoja lähipiiristä tai lähialueelta.

    Muistutan loppuun, että en ole tällaisissa asioissa ammattilainen, mutta kokemusasiantuntija olen. Älä siis minun vinkkejäni ota absoluuttisena tehtävänä, vaan enemmänkin yhtenä vinkkinä ja mietit sitten juuri teidän kohdallenne, olisiko vinkeistä jotain apua.

  • Isällistä pohdintaa

    Isällistä pohdintaa

    Nyt kun lapset ovat 5- ja 8-vuotiaita, niin täytyy vähän pysähtyä pohtimaan ja arvioimaan mitä asioita me teemme oikein ja missä olisi parannettavaa…

    Mielestäni hyviä asioita on selkeästi se, että olen luonut turvallisen ja avoimen ympäristön meille kotiin. Kaikesta voidaan puhua avoimesti asioiden oikeilla nimillä ja ainakin vanhemmasta on muodostunut todella mietteliäs pohdiskelija ja hän uskaltaa kysyä kaikkia mahdollisia askarruttavia kysymyksiä meiltä suoraan. Asioista mitä hän kuulee esimerkiksi koulunpihalla tai vaikka uutisista, niin hän uskaltaa suoraan kysyä mitä mikäkin tarkoittaa ja sitten hän pohtii kovaa omaa kantaansa kyseiseen asiaan. Pienempi taas vielä heittää vähän lekkeriksi kaikki asiat ja hänen kanssaan pohdiskelut meneekin yleensä nauramiseksi ja pölhöilyksi.

    Tämä on mielestäni meiltä todella onnistunutta, koska kun lapsi kasvaa niin hänen päässään pyörii paljon kaikkea ihmeellistä ja jos niitä ei uskaltaisi kysyä, niin asiat jäisivät pahasti pyörimään päähän ja johtopäätös hänellä voisi olla vääristynyt.

    Myös me olemme onnistuneet mielestäni hyvien harrastusten löytämisessä. Molemmat saavat matalalla kynnyksellä kokeilla juttuja ja molemmille on hyvät harrastukset löytynyt mistä tykkäävät. Toki olemme myös iloisia siitä, että pystymme nykypäivänä harrastukset heille toteuttamaan. Nykypäivän harrastusten hinnoilla tämä ei valitettavasti ole itsestään selvyys. Vaikka olen vahvasti sitä mieltä, että hyvät harrastukset ovat avain siihen, että lapset pysyvät poissa hölmöilyistä. Harrastukset tuovat kuitenkin uusia kavereita eri ympyröistä ja pääsee kokemaan kavereiden kanssa kokemaan onnistumisia ja epäonnistumisia, mitkä kasvattavat eri tavalla.

    Se missä taas olisi kehitettävää seuraavalle sanotaan viidelle vuodelle, olisi ainakin ajan käytössä ja säännöllisyydessä. Lipsumme helposti sovituista, koska meillä ei ole riittävästä aikaa ja energiaa pitää kiinni sovituista normeista. Ei nyt siis puhuta mistään isoista asioista, mutta kuitenkin. Tämä on sellainen mihin meidän tarvitsisi paremmin keskittyä. Jos vaikka sovimme, että vain lauantaina on karkkipäivä, niin kyllä sitä silti joku pieni karkki saatetaan ostaa tiistaina, kun vaan tekee mieli… Tarvitsemme siis selkärankaa sovittuihin päätöksiin.

    Tällä korostaisimme lapsille sitä, että jos jotain sovitaan niin siinä pitää pysyä. Kuitenkin tätä lapsiltamme vaaditaan ja sitten emme itse siinä pysy, niin se tuo lapsille helposti kuvan siitä, että aikuinen voi sanoa jotain ja tehdä toista. Tämä ei tietenkään ole hyvä asia.

    Esimerkkinä takaisin noihin harrastuksiin: Meillä on harrastuksissa sääntö, että ilmaiset käynnit kun on käyty ja sen jälkeen, jos jatkaa pitää sitoutua koko kauteen. Mikä nyt on yleensä se 5–6 kuukautta. Eli jos vaikka poika päättää aloittaa koripallon elokuussa ja jatkaa sitä vuoden loppuun asti, niin silloin sitä ei voi lopettaa ennen vuoden vaihdetta. Mutta samalla itse saatamme lipsua sopimuksistamme heidän edessänsä… Ei hyvä… 

    Tuossa ajankäytössä meillä on myös paljon parannettavaa. Pitäisi opetella ennakoimaan esimerkiksi ruuan suhteen paremmin ja lopettaa työt tiettyihin aikoihin. Sekä sanoa monille ulkopuolisille projekteille ei vaikka ne kuinka mielenkiintoisilta vaikuttaisi. Pitäisi ottaa vaikka niinkin karu asenne, että ei tee mitään enää ilmaiseksi. Aina vaatii jokaisesta projektista jonkun korvauksen, niin sitten siitä edes tulisi sitten rahaa, vaikka lasten harrastuksiin. Eli menetetystä ajasta tulisi edes joku hyöty… Toki rahaa en oikein osaa pyytää, jos joku on vaan siistin kuuloinen juttu.

    Pääasia on nyt ainakin se, että tämä pohdinta huomauttaa siitä, että olen tietoinen tästä ongelmasta ja sehän on yleensä se ensimmäinen askel parempaan suuntaan. Kylläpäs tämä kirjoittaminen on mielenkiintoista, kun alkuun ajattelin tästä tekstistä tulevan aivan erilainen, mutta kun rupean vaan jotain asiaa pohtimaan, niin lopputulos meneekin aivan eri suuntaan. Tämä on hienoa ja mieltä avartavaa.

    Nyt siis meidän tarvitsee aikuisina ottaa itseämme niskasta kiinni ja näyttää lapsille samanlaista esimerkkiä, kun mitä heiltä vaadimme. Tehkää tekin samoin.

    ← Back

    Your message has been sent

  • Iltalehden haastattelu

    Iltalehden haastattelu

    Iltalehti halusi haastatella minua ja minun blogiani. Tämä oli todella jännittävää. Tässä blogissa kerron tilanteesta ja lopussa on linkki itse juttuun.

    Sain yllättäen sähköpostiini yhteydenotto pyynnön Iltalehden toimittajalta Noora Viléniltä, koska hän oli törmännyt blogiini ja koki, että haluaisi minua haastatella iltalehteen. Tämähän minulle kävi, mutta ainoa ehto minulla oli, että juttu ei saa olla maksumuurin takana, koska tärkeintä minulle on saada tarinani maailmalle kaikkien luettavaksi. Tämä oli Nooralle ok ja sovimme haastattelupäivän.

    Tähän välin hieman taustaa vastaavista tilanteista. Eli olen usein kyllä ollut puhumassa ihmisille tai lehdille, mutta ne ovat olleet yleensä osa työtäni tai jotain muuta vastaavaa. Nyt kuitenkin oli ensimmäistä kertaa aiheena jokin mikä on hyvin yksityistä ja minua koskevaa. Tällaiseen ”avautumiseen” ja itsestäni puhumiseen en ole tottunut ollenkaan.

    No onneksi vaimoltani sain preppaus apua aiheeseen ja luottamusta siihen, että varmasti se hyvin menee. Olihan aihe minulle kuitenkin erittäin tuttu ja sitä kautta siitä on helppo puhua. Kuitenkin takaraivossa jännitti aivan eri tavalla kuin aikaisemmin.

    No itse haastattelu sovittiin toimistolleni Kamppiin ja onneksi toimittajan ammattitaidolla tilanteesta saatiin rento ja jutustelu meni luontevasti. Sitten pari päivää myöhemmin minusta otettiin kuvat ja pieni videopätkä juttuun.

    Tämä oli mieluinen kokemus kaiken kaikkiaan ja tänään 4.2.2024 juttu on luettavissa iltalehden nettisivuilla. Tästä linkistä pääset sen lukemaan.

    ← Back

    Your message has been sent

  • ENTÄ JOS?           

    ENTÄ JOS?           

    Olin tuossa viime viikolla yhden podcastin haastattelussa. Podcastin aiheena oli nimenomaan tämä isättömyys ja sitä kautta isyys. Laitan tästä Podcastista toki tietoa, kun se julkaistaan.

    Mutta siinä haastattelussa tuli sitten puheeksi se, että ilman isäni kuolemaa olisimme tuskin muuttaneet Kotkasta Tampereelle ja elämäni ei olisi ollut ollenkaan sellainen kuin se nyt on ollut. Elämäni on tähän asti ollut hyvä, vaikka lähtökohdat on ollut mitä on.

    No tästä rupesin sitten pohtimaan sitä, että minkälainen elämäni olisi. Ensinnäkin en olisi tavannut nykyistä vaimoa ja saanut lapsiani… Vai olisinko tavannut jonkun toisen ja meillä olisi vielä enemmän lapsia jo nuorempana… Olen tehnyt urani palvelualalla, mutta koska isäni oli paperimies, niin olisinko lähtenyt seuraamaan hänen jalanjälkiänsä… Olisinko ruvennut ikinä harrastamaan musiikkia tai olisinko alkanut kannattamaan Liverpoolia…

    No joka tapauksessa nämä ovat asioita mitä välillä kannattaa pohtia vai kannattaako? Saako tällainen jossittelu pään vaan sekaisin ja rupeaa herkästi haikailemaan asioita mitä ei ikinä ollutkaan. Onko siis jossittelusta mitään hyötyä? Viekö jossittelu vain huomion siitä kaikesta mitä jo on.

    Olen itsekin usein huomannut miettiväni asioita mitä olisi voinut tehdä toisin tai olisipa jokin muu tehnyt tämän päätöksen eri lailla. Esimerkiksi henkilö, joka päätti tappaa isäni, niin entä jos ei olisi päättänytkään tai entä jos äitini ei olisi päättänytkään muuttaa meidän kanssamme Tampereelle. 

    Tällaisiin ajatuksiin kun uppoutuu, niin herkästi ajattelee, että nuo päätökset ja teot on ollut virheitä ja miettii kaikkea negatiivista niistä, on seurannut tai mitä positiivista olisi voinut seurata, jos tuota päätöstä ei olisi tehty. Harvemmin sitä huomaa miettivänsä, että mitä negatiivista olisi voinut tapahtua ilman tuota päätöstä.

    Sen takia, kun hairahtuu ajattelemaan noita asioita niin helposti saattaa vaikka ruveta tekemään päätöksiä ”korjatakseen” tuon aikaisemman virheen, vaikka mitään virhettä ei ole edes tapahtunut, mutta sellaista on jossittelu. 

    Tämän takia olisi erittäin olennaista keskittyä aina siihen hyvää mitä itsellä on ja ajatella sitä matkaa minkä on käynyt päästäkseen noihin hyviin asioihin juuri tuossa pisteessä missä on nyt. Keskittyä niin sanotusti olennaiseen. Kaikilla on elämässä asioita mitkä olisi halunnut tehdä toisin, mutta se että tekee sen sillä ensimmäisellä kerralla ja katuu sitä, niin opettaa ja kasvattaa siihen, että ei toista virheitä. Virheitä saa ja kuuluu tehdä elämässä ja siinä ei ole mitään väärää, eikä niitä kuulu hävetä. 

    Samassa myös juuri tuo, että rupeaa herkästi keskittymään päätöksiensä negatiivisiin vaikutuksiin ja myös asioiden negatiivisiin puoliin, eikä keskity ollenkaan niihin hyviin puoliin mitä elämässä on. Pienetkin hyvät asiat ovat kuitenkin niitä tärkeitä asioita. Hyvänä esimerkkinä poikani (8 v) oli jalkapallotreeneissä ja treenien jälkeen meillä on tapana käydä läpi hänen kanssaan kolme hyvää asia ja kolme kehitettävää asiaa mitä treeneissä hän itsestään huomasi. No treenit menivät hänen mielestään todella huonosti ja itkulta ei autossa vältytty. Hänen mielestään kaikki meni huonosti ja hän ei ole missään hyvä. No siinä sitten hetken asiaa rauhoiteltiin ja heitin hänelle muutaman hyvän jutun mitä itse huomasin hänen tekevän. No sitten hän sanoi vielä itse sen kolmannen hyvän ja siitä keskustelu kääntyikin siihen, että ei ne treenit nyt niin huonosti mennytkään.

    Tuossakin esimerkissä huomattiin, että jos ei osaa miettiä niitä hyviä asioita, niin miettii vaan niitä huonoja. Tämän takia kehotankin kaikkia hetkeksi pysähtymään ja listaamaan itselleen hyviä asioita mitä on juuri nyt elämässä. Jos haluat voit laittaa asiat kommenttina tuonne alle. 

    Minun asiani on seuraavat:
    – Perheeni – Kaikilla menee mukavasti omissa kiinnostuksen kohteissa ja viihdymme yhdessä.

    -Parisuhde – Meillä menee vaimon kanssa tällä hetkellä oikein kivasti. Meillä ei mitään isompia kriisejä ei oikein ole ikinä ollutkaan, mutta en silti pidä häntä itsestäänselvyytenä, vaan olen kiitollinen hänen läsnäolostansa joka päivä ja muistan hänelle sen myös mainita.

    -Ystäväni – Vaikka ystäviä ei enää entiseen tapaan kerkeä näkemään, niin silti kun näemme, pystymme vaivatta jatkamaan aina siitä mihin viimeksi jäätiin. Arvostan ystäviäni todella suuresti ja en pärjäisi ilman sitä, että heidän kanssa on helppo heittäytyä irti arjen pyörteistä.

    -Asuntomme – Muutimme juuri ja tykkään nykyisestä asunnosta todella paljon.

    -Työni – Työni on tällä hetkellä todella kiinnostavassa ”murros” vaiheessa ja on todella mielenkiintoista nähdä mitä eteen tulee.

    -Kouluni – Opiskelusta saa aina uutta energiaa ja ajatuksia. Suosittelen sitä kaikille. Minulla on tällä hetkellä Haaga-Heliassa Palvelujohtamisen YAMK.

    -Liverpoolin sarjakärki – Tällä hetkellä näyttää lempijoukkueeni suhteen kaikki todella hyvältä tämän kauden osalta (En mene juuri tulleeseen tietoon siitä, että Klopp lopettaa tähän kauteen).

    -Blogini – Tämä Blogi antaa minulle paljon aikaa oman elämän pohtimiseen ja selkeyttää omaa ajatusta.

    -Presidentinvaalit – Minua on aina kiinnostanut politiikka aiheena, ja vaalipäivät ovat minun mielestäni aina jännittäviä. En ole mihinkään suuntaan poliittisesti aktiivinen, mutta tykkään aiheesta. Kun tätä kirjoitan, niin on 2024 vaalien ensimmäisen kierroksen tulospäivä.

    -Kesää kohti – Tykkään aina siitä, kun mennään kesää kohti ja koko ajan on vähän valoisampaa.

    -Crown – Olemme juuri aloittaneet kyseisen TV-sarjan ja se on
    T-O-D-E-L-L-A hyvä. Olemme nyt kaudessa kaksi ja jaksossa seitsemän.

    ← Back

    Your message has been sent

  • MEIDÄN VIIKKO

    MEIDÄN VIIKKO

    Tämä blogi on osa sarjaa nimeltä ”Meidän viikko”. Ideana on valita randomi viikko ja käyn tässä sarjassa läpi jokaisen päivän ja mitä se meidän arjessa piti sisällään. Julkaisin yhden blogin per päivä ja tästä pääset niihin kaikkiin käsiksi. Artikkelikuva luotu tekoälyllä.

    Jokainen viikko tuo mukanaan uusia tarinoita, haasteita ja ilon hetkiä. ”Meidän viikko” -blogisarjassani olen jakanut kanssanne elämämme yksityiskohdat päivä päivältä. Tässä on pieni maistiainen viikon jokaisesta päivästä, mutta jos kaipaat syvempää sukellusta, klikkaa linkkiä lukeaksesi koko päivän tarinan.

    Maanantai: Maanantaimme oli täynnä työn touhua ja perhe-elämän pyörittämistä. Päivä alkoi aikaisin ja oli täynnä työtehtäviä, mutta myös lasten koulunkäynnin ja kodinhoidon kanssa tasapainottelua. Lue lisää maanantaista tästä.

    Tiistai: Tiistaina aamukahvi ja Helsingin Sanomat auttoivat heräämään uuteen päivään. Työpäiväni oli täynnä palavereita, kun taas vaimoni hoiti arjen rutiineja, kuten lasten päiväkotiin viennin. Lue lisää tiistaista tästä.

    Keskiviikko: Keskiviikkona heräsin varhain ja suuntasin Jyväskylään työasioissa. Junamatka tarjosi rauhallisen hetken työskentelylle ja mietiskelylle. Kaupungissa kävimme tärkeän palaverin ja nautin paikallisesta tunnelmasta. Lue lisää keskiviikosta tästä.

    Torstai: Torstain rutiinit veivät meitä työn, lastenhoidon ja illan perheen yhteisen ajan pariin. Päivä oli täynnä arjen askareita, mutta löysimme aikaa myös yhdessäololle ja ulkoilulle. Lue lisää torstaista tästä.

    Perjantai: Perjantain opiskelu Haaga-Heliassa toi uusia oivalluksia ja sertifioinnin palvelumuotoilussa. Illalla ehdin vielä hoitaa työtehtäviä ennen viikonlopun alkua, tasapainotellen työn, opiskelun ja perhe-elämän välillä. Lue lisää perjantaista tästä.

    Lauantai: Lauantai tarjosi sirkuskoulua tyttärelleni ja työtiimin tapaamisen vaimolleni. Illalla osallistuimme ystäväni syntymäpäiväjuhliin, ja lapset viettivät yön mummilla. Lue lisää lauantaista tästä.

    Sunnuntai: Sunnuntaina heräsimme hitaasti edellisen illan juhlinnan jälkeen. Päivä sisälsi appiukon syntymäpäiväkahvit ja turvallisen kotimatkan huonosta säästä huolimatta. Sunnuntai oli rauhallinen päätös tapahtumarikkaalle viikolle. Lue lisää sunnuntaista tästä.

    Tämän viikon kautta voimme nähdä, miten monipuolista ja rikasta arki voi olla. Jokainen päivä toi mukanaan erilaisia kokemuksia, ja kirjaamalla ne ylös, voimme muistella ja arvostaa niitä entistä enemmän. Toivottavasti viikkomme tarinat innoittavat sinua löytämään oman elämäsi pienet ilot ja seikkailut.

  • Meidän viikko: Sunnuntai

    Meidän viikko: Sunnuntai

    Tämä blogi on osa sarjaa nimeltä ”Meidän viikko”. Ideana on valita randomi viikko ja käyn tässä sarjassa läpi jokaisen päivän ja mitä se meidän arjessa piti sisällään. Julkaisen yhden blogin per päivä.
    Tähän osui nyt viikko 2. Eli päivät 8.-14.1.2024

    Sunnuntai herätti meidät hieman kohmeisessa tunnelmassa lauantai-illan juhlinnan jälkeen. Onneksi olo oli kuitenkin enemmän hyväntuulinen kuin pahaenteinen. Alakertaan suunnatessamme, aamukahvi ja siskoni perheen kanssa käydyt keskustelut edellisillan tapahtumista toivat mukanaan lämpimiä naurahduksia ja iloisia muistoja.

    Aamun rauhallisen hetken jälkeen lähdimme noutamaan unohdettuja tavaroitamme syntymäpäiväsankarimme luota. Tämäkin vierailu muodostui hauskaksi kertauskierrokseksi, kun muistelimme yhdessä iloisesti edellisen illan käänteitä.

    Seuraavaksi suuntasimme auton nokan kohti anoppilaa, jossa meitä odottivat appiukon syntymäpäiväkahvit kakkuineen. Anoppilassa oli aina yhtä lämminhenkinen ja ruokaisa vastaanotto, ja nautimme yhdessäolosta sekä herkullisista tarjoiluista.

    Täynnä kakkua ja hyviä keskusteluja lastasimme lapset ja tavarat autoon, valmiina suuntaamaan takaisin Helsinkiin. Matkalla kohtasimme haastavan ajosään, mutta onneksi oli vaimoni vuoro ajaa. Hän selvisi tehtävästä sujuvasti, ja pian olimme jo kotona.

    Kotiin päästyämme päätimme ottaa rennosti ja menimme suihkun kautta nukkumaan. Tämä sunnuntai oli rauhallinen ja rentouttava päätös viikolle, joka oli ollut täynnä toimintaa, tapahtumia ja perheen yhteisiä hetkiä. Poikkeuksellisesti tällä viikolla ei ollut muita harrastuksia kuin tyttären sirkuskoulu, eikä myöskään jalkapallopelejä, mikä antoi meille mahdollisuuden nauttia hieman tavallista rauhallisemmasta viikonlopusta.

    Tämän viikon myötä huomaan, miten paljon elämäämme kuuluu erilaisia tapahtumia ja yhteisiä hetkiä. Arki voi olla täynnä pieniä ja suuria seikkailuja, ja kun ne kirjaa ylös, havaitsee kuinka rikasta ja monipuolista meidänkin viikkomme on. Meidän perheemme arki on täynnä elämää, ja jokainen hetki on arvokas.

    Yhteenveto viikosta
    Viikkomme perheenä kului vauhdikkaasti, täynnä arjen pikkuhetkiä ja yllätyksiä. Työn ja perhe-elämän yhdistäminen loi päiviin oman rytmikäs kuvionsa. Meidät löysi usein arjen pyörityksestä: työmatkoilta, lasten harrastuksista ja yhteisistä perhehetkistä. Viikon mittaan ehdittiin niin sirkuskouluun kuin jalkapallokentän laidallekin, ja välillä pysähdyttiin hetkeksi nauttimaan yhdessäolosta.

    Päivät kuluivat nopeasti, täynnä pientä säpinää ja suunnitelmien muutoksia. Viikon kohokohtia olivat hetket, kun saimme kaikki istua yhdessä pöydän ääreen tai kun iltaisin sai kuunnella lasten naurua. Tämä viikko opetti jälleen kerran, kuinka tärkeitä yhteiset hetket ovat ja miten elämän pienissä asioissa piilee sen suurin rikkaus.

  • Meidän viikko: Lauantai

    Meidän viikko: Lauantai

    Tämä blogi on osa sarjaa nimeltä ”Meidän viikko”. Ideana on valita randomi viikko ja käyn tässä sarjassa läpi jokaisen päivän ja mitä se meidän arjessa piti sisällään. Julkaisen yhden blogin per päivä.
    Tähän osui nyt viikko 2. Eli päivät 8.-14.1.2024

    Lauantai saapui perheellemme rauhallisen ja hitaan aloituksen kera, mikä on viikonloppujen parhaita hetkiä. Aamu alkoi kahvilla ja aamupalalla, jonka ohessa tutustuimme perheen kanssa päivän Helsingin Sanomiin. Tämä on meille tärkeä perinne, jonka aikana jaamme ajatuksia ja suunnittelemme päivää.

    Lounaan jälkeen minä ja tyttäremme suuntasimme Linnanmäen sirkuskouluun. Tyttäreni liikunnallinen harrastus on ollut hänelle loistavaa vastapainoa arjen touhuille, ja hän todella nauttii siellä vietetystä ajasta. Sirkuskoulun tunnin aikana hän saa loistavan liikuntahetken, joka tuo hien pintaan ja hymyn huulille.

    Samaan aikaan vaimoni lähti työtiiminsä tapaamiseen. Sirkuskoulun päätyttyä kokosin lapset ja heidän tavaransa autoon, ja suuntasimme Valkeakoskelle anoppilaan. Tämä reissu oli järjestetty, sillä hyvän ystäväni syntymäpäiväjuhlat olivat illan ohjelmassa Valkeakoskella, ja lapset viettäisivät yön mummolassa. Vaimoni liittyi seuraamme junalla myöhemmin.

    Ilta ystäväni juhlissa oli todella mukava ja rento. Vietimme aikaa nauttien juomista, pelaten erilaisia pelejä ja jutellen. Tunnelma oli lämmin ja iloinen, juuri sellainen kuin hyvien ystävien seurassa kuuluukin olla. Myöhemmin illalla suuntasimme paikalliseen pubiin ja sieltä edelleen yökerhoon. Tanssilattialla vietetty aika oli hauskaa, ja tuli todistettua, että osaamme vielä nauttia yöelämästäkin.

    Yöpymispaikkamme oli minun isosiskoni luona, jonne saavuimme vasta aamun pikkutunneilla, noin viiden aikaan. Vaikka ilta venyi pitkäksi, se oli täynnä iloa ja yhteistä aikaa hyvien ystävien kanssa. Tällaiset hetket ovat harvinaisia, mutta sitäkin arvokkaampia.

    Meidän lauantaimme oli sekoitus perheen yhteistä aikaa, lapsille suunnattua liikuntaa ja vanhempien omaa aikaa ystävien parissa. Nämä hetket tasapainottavat arkea ja tuovat siihen mukanaan omanlaistaan iloa ja rentoutumista.