Kategoria: Kaikki Blogit

Oma isäni syntyi tammikuussa vuonna 1960. Hän oli kartanlukijana rallissa ja teki töitä paperitehtaalla. Hän soitti paljon kitaraa ja tykkäsi kalastaa. Hän myös osasi rakentaa pyynnöstäni mitä vaan.

Isäni murhattiin 6.11.1989. Olin tuolloin 14 päivää vajaa 4-vuotias. 

Isäni murhaaja sai tuomion taposta. Itse kutsun tapahtumaa murhaksi. Mielestäni jos menee toisen henkilön viereen ja sanoo ”Anteeksi”, jonka jälkeen ampuu aseella päähän, niin silloin se on murha. Isälläni oli suhde ampujan vaimon kanssa ja osaltaan tämä vaikutti siihen, että oikeus tuomitsi miehen taposta eikä murhasta.

Ampuja oli pienase harrastaja eikä hänellä ollut rikostaustaa, mutta laillisia aseita hänellä oli harrastuksen takia kotonaan.

Isäni ei ollut mikään maailman tunnollisin henkilö, mutta hän silti oli kohta neljävuotiaan pojan ainoa isä. Minun elämääni ei hänen hölmöilynsä vaikuttanut, sillä minulle hän kuitenkin oli aikuinen jota katsoin ylöspäin. Hän vei minua säännöllisesti kalastamaan ja näytti miten kitarasta saa ääniä ulos.

Ampujan näkökulmasta tuona kohtalokkaana marraskuisena iltana, hän koki miehisyytensä olevan uhattuna ja tunteiden vyöryssä teki ratkaisunsa, jonka seurauksena kuitenkin silmänräpäyksessä minulta vietiin kalakaveri ja tulevilta lapsiltani vietiin vaari. Tästä hetkestä eteenpäin minusta tuli isätön poika.

Asuimme tuolloin Kotkassa iskän ja äitin rakentamassa omakotitalossa. Tämä kuitenkin oli vaikea yhtälö äidillemme ja elämän jatkaminen Kotkassa tuntui mahdottomalta monelta kantilta. Tämän myötä äiti teki ratkaisun ja haki Tampereen yliopistoon opiskelemaan. Kun hän sai kuulla päässeensä sisään, hän pakkasi meidät autoon ja muutimme Tampereelle Kalkkuun. Asuimme alivuokralaisena omakotitalon yhdessä huoneessa. Muutimme siis kokonaisesta omakotitalosta omakotitalon yhteen huoneeseen. Saimme siskoni kanssa molemmat ottaa mukaan yhden lelun. Minä valitsin He-Mannin linnan, Grayskullin. Myöhemmin linna on jonnekin jäänyt, mutta äitini ja siskoni ostivat sen minulle uudestaan syntymäpäivälahjaksi aikuisiällä ja nyt linna on olohuoneessa paraatipaikalla.

Sitten muutimme opiskelija-asuntoon Lukonmäkeen ja sieltä Kaukajärvelle. Isättömyys ei tässä vaiheessa mielestäni minuun hirveästi vaikuttanut. Minulla oli paljon kavereita, joilla oli yh-äiti ja uskon, että se vaikutti varmaan paljon siihen, että pelkän äidin kanssa asuminen oli enemmän tapa kuin poikkeus. Myöskin kuoleman käsitteleminen tuossa iässä on vaikeaa. Tästä hyvänä esimerkkinä isäni hautajaisten jälkeen sanoin sen päivän olleen todella kiva päivä, kun näki sukulaisia ja sai kokista. 

Äiti oli eri mieltä.

Minulla on hieman ristiriitainen mielipide tästä tapahtumasta. 

Olen siis menettänyt isäni tragedian kautta, mitä en toivo tietenkään kenellekään. Mutta ilman tuota tapahtumaa en olisi siinä pisteessä elämää, missä olen nyt. Minulla on kaunis vaimo, ihanat lapset ja hyvä työ. Olemme kaikki terveitä ja elämästä ei löydy hirveästi mitään oikeaa valitettavaa.

Toki usein havahdun miettimään, että missä olisin, jos näin ei olisi tapahtunut. Kuitenkin isäni hölmöilyjen takia ennemmin tai myöhemmin vanhempani olisivat todennäköisesti päätyneet avioeroon. Olisin koko elämäni asunut todennäköisesti Kotkassa ja en olisi koskaan tavannut vaimoani.

Mutta olisinko pienestä asti oppinut purkamaan moottoreita ja saanut sitä kautta toisenlaisen onnellisen elämän?

Vaikea sanoa, mutta nykyinen elämä käy minulle paremmin kuin hyvin.

Minä olen Ville Ranta. Minulla on vaimo ja kaksi lasta, poika ja tyttö. Poika on syntynyt vuonna 2015 ja tyttö 2018. Vaimon kanssa olemme olleet yhdessä vuodesta 2008 ja naimisissa olemme olleet vuodesta 2015.

Itse olen syntynyt vuonna 1985 Kotkassa. Kyllä, olen “kotkan poikii ilman siipii”.

Muutimme äitini ja isosiskoni kanssa Tampereelle vuonna 1990. Asuimme siellä vuoteen 1998, eli kävin siellä esikoulun ja ala-asteen. Pienelle pojalle haastavinta tässä ajassa oli muuttaa ”miä” ja ”siä” sanat muotoon ”mä” ja ”sä”. Tämän takia meni jonkin aikaa, että jutuissani ei ollut muiden mielestä mitään järkeä. Toki en tiedä, onko tämä muuttunut mihinkään.

Ala-aste aika Tampereella meni hyvin. Minulla oli hyvin kavereita. Kiusaamista ei juurikaan. Harrastin mm. jalkapalloa ja koripalloa. Jääkiekkoakin yritin muutaman kuukauden, mutta luistelua en vain koskaan oppinut kunnolla ja se turhautti. Olin aina luokkani pienikokoisin. Muistiin on jäänyt hyvin kerta, jolloin olin jääkiekossa maalivahtina ja tein komean torjunnan syöksymällä isoissa varusteissa kiekon eteen. Seurauksena oli pelin keskeytys, koska en päässyt ylös varusteiden suuren koon takia ja tuomarin piti nostaa minut takaisin pystyyn.

Sitten vuonna 1998 muutimme Valkeakoskelle, jossa sitten asuin aina vuoteen 2020 asti. Jos minulta kysytään, että mistä päin olet, niin vastaan: ”alun perin Kotkasta, mutta valkeakoskelainen.” Valkeakoskella sitten meininki monella tavalla muuttui. Siitä kerron sitten omassa blogissa erikseen.

Sitten vuodesta 2020 asti olemme perheen kanssa asuneet Helsingin Tapanilassa.

Arki menee töiden merkeissä, oman asunnon ostamisen haaveillessa ja lasten harrastusten parissa. Toki unohtamatta hyvää olutta silloin tällöin.

Omia mieltymyksen kohteita on:

Jalkapallo – Erityisesti Valioliiga ja Liverpool (YNWA)

Musiikki – Tykkään soittaa, kuunnella ja käydä keikoilla. Keikoilla käyntiin ei niin paljoa ole aikaa, kun haluaisi, mutta se on sellaista.

Matkustaminen – Toivon, että pääsemme pian perheen kanssa tätä tekemään lisää.

Hotellit ja ravintolat – Olemme vaimon kanssa tehneet Hotelli- ja ravintola-alalla pitkän uran ja sen takia tykkäämme paljon käydä ravintoloita ja hotelleja testaamassa.

Tässä pähkinänkuoressa se kuka minä olen. Seuraavassa blogissa kerron sitten enemmän itse blogista ja mikä minun ideani ja tavoitteeni tällä hommalla on.

Toivottavasti tykkäät lukemastasi ja tuolta löytyy linkit kaikkeen blogin someen ja myös sähköpostiosoite mahdollisiin yhteistyökuvioihin.

Tässä blogissa käsittelen elämää isättömänä isänä. Kerron mitä pelkoja isyys on tuonut esille ja millaista elämä isättömänä poikana on ollut.

Minulla on ollut hyvä elämä, koska minulla on ollut vahvat naismallit koko elämäni, mutta terveen ja esimerkillisen miesmallin puute on kuitenkin vaikuttanut ja tällä blogilla avaan tätä aihetta.

Toivon tämän blogin auttavan isättömiä poikia, johtui isättömyys sitten kuolemasta, hylkäämisestä tai muun etääntymisen johdosta. Toivon tämän myös auttavan isättömiä isiä, sekä isällisiä isiä isäksi tulemisen peloissa ja haasteissa.

Haluan blogini avaavan puolisoille sitä, mitä sen toisen päässä tapahtuu. Varsinkin kun puhutaan isättömästä pojasta, niin mieskuvat vääristyvät todella helposti. Monelle isättömälle mieskuva saattaa tulla esimerkiksi elokuvista ja naapureista, jolloin kuva saattaa helposti olla, että tunteista ja omista asioista ei puhuta. Tämä johtuu siitä, että miehistä syvää keskustelua ei hirveästi elokuvissa tai naapurustossa näy. Tästä syystä pyrin tässä blogissa avaamaan sitä, mitä mahdollisesti siellä toisen päässä liikkuu.

Yksinhuoltajaäitejä pyrin auttamaan huomaamaan asioita, joita poika saattaa kaivata, kun lapsi elää isätöntä elämää.

Totta kai hyvän kasvatuksen saa ilman miesmallia ja olen siitä erinomainen esimerkki, mutta on silti paljon asioita, missä olen epävarma ja mitä kaipaan, koska olen isätön.

Tämä blogi ei ole mikään opas siihen, mikä on oikein ja mikä väärin. Tämä on minun kokemuksiini pohjautuvia havaintoja ja mielipiteitä sekä erityisesti ajatuksia siitä, mitä on nyt isyyden myötä herännyt. Käyn blogissa läpi ihan arkisia oman elämäni vaiheita, sekä syvällisemmin tunteita ja havaintoja, mitä isättömyys ja isänä oleminen herättää.

Jos joku löytää elämäänsä apua tai vastauksia, niin se on aina voitto. Itselleni tämä toimii myös terapiamuotona käsitellä omaa menneisyyttä ja nykyisyyttä.

Jos haluat ottaa yhteyttä jonkin aiheen tiimoilta tai sinulla on mielessä yhteistyökuvioita, niin linkit löytyvät tuolta ylhäältä.