Varpajaiset vietetty ja lapsi saatu kotiin. On arjen aloituksen aika. Minun roolini itse lapseen on ensimmäiset 6kk todella vähäistä. Roolini on enemmänkin sitä, että pidän huolen väsyneestä äidistä ja arjesta. Totta kai osallistun vaippojen vaihtoon, pesemiseen ja muuhun mihin vaan pystyn. Mutta kuitenkin kaikki lapsessa pyörii aika isolta osin äidin ympärillä. Eli kaikille kumppaneille tiedoksi, että jos koet olevasi tarpeeton, hyödytön ja ulkopuolinen lapsesi arjessa, niin se ei sitä ole. Äidillä on ajatukset ja arki täysillä lapsen ympärillä, niin sinun tehtäväsi on hoitaa loput.
Sitten huomattiin erittäin negatiivinen asia. Lähes kaikki kaverit lopettivat kertaheitolla yhteydenpidon. Yhden käden sormissa oli laskettavissa ne, jotka pitivät omasta aloitteesta meihin yhteyttä. Meillä kuitenkin oli tuolloin iso kaveripiiri.
Kun olimme itse heihin päin yhteydessä, niin kaikki oli ok, mutta sitten rupesimme huomaamaan, että oli juhlia mihin meitä ei kutsuttu ja rupesimme laittamaan merkille, että jos emme itse ole heihin yhteydessä, niin he eivät ole meihin.
Pohdimme tätä asiaa. Minä varsinkin enemmän. Huomasin myös, että nämä, jotka eivät ole yhteydessä oli valtaosin lapsettomia. Rupesin miettimään omaa ajatteluani niitä kavereita kohtaan, joista oli tullut vanhempia ennen kuin minusta tuli. Havahduin siihen, että en minäkään heihin ollut kyllä pitänyt oikein mitään yhteyttä. Harmittaa se, että tajusin tämän vasta tässä vaiheessa. Tarvitsin omakohtaisen kokemuksen, että ymmärsin omat virheeni.
Mistä tämä sitten johtui? Kuitenkin nyt kun minulla oli lapsi, niin emme muuta halunneetkaan, kun lähteä kavereiden luona käymään tai nähdä muita ihmisiä ja ystäviä. Miksi olin itse tehnyt samalla lailla, että en ollut yhteydessä enää niin usein kavereihin, joilla on lapsia?
Ainoa selitys minkä olen keksinyt oli, että lapsettoman ihmisen on vaikea ymmärtää mitä elämä lasten kanssa on. Oletus on, että kun lapsi tulee talouteen, niin heillä ei ole enää aikaa mihinkään. Heillä on nyt tärkeämpää tekemistä tai he saattavat tuoda lapsen mukana, jota moni ei välttämättä halua. Kaikkeen näihin voin sanoa, että olettamukset ei voisi olla enempää väärin. On ihan ok pyytää, että tuletko käymään kahvilla, mutta ilman lasta. Ainakin minun mielestäni.
Totta kai koko arki pyörii lapsen ympärillä ja tekemistä riittää jokaiselle päivälle ja jokaiselle tunnille. Tämän takia harva vanhempi itse miettii järjestää mitään tai olla yhteydessä tuossa vaiheessa kehenkään. Mutta kun joku soittaa tai kutsuu jonnekin. Se on parasta mitä siinä tilanteessa tuoreelle lapsiperheelle voi tapahtua. Lapsi jää erittäin mielellään toiselle vanhemmista ja toinen lähtee ovesta pihalle. Toki siinä tulee myös se, että ulos lähtevä osapuoli puhuu varmasti paljon lapsesta, mikä saattaa myös olla monelle ärsyttävää, mutta siinä täytyy muistaa, että ei hänen elämässänsä juuri sillä hetkellä muuta tapahdu. Sama ilmiö käy, kun menee armeijaan. Lomilla ei paljon muusta puhuta ja se on monelle ärsyttävää. Mutta fakta on, että jos ei muuta elämässä tapahdu, niin siitä silloin puhutaan. Eli mitä harvemmin tuoretta vanhempaa kutsutaan mihinkään, niin sitä enemmän hän puhuu vaan lapsesta.
Totta kai vaihtoehtona olisi järjestää itsekin juhlia, mutta ei sitä itse mieti, että pitäisinkö juhlat tai illanistujaiset, koska itse niiden järjestäminen tuoreena vanhempana on todella haastavaa. Pelkästään lapsenvahti kuviot voivat olla jo iso haaste. Kun taas jos kutsu tulee, niin voi lapsen vaan jättää toiselle ja itse lähteä. Kun kutsu tulee lähteä ovesta pihalle, niin suurempaa iloa ei siinä vaiheessa ole.
Jos siis sinulla on ystävä, joka on saanut lapsen, kutsu aina hänet mukaan juhliin. Vaikka lastenvahti ongelmien takia hän ei välttämättä aina pääse, niin ajatus siitä, että joku sinua ajattelee ja haluaa viettää aikaa kanssasi, merkitsee henkisesti todella paljon siinä vaiheessa, kun kaikki sinun asiasi peilataan nykyään lapsesi kautta ja sinulta ei kysytä mitä sinä haluaisit?
