Avainsana: jalkapallo

  • HelsinkiCup 2024: Perheemme Jalkapalloseikkailun Toinen Päivä

    HelsinkiCup 2024: Perheemme Jalkapalloseikkailun Toinen Päivä

    HelsinkiCupin toinen päivä koitti jälleen kirkkaana ja kauniina, täydellisenä jalkapallosäänä. Tällä kertaa suuntasimme Viikkiin, jossa odotti uusi kenttä ja uudet haasteet. Vaikka sukulaisemme eivät valitettavasti päässeet tällä kertaa mukaan kannustamaan, muiden vanhempien kanssa pidimme tunnelman korkealla ja kannustushuudot kaikuivat kentän laidalla. Päivän aikana koettiin monia tunteita, ja poikamme joukkue antoi kaikkensa jokaisessa ottelussa.

    Toisen Päivän Pelit: Voittoja, Häviöitä ja Jännitystä

    Päivän ensimmäinen peli toi mukanaan voiton riemua. Joukkueemme pelasi upeasti yhteen, ja poikamme oli kentällä elementissään. Hän teki hienoja suorituksia ja oli mukana monissa hyökkäyksissä. Voitto nostatti kaikkien mielialaa, ja oli hienoa nähdä poikamme ilo ja ylpeys suorituksestaan.

    Toisessa pelissä kohtasimme vahvan vastustajan. Vaikka joukkueemme taisteli urheasti, joudumme lopulta taipumaan tappioon. Tämä ei kuitenkaan lannistanut joukkuetta, vaan he ottivat tappion vastaan urheiluhengessä ja päättivät oppia kokemuksesta. Poikamme osoitti hienoa urheiluhenkeä kannustaessaan joukkuetovereitaan ja analysoidessaan pelin kulkua.

    Viimeinen peli oli päivän kohokohta: tiukka ja jännittävä tasapeli, joka tarjosi parasta jalkapalloviihdettä. Molemmat joukkueet taistelivat viimeiseen asti, ja pelin intensiivisyys piti meidät kaikki jännityksessä. Poikamme pelasi uskomattoman hyvin, ja oli ilo nähdä, miten hänen taitonsa ja rohkeutensa olivat kehittyneet turnauksen aikana. Tämä ottelu oli kuin kruunu koko turnaukselle, joka parani koko ajan loppua kohden. Poikamme sai paljon kehuja sekä valmentajalta että muilta vanhemmilta, ja hänen suorituksensa oli päivän puheenaihe.

    Ansaittu Palkinto ja Juhlinta

    Pelien jälkeen poikamme palkittiin ansaitusti mitalilla, joka roikkui ylpeänä hänen kaulassaan. Tämä mitali symboloi kovaa työtä, sitoutumista ja onnistumisia, joita turnaus oli tuonut mukanaan. Päätimme juhlistaa hienoa turnausta hakemalla ruoat Mäkkäristä – täysin ansaittu herkku pitkästä päivästä. Lapset olivat innoissaan ja tämä pieni juhlahetki toi lisää iloa päivään.

    Lisäksi lupasimme lapsille, että jos he jaksaisivat valvoa, saisivat katsoa jalkapallon EM-kisojen välieräottelun. Tämä oli heille suuri palkinto ja lisäsi vielä enemmän iloa päivään. Poikamme oli erityisen innoissaan, sillä hän rakastaa jalkapalloa ja mahdollisuus katsoa huipputason peliä oli hänelle suuri kunnia.

    Pikkusiskon Seikkailut

    Pikkusiskokin jaksoi jälleen mukana hienosti. Hän juoksi viitta selässä ympäri kenttää, leikkien ja nauttien tunnelmasta. Hänen energiansa ja iloisuutensa tarttuivat kaikkiin ympärillä oleviin, ja hänestä tuli päivän oma pieni sankari. Hän seurasi isoveljensä pelejä innokkaasti ja eli mukana jokaisessa hetkessä. Vaikka päivät olivat pitkiä, hän jaksoi iloisesti ja jakoi oman riemunsa koko perheen kanssa.

    Lopuksi

    HelsinkiCupin toinen päivä jätti meihin kaikkiin positiivisen mielen ja paljon hyviä muistoja. Kokonaisuudessaan turnaus oli upea kokemus, joka toi perheemme lähemmäksi toisiaan ja antoi meille mahdollisuuden nauttia jalkapallosta ja yhdessäolosta. Poikamme kehittyi pelaajana ja kasvoi itseluottamuksessa, ja me vanhemmat saimme nauttia hänen saavutuksistaan.

    Turnauksen aikana koetut hetket olivat täynnä iloa, jännitystä ja yhteenkuuluvuuden tunnetta. Poikamme kehitys pelaajana oli silminnähtävää, ja hänen itseluottamuksensa kasvoi jokaisen pelin myötä. Olimme ylpeitä hänen saavutuksistaan ja siitä, kuinka hän kantoi itsensä kentällä.

    Odotamme jo innolla ensi vuoden turnausta ja uusia seikkailuja jalkapallon parissa. HelsinkiCup ei ole vain jalkapalloturnaus, se on elämys, joka tuo perheet yhteen, luo unohtumattomia hetkiä ja vahvistaa yhteisöllisyyttä. Näiden muistojen voimalla jatkamme eteenpäin ja valmistaudumme uusiin haasteisiin ja iloihin. Turnauksen päätyttyä voimme katsoa taaksepäin ja todeta, että tämä kokemus oli yksi niistä, jotka jäävät elämään perheemme tarinoissa ja muistoissa pitkään. HelsinkiCup on todellakin paljon enemmän kuin pelkkä jalkapalloturnaus – se on seikkailu, joka yhdistää ja inspiroi meitä kaikkia.

  • HelsinkiCup 2024: Perheemme Jalkapalloseikkailun Ensimmäinen Päivä

    HelsinkiCup 2024: Perheemme Jalkapalloseikkailun Ensimmäinen Päivä


    Tänä vuonna HelsinkiCup, tuo legendaarinen ja odotettu jalkapalloturnaus, toi jälleen koko perheemme yhteen kokemaan urheilun riemua ja yhteisöllisyyttä. Valmistelut alkoivat jo varhain aamulla, kun pakkasimme mukaan runsaasti eväitä, jotta energiat riittäisivät koko päivän koitoksiin. Voileivät, hedelmät, juomat ja muut herkut löysivät paikkansa kylmälaukusta, ja olimme valmiit lähtöön.

    Ensimmäinen Päivä: Aurinkoa ja Voitonhuumaa Käpylässä

    Ensimmäisen päivän ottelut pelattiin vehreässä Käpylässä, missä sää suosi meitä täydellisesti. Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta, eikä pilven hattaraakaan näkynyt. Lämpötila oli juuri sopiva urheilulle, ja ilmassa oli aitoa turnauksen tuntua.

    Päivän ensimmäinen peli oli tasaväkinen kamppailu, joka päättyi jännittävään tasapeliin. Jännitys oli käsin kosketeltavissa, mutta poikamme joukkue ei lannistunut. Toinen ja kolmas peli päättyivät hienoihin voittoihin, ja poikamme loisti kentällä. Hän teki yhteensä kaksi maalia ja puolusti rohkeasti, paljon itsevarmemmin kuin aikaisemmissa peleissä. On ollut ilo seurata hänen kehitystään, ja hänen kentällä osoittamansa rohkeus ja taidot tekivät meistä vanhemmista erityisen ylpeitä. Kolmannesta pelistä poikamme sai myös ansaitusti viirin itselleen – tunnustus hänen erinomaisista suorituksistaan ja panoksestaan joukkueelle.

    Perheen Vahva Kannustusjoukko

    Kannustusjoukkomme oli vertaansa vailla. Mummo, mummi ja ukki olivat kaikki paikalla, tuoden mukanaan lämpöä ja iloa poikamme pelipäivään. Heidän kannustushuutonsa ja iloinen mielensä tarttuivat kaikkiin ympärillä oleviin, luoden kentän laidalle positiivisen ja innostuneen ilmapiirin. Oli hienoa nähdä, miten poikamme silmät kirkastuivat aina, kun hän huomasi kannustusjoukkomme hymyilevät kasvot ja kuuli heidän huutonsa.

    Pikkusiskon Seikkailut

    Tyttömme, joka oli mukana seuraamassa pelejä, jaksoi yllättävän hyvin pitkän päivän kentän laidalla. Vaikka pelit alkoivatkin käydä hänelle hieman tylsiksi päivän edetessä, erityisesti viimeisessä ottelussa, hän jaksoi silti olla reippaasti mukana. Pienelle tytölle pitkä päivä voi olla haastava, joten annoimme hänelle hieman ylimääräistä ruutuaikaa palkkioksi kärsivällisyydestään. Tämä pieni myönnytys teki hänet erittäin onnelliseksi ja auttoi meitä kaikkia keskittymään peleihin loppuun asti ilman huolia.

    Yhteinen Hetki Perheen Kesken

    Ensimmäisen päivän pelien jälkeen kokoonnuimme yhdessä nauttimaan eväitä ja jakamaan päivän kokemuksia. Jokainen perheenjäsen sai vuorollaan kertoa omat kohokohtansa päivästä. Poikamme kertoi innokkaasti maaleistaan ja puolustustaidoistaan, ja me vanhemmat emme voineet olla hymyilemättä ylpeinä. Mummo, mummi ja ukki jakoivat omat kannustushetkensä, ja tyttömme kertoi, kuinka hän nautti ylimääräisestä ruutuajastaan.

    Lopuksi

    HelsinkiCupin ensimmäinen päivä oli meille kaikille unohtumaton kokemus. Poikamme sai näyttää taitonsa ja nauttia onnistumisista, perheemme sai viettää laatuaikaa yhdessä ja kannustaa toisiamme. Tällaiset päivät muistuttavat meitä siitä, kuinka tärkeää on tukea toisiamme ja nauttia yhdessä tekemisen riemusta. Odotamme innolla seuraavia pelipäiviä ja uusia jännittäviä hetkiä jalkapallon parissa. Näistä muistoista tulee varmasti tarinoita, joita kerromme vielä vuosienkin päästä. HelsinkiCup ei ole vain jalkapalloa, se on elämys, joka tuo perheet yhteen ja luo ainutlaatuisia hetkiä.

  • LASTEN HARRASTUKSET

    LASTEN HARRASTUKSET

    Lasten harrastukset ovat mielestäni yksi tärkeimmistä asioista kasvatuksessa. Harrastukset antavat lapselle sen oman jutun minkä kautta löytää omaa identiteettiä. Harrastusten kautta saa uusia sosiaalisia kokemuksia, onnistumisen tunteita, sekä opitaan elämään epäonnistumisten kanssa.

    Jokaiselle lapselle oikean harrastuksen löytäminen onkin sitten isompi haaste. Meillä on sellainen käytäntö, että on yksi harrastus mihin panostetaan ja sitten voi kokeilla siinä sivussa muita mitä haluaa. Sitten jos kokeilujen kautta löytyy uusi mihin halutaan panostaa, niin vaihdetaan siihen.

    Tässä onkin myös kääntöpuoli ja se on raha. Lasten harrastaminen on erittäin kallista. Onneksi Facebook kirppiksiltä ja Tori:sta löytyy hyvin ja halvalla lasten harrastusvälineitä. Mutta sitten on kausi- ja kuukausimaksut. Ymmärrän tietenkin mihin maksut perustuvat. Niiden avulla saadaan ylläpidettyä toimintaa ja pidettyä valmennuksen taso mahdollisimman korkealla ynnä muuta. 

    Meillä pienemmän lapsen pääharrastus ei vielä maksa muuta, kun varusteet. Vanhemmalla pääharrastus on varusteiden lisäksi kuukausitasolla noin 75 €. Tämä on monelle erittäin iso raha. Näiden lisäksi on sitten kokeilu harrastukset. Onneksi suurimmalla osalla kokeilut ovat lapsilla ilmaisia, niin niistä harvemmin tulee maksuja. Mutta tulee niistäkin kuitenkin varustekuluja, auton käyttökuluja yms.  Meillä ei lapsena esimerkiksi ollut rahaa, mutta silti meillä sai olla yksi harrastus kerralla. Muistan kyllä elävästi, kun kerran noin 10-vuotiaana kävin itse ilmoittamassa itseni jalkapallokaudelle ja huomasin äidin reaktiosta, että tämä ei ollut hyvä idea. Hän ei tietenkään mitään sanonut ja pääsin harrastamaan, mutta jälkeenpäin olen miettinyt, että varmaan taloudellisen tilanteen takia äiti oli miettinyt, jos en nyt menisi sillä kaudelle harrastamaan.

    Meikäläinen neljännellä tai viidennellä luokalla Ilveksessä.
    Huomio, että tuolloin oli ok, että KOFF sponsoroi junnufutista.
    Nykyään tuntuisi aika absurdilta.

    No kuitenkin itse pääsin monipuolisesti harrastamaan lapsuudessani. Harrastin jalkapalloa, koripalloa, salibandya, teatteri-ilmaisua ja olin bändikoulussa. Yläasteikäisenä, kun taloudellinen tilanteemme oli kohentunut, niin minulla oli samanaikasina harrastuksina salibandy ja teatteri-ilmaisu.

    En ollut ikinä esimerkiksi urheilussa mitenkään hyvä. En ollut maalikuningas, nopein tai ketterin, mutta tykkäsin siitä. Se toi minulle juuri omaa juttuani. Eipä se meillä kotona ikinä ollutkaan ideana, että urheilusta tehtäisiin uraa, vaan enemmänkin juuri tuota oman jutun tekemistä.

    Nyt taas omien lasten kanssa pyrin kannustamaan heitä suorituksissa ja auttamaan heitä lajeissaan niin hyvin, kun pystyn. Olen vapaaehtoisena joukkueenjohtajana ja pyrin antamaan lapsille parhaat mahdolliset edellytykset siihen, että jos kokevat haluavansa uran urheilun parissa, niin se ei tuesta jää kiinni. Tietenkin pitäen huolen, että harrastaminen on kivaa ja mihinkään ei pakoteta. 

    Poika juuri ennen ensimmäisiä reenejä vuonna 2020.

    Sitten yksi minulle ihmeellinen havainto on tapahtunut tässä pojan jalkapalloharrastuksen yhteydessä. Nimittäin muiden vanhempien vapaaehtoisuuden puute. Tämä on itselleni erittäin outoa, koska itse olen tottunut olemaan vapaaehtoisena kaikessa. Havahduin tähän nyt toden teolla, että hyvin harva suostuu esimerkiksi pelipäivien kahvilassa ottamaan vuoroa itselleen. Siinä kuitenkin kerätään rahaa sille juuri sinun lapsesi joukkueelle, että pääsevät turnauksiin ja saavat juttuja. Sekä kyseessä on vain kahvin ja mokkapalan myyminen. Varsinkin miehillä tuntuu olevan tässä haasteita. Toki miehet sitten esim. jeesaavat valmennuksessa tai peluuttamisessa, mutta silti suurin osa äideistä ja isistä ei ota osaa mihinkään toimintaan ollenkaan. Tämä on minulle outoa. Toki voihan se tietty olla, että se on normaalia ja tämä minun aktiivisuuteni on outoa muille… No mene ja tiedä.

    Kuitenkin tällaiset vanhempien vapaaehtoiset toiminnat ovat elinehto siihen, että esimerkiksi valmentaja voi keskittyä valmentamiseen ja vanhemmat yrittävät parhaansa hoitaa joukkueelle ylimääräistä rahaa, että harrastustoiminta saadaan mahdollisimman laadukkaaksi. Meilläkin on näitä kahvilahommia noin 5 kertaa vuodessa ja jos kaikki osallistuisivat, niin se tarkoittaisi yhtä noin 30 min vuoroa vuodessa… Kun taas nyt se nojautuu muutamaan aktiiviin, jotka saattavat tehdä 4 tuntia putkeen ja missaa lapsensa pelit.

    Myöskin tästä aiheesta on jotenkin vaikea nostaa järkevää keskustelua. Se menee yleensä siihen, että aktiiviset huutaa, että olis kiva että muutkin tekisi ja passiiviset ei sano mitään. Se ei ole oikein rakentavaa. Pitäisi saada passiiviselta selkeät selitykset siihen, että miksi valitsee passiivisuuden ja aktiivisen tarvitsisi tämä ymmärtää ja hyväksyä. Tätä kautta aukeaisi keskustelu ja saataisiin kaikkia tyydyttävä osapuoli. Mutta passiivisilta ei tätä helposti saa ja aktiivinen on yleensä liian hyökkäävä.

    Onko tämä sitten se, että kun on kyse vapaaehtoisuudesta, niin siihen ei osallistuta. Pitäisikö heti alusta käskeä ja laittaa tämä toiminta kiinni lapsen harrastamispaikkaan vai olisiko se jo liian rajua. Vai miten tämä kannattaisi tehdä? Jos olet ei aktiivinen tällaisissa, niin kommentoi vaikka alle, kuinka olisi paras aktivoida vanhempia. Tai jos olet onnistunut hyvällä prosentilla aktivoimaan, niin kuinka teit sen? Voit myös laittaa minulle suoraan sähköpostia isa@isatonisa.com

    Eli ottakaa osaa kahvin myyntiin ja auttakaa valmentajia. Laadukas harrastaminen on kuitenkin jokaiselle lapselle vain etu.