Isänpäivä, se päivä vuodesta, joka herättää monenlaisia tunteita. Monille se on juhlan päivä, jolloin kunnioitetaan isyyttä, jaettuja hetkiä ja lämpimiä muistoja isien kanssa. Mutta mitä tapahtuu, kun isänpäivä muuttuu muistoksi menetetystä isästä ja on ristiriidassa omaan rooliin isänä?
Olen itse kokenut tämän matkan. Isättömänä poikana, joka menetti isänsä nuorena, isänpäivä on ollut monesti täynnä ristiriitaisia tunteita. Kaipuu ja suru sekoittuvat muisteluun niistä hetkistä, jotka sain jakaa isäni kanssa ennen hänen poismenoaan. Mutta samalla se on päivä, joka herättää kysymyksiä omasta isyydestäni, kun olen itse isä kahdelle lapselleni.
Muistan erään keskustelun vanhan työkaverin kanssa, kun minusta oli tullut isä ja toinen isänpäivä oli edessä. En ollut siihen päivään mennessä oikein juhlinut isänpäivää muuten, kun surun kautta. Vaikka toki lapselta sain itsetehdyn kortin ja menimme ravintolaan syömään ynnä muuta. Eli siis oikein kiva päivä vietettiin, mutta aina oma lähtökohta päivään oli surun kautta. Kunnes kollega sai päähäni taottua, että minun pitää muistaa, että tämä on isänpäivä omille lapsilleni myös ja heillä on vain yksi isä. Tämä sai minut miettimään päivää uudestaan ja muuttamaan oman asenteen tätä päivää kohtaan. Olin tottunut mennä päivään surun kautta, joten en osannut katsoa sitä ilon kautta.
Isättömyys ei ole aina ollut helppo taakka kantaa. Se on opettanut minulle paljon – vahvistanut itsenäisyyttäni, tehnyt minusta empaattisemman ja antanut perspektiiviä siihen, millaista on olla poissaoleva isä ja miten tärkeää on olla läsnä omille lapsilleen. Mutta samalla se on tuonut mukanaan epävarmuutta ja pelkoa: voinko olla tarpeeksi hyvä isä ilman omia isän esikuvia?
Monille tutuille, jotka suorittavat isän roolia yritän aina keskusteluissa tuoda esille kaikkea lasten perspektiivistä. Vähän sillä ajatuksella, että kun sinun lapsellasi on isä, niin pidä huoli, että se näkyy lapsen arjessa. En nyt ihan noilla sanoilla, mutta tuolla pohjavireellä.
Isänpäivä on päivä, joka saa minut pohtimaan omia valintojani isänä. Miten voin olla läsnä lapsilleni parhaalla mahdollisella tavalla? Kuinka voin välittää heille sen rakkauden ja tuen, mitä isältä kuuluisi saada ilman omia kokemuksia? Isänpäivä muistuttaa minua siitä, miten tärkeää on olla läsnä ja luoda muistoja lasten kanssa, sillä ne ovat aarteita, jotka säilyvät. Tähän on tietysti auttanut fiksu vaimoni, joka antaa minulle hyvin tilaa toteuttaa ja tehdä virheitäkin ilman mitään valtapeliä vanhemmuudessa. Hän onneksi tietää, että tarvitsen näissä asioissa apua ja yritän parhaani.
Toki voi tietty olla, että isättömyyden takia teen tätä ajatustyötä liiaksi, mutta mielestäni ehkä tärkeintä on, että teen tätä ajatustyötä. Monet isät eivät välttämättä ajattele näitä asioita ollenkaan, vaikka heillä olisi itsellä ollut isä ja se on mielestäni sääli.
Vaikka isättömyys on jättänyt tyhjiön elämääni, olen pyrkinyt täyttämään sen omalla läsnäolollani ja rakkaudellani lapsiani kohtaan. Yritän olla se isä, jota itse olisin toivonut: kuunteleva, läsnä oleva ja tukeva. Kannustan lapsia paljon kaikessa mitä haluavat tehdä ja yritän saada heidät innostumaan uusista asioista. Kokeilemaan asioita rohkeasti ja sitä kautta löytämään itse itsestänsä parhaat puolet. Isänpäivä ei siis nykyään ainoastaan muistuta minua menetyksestä, vaan se on myös päivä kiitollisuudelle omista lapsista, jotka ovat antaneet minulle mahdollisuuden kokea isyyden uudella tavalla, mihin olen tottunut.
Jokainen isänpäivä on matka tunteiden ja ajatusten labyrintissa. Se on päivä, joka kutsuu pohtimaan menneisyyttä, juhlimaan nykyhetkeä ja suunnittelemaan tulevaisuutta omien lasten kanssa. Isättömänä isänä tiedän, että isänpäivä on enemmän kuin vain yksi päivä vuodessa – se on jatkuvaa matkaa ymmärrykseen, rakkauteen ja muistoihin, jotka kantavat läpi elämän.
Lopuksi toivotan oikein hyvää isänpäivää jokaiselle isälle, sekä isäksi haluavalle.
Tämän lisäksi tärkeimpänä voimia jokaiselle isättömälle.
