Kaupallinen yhteistyö: Hotel Mestari/Primehotels
Meillä oli jälleen vuotuinen hääpäivä lokakuun alussa. Pidämme vaimon kanssa kahta päivää vuodessa tärkeänä, ja ne ovat hääpäivä lokakuussa ja seurustelun aloitus päivä helmikuussa.
Hääpäiviä meille on kertynyt nyt seitsemän kappaletta ja ensi helmikuussa meille tulee yhdessä eloa 15 vuotta täyteen.
Nämä päivät pyhitetään vuodessa meille kahdelle ja tällöin keksimme yhteistä tekemistä ja pyrimme pyhittämään koko viikonlopun meille. Tämä tietenkin aina vähän riippuu lastenhoitajista.
Tämä saattaa kuulostaa hassulta monelle, että meillä on vuodessa 2 päivää meidän parisuhteellemme, mutta totta puhuen ei meillä ole aikaa enempää. Joskus tulee yllättäviä lapsettomia öitä ja silloin toki keksimme nopeasti jotain kivaa, ja ne ovat todella hyviä yllätyksiä meille, mutta lähtökohtaisesti nuo kaksi päivää on meille. Tällöin panostamme ja näihin myös säästämme rahaa ja kun tekee kunnolla nuo, niin ei tarvitse niin usein parisuhdepäiviä ollakaan. Sitten kun lapset tuosta vähän kasvaa, niin on taas aikaa tutkia toisten napoja.
Joka tapauksessa järjestelyvastuu on lähtökohtaisesti minulla ja tämä on ihan omasta halustani. Olen aina ollut se kaveriporukan järjestäjä ja nautin todella paljon asioiden suunnittelusta ja niiden järjestelystä. Vaimoni on myös järjestämässä juttuja, mutta minulla on paha tapa ”jyrätä” hänen yli ja järjestää silti. Toki järjestän yleensä jutut hänen mieltymyksiensä mukaan, eli emme vietä hääpäiviä minun juttujani tehden.
Nyt meillä oli aikaa keskenämme koko viikonloppu. Tämä alkoi perjantaina ja äitini tuli hakemaan lapset jo puoliltapäivin, niin päästiin lähtemään kohti Helsingin keskustaa heti, kun saatiin työt valmiiksi.
Päätimme jo aikaisemmin, että otamme perjantain rentoutumisen ja fiilistelyn kannalta. Eli meillä ei ollut pöytävarausta tai muutakaan ohjelmaa varattuna. Ainoastaan oli varattu vaimolle kuumakivihieronta ja minulle dry needling hoito. Joka olikin kyllä erikoinen kokemus, mutta menen varmasti uudestaan.
Meillä oli majoitus upeassa uudessa hotel Mestarissa Fredrikinkadulla. Kyseisessä osoitteessa olemme kyllä bailanneet useasti, mutta nyt hienoa nähdä kuinka paikka oli muuttunut. Kyseessä oli Rakennusmestarien talo ja voi pojat kyllä oli muuttunut. Meille oli parvekkeellinen huone ylimmästä kerroksesta ja parveke oli Eerikinkadun puolelle. Siinä oli kiva auringonpaisteella katsella maailman menoa.
Hotellissa oli hienosti käytetty rakennusmestarien tunnelmaa sisustuksessa ja muutenkin touhussa oli normaalia ”äijämäisempi” ote mistä kyllä tykkäsimme molemmat. Söimme hotellin ravintolassa ja ruoka oli myös maskuliinisempaa ja loistavaa. Ravintolassa oli myös duo, johon kuului DJ ja saksofonin soittaja. Se oli siisti yhdistelmä.
No kuitenkin siitä jatkoimme Kiasmaan katsomaan ARS 2022 näyttelyä, joka oli vaikuttava, mutta meille tuo nykytaide menee vähän yli hilseen. Ymmärrämme toki nykytaiteen merkityksen ja sen tärkeyden taiteen saralla, mutta voin sanoa, että ymmärsimme vain muutaman teoksen. Toki sen jälkeen, kun luimme mitä teoksella pyritään viestimään, niin ymmärsimme useamman. Tämän jälkeen lähdimme kiertelemään Helsingin baareja ja ravintoloita.
Taco Bellin kautta päädyimme takaisin huoneeseen ja se on melkein jo perinteeksi muodostunut toimiva kaava meillä.
Sitten heräsimme ja pääsimme nauttimaan koko hotellin hienoimmasta asiasta: aamupala, joka tarjoillaan kello 14:00 asti! Aivan huikeata meille. Meitä on aina ärsyttänyt herätä illanvieton jälkeen yhdeksältä aamupalalle ja sitten takaisin pötköttämään. Nyt pystyimme herättyämme pötköttämään ihan rauhassa ja ei ollut mikään kiire. Tämä tapa pitäisi olla mielestäni kaikkialla. Aamupalalla oli myös tortilloja mikä teki meihin suuren vaikutuksen. Vaikka edellisen yön Taco Bellit vielä maistui suussa, niin kyllä sitä aina pari pystyi syömään. Muutenkin aamupala oli oikein monipuolinen ja runsas. Parasta oli tietysti sunnuntaina. Kävimme ensin luovuttamassa huoneen ja vasta sen jälkeen aamupalalle… Täydellistä…
Tähän väliin linkki hotellin sivuille, jos iskee halu äkkiä varata huone itsellesi:
https://hotelmestari.fi
Sitten tuli lauantai eli niin sanottu pääpäivä. Lähdimme ensin vähän shoppailemaan ympäri Helsinkiä ja viettämään aikaa ennen pöytävarausta mikä oli kello 18:00. Ennen pöytävarausta pysähdyimme hotelli Kämpin baarissa yhdellä ja meidän budjetillamme, kun 0,4 l Aura olut maksaa 11,40 €, niin kyllä se siihen yhteen sai jäädä. Mieli teki ottaa lasi mukaan tuosta hinnasta.
Pöytävaraus ei sitten ollutkaan ihan mikä tahansa pöytävaraus.
Olemme varanneet pöydän yli vuosi sitten, koska jonoa on yli vuoden. Ruokailumme oli japanilainen omasake, mikä tarkoittaa käytännössä: ”annan sinun päättää”.
Tämän järjesti Latitude 25.
Kyseinen ruokailu tapahtuu siten, että keittiömestari päättää ruokailun sinun puolestasi ja valmistaa sen niistä raaka-aineista mitkä ovat juuri silloin saatavilla. Ruokailu sisälsi toinen toistaan parempia susheja ja muita kala- ja äyriäisruokia. Juomana totta kai sakea ja tunnelma oli vaikuttava. Istuimme saarekkeen ympärillä ja kokit keskelle valmistivat meille suupaloja. Ruokia oli yhteensä 16 kappaletta. Loistava kokemus. Kun me molemmat olemme olleet pitkään ravintola-alalla, niin tuo japanilaisten huippukokkien työn seuraaminen oli aivan oma ohjelmanumeronsa. Todella vaikuttavaa puuhaa.
Siitä sitten kiertelimme paikkoja ja nautimme yhdessä olosta. Meillä oli todella hauskaa yhdessä ja tuollaisten viikonloppujen jälkeen sitä aina muistuu mieleen, miksi juuri kyseisen henkilön kanssa haluaa viettää loppuelämänsä. Vaikka arki on meillä usein todella uuvuttavaa ja emme jaksa huomioida toisiamme siten, kuinka toinen sen ansaitsee. Mutta kun molemmat panostamme näihin kahteen merkkipäivään kunnolla, niin silloin molemmille muistuu hyvin mieleen, miksi rakastui toiseen aikanaan ja miksi toisesta kannattaa pitää kiinni. Se että emme tähän pysty kuin sen pari kertaa vuodessa antaa meille molemmille myös innostuksen kyseisen tapahtuman ympärille ja halun tehdä kyseisestä viikonlopusta mieleen painuvan molemmille.
Eli loppu kaneettina haluan muistuttaa kaikkia kiireisen arjen keskelle, että muistakaa ottaa aikaa myös parisuhteelle ja sitä aikaa ei välttämättä tarvitse löytyä kuin se muutama kerta vuoteen, kunhan siitä tekee kerralla merkityksellistä. Älkää unohtako toisianne ja taistelkaa parisuhteenne puolesta, koska nykyisen ylläpitäminen on reilusti helpompaa, kun uuden rakentaminen. Myöskin lasten kannalta ehjä koti on aina parempi kuin rikkinäinen.
