Elokuussa 2015 tapahtui asia mitä en ollut olettanut minulle tapahtuvan. Minusta oli tullut isä! Minusta! Aivan uskomatonta… 

Isäksi tuleminen ei ollut ikinä minulle asia mitä tavoittelin tai muutenkaan erityisesti halusin. Enemmänkin ajatus siitä, että minun pitäisi olla miespuolisena esimerkkinä toiselle, vaikka en tiennyt asiasta mitään, oli niin outo ajatus, että vieläkin ihmettelen kuinka tässä näin kävi.

Isäksi tuleminen ei ollut mitenkään vahinko vaan täysin harkittua. Olimme olleet silloisen avovaimoni ja nykyisen vaimoni kanssa yhdessä jo useamman vuoden, ja molemmilla oli niin sanotusti uraputki päällä ja lähtökohtaisesti puhuimme, että emme tahdo lapsia hankkia. Sitten vaimoni lähipiiriin syntyi lapsi ja vaimosta tuli tämän lapsen kummi. Tällöin hänellä rupesi ajatus muuttumaan.

Olimme viihteellä hänen kanssaan ja sitten siinä shottien ja lonkeroiden välissä hän minulle mainitsi, että on alkanut haluamaan lapsia. Tämä loppupeleissä ei tullut minulle yllätyksenä, koska olin tämän hänestä jo huomannut, mutta nyt se sanottiin ensimmäisen kerran ääneen. Tällöin asiasta tuli konkreettista ja minua alkoi pelottaa. Vastasin hänelle, että jutellaan huomenna asiasta lisää.

Tästä keskustelusta lisää toisessa blogissa.

Tämän päätöksen jälkeen alkoivat pelot siitä, että mitä minun pitää tehdä. Tämä on totta kai yleistä tuossa vaiheessa ja kaikille tulee pelkoja siitä, että mitä tämä tarkoittaa ja mitä minun kuuluu tehdä. Koska taustallani on isättömyys, niin oli erittäin hyvä asia, että minulla oli tähän aikaa. Olin tuolloin 27-vuotias ja päätimme yrittää saada esikoisen ennen kuin täytän 30 vuotta. Eli tämä ei tullut minulle mitenkään ilmoituksena, että nyt ollaan raskaana vaan oli aikaa miettiä ja kerätä itseluottamusta ja tietoa siitä, että mitä tarkoittaa isänä oleminen. Isättömyyden takia olin todella epävarma siitä, mikä on minun tehtävä. Eikä oikein ollut ketään keneltä kysyä. Toki oli paljon tuttuja vanhempia lähipiirissä, mutta ei ollut ketään, joka olisi itse isätön isä. Sain kyllä apua isyyteen, mutta en pelkoihin.

Minulle sanottiin kaikkien toimesta, että hyvin se menee ja siihen oppii kyllä. Mutta kun ei ole mitään pohjaa siitä, että mitä pitäisi edes oppia, niin nuo ohjeet olivat aika huonoja auttamaan epävarmuudessani. Myöskään en aiheesta löytänyt mitään kirjoituksia. Isättömän näkökannalta ja sen takia teen nyt tätä.

Tämän takia toivon, että jos sinun tuttusi on isätön ja hänestä on tulossa tai on jo isä, niin esimerkiksi Instagramini @isatonisa kautta on hyvä ottaa vaikka minuun yhteyttä, niin katsotaan voinko auttaa tilanteessa.  

Nyt kun tätä kirjoittaessa lapset ovat 6- ja 3-vuotiaita ja pystyn heille tarjoamaan turvallisen ympäristön, harrastusmahdollisuuksia ja he ovat terveitä, niin voin todeta olevani ainakin tässä vaiheessa onnistumisen puolella. Tietenkin suurin asia mikä tähän on vaikuttanut on vaimoni, mutta ei kerrota hänelle, ettei nouse hattuun 😉