MINÄ, ISÄTÖN POIKA

Minkälainen elämä sitten on poikana ilman isää? Käsittelen tätä nyt yleisemmällä tasolla. Myöhemmin tulen tekemään syvällisemmät kirjoitukset eri vaiheista pojan elämässä.

Kun olet isätön poika, niin olet lähes aina poikaporukassa poikkeus. On monia, joilla isä asuu eri osoitteessa, mutta hän on kuitenkin olemassa. Isättömyys tuo koko elämälle epävarmuutta miehisissä asioissa ja monien miehisten asioiden kokeileminen luo suuret paineet ja varsinkin niissä epäonnistuminen tekee ainakin itselle sen, että en halua niitä enää koskaan kokeilla tai tehdä. 

Jos esimerkiksi joku korjaus asia menee päin honkia ja minulle asiasta sanotaan, niin menetän hermoni todella nopeasti ja annan asian olla. Myöskin kun tarvitsee vaikka autoon liittyviä asioita hoitaa tai mitä tahansa mihin pitää ammattilainen tilata, niin vaimoni tekee tilauksen noin 80 % kerroista. Minä kun en halua itse myöntää toiselle miehelle, että en osaa jotain tehdä. Vaikka siis järkikin sanoo, että suurin osa miehistä ei osaa, vaikka auton moottoria korjata, mutta itse koen sen jotenkin suuremmaksi häpeäksi ja tämä heijastuu isättömyydestäni ja epävarmuuteen siitä mitä miehen kuuluisi osata ja mitä ei.

Esimerkkinä myös voin sanoa, että olen vain kerran ajanut mopolla ja koska 50 metriä ajettuani kaaduin, niin en ole mopoon sen jälkeen koskaan koskenut. Sama on jääkiekon pelaamisessa, kun en oppinut heti luistelemaan lopetin sen.

Vanhemmalla iälläkin olen huomannut samaa. Esimerkiksi olin yksissä polttareissa, jossa ajettiin radalla rallia vuorotellen. En halunnut missään nimessä ajaa. Muiden miesten ympäröimänä, jos olisin siinä epäonnistunut, minun päässäni kaikki olisi nauranut minulle ja puhunut pitkään selän takana siitä, kuinka en nyt tuollaistakaan osaa. Tietenkään näin ei olisi tapahtunut, mutta näin ajattelen.

Nämä vain esimerkkeinä, mutta tällainen ajattelu tulee siitä, kun näet televisiossa vain miehiä, jotka osaavat kaiken ja poikaporukassa kilpaillaan asioista, mitä kenenkin isä osaa ja on tehnyt. Nämä asiat vielä yleensä liioitellaan, niin tällöin ei näe sitä todellisuutta, että ei kukaan osaa oikeasti kaikkea ja sitten se heijastuu epävarmuuteen arkisissa miehisissä askareissa.

Se, että minulla on kaikessa tuollaisissa asioissa epävarmuutta ja epäonnistumisesta koituva reaktioni on usein lapsellinen, ei johdu mitenkään kasvatuksestani tai mistään, että jotain olisi siltä osalta tapahtunut väärin. Koska nämä kumpuavat siitä mieskuvasta mikä tulee koulunpihalta, telkkarista ja muusta yhteiskunnasta. Sitten kun itsellä ei ole sitä vastakappaletta tasapainottamaan fiktiota ja faktaa realistisesti. Vaikka äitini varmasti yritti, niin ei hän kuitenkaan pysty nuorelle pojalle sitä sata prosentti todentamaan.

Loppuun haluan vielä korostaa sitä, että jos olet isätön lapsi tai vaikka isä, joka on jostain syystä erkaantunut lapsesta, niin niin kauan kuin vielä elätte, ei ole liian myöhäistä löytää kontaktia. Se on varmasti vaikeaa ja vaatii paljon molemmilta osapuolilta, mutta siitä on todennäköisesti molemmille osapuolille enemmän hyötyä kuin haittaa. Minulle on vuosien varrella tullut paljon ihmisiä vastaan keiden isät on hylännyt heidät ja olen aina kannustanut ottamaan heihin yhteyttä, kun vielä elävät. Eräs hyvä ystäväni, jonka isä oli hänet hylännyt pienenä, tarttui tähän neuvoon ja he saivat oikein hyvä isäpoika suhteen vielä aikuisena aikaiseksi, ennen kuin isä myöhemmin menehtyi. Ystäväni sai itselleen isän noin kymmeneksi vuodeksi ja hänen lapsensa sai muutamaksi vuodeksi itsellensä vaarin.

Tämä iloinen asia vaati toki myös sen, että ystäväni löi isäänsä myös nyrkillä naamaan, koska oli hänet hylännyt, mutta välillä miesten maailmassa se vaatii juuri tuon. Isä ymmärsi iskun syyn ja koki, että ansaitsi sen… 

Olen tarinan isän kanssa samaa mieltä.